Reilireissu 16: Kotiinpaluu Tokioon

On jo aikakin saada viime vuoden kesäreilireissun viimeinen postaus kirjoitettua, sillä silloisesta kotiinpaluustani takaisin Tokioon on jo melkein vuosi.

Viime elokuun loppu meni siivillä. Ehdimme Junkon kanssa kiertää Kagoshimassa viettämäni vajaan viikon aikana ympäri Kyuushun eteläkärkeä ja nähdä aikaan nähden tavattoman paljon. Kagoshimasta jäivät päälimmäisinä mieleen savuava Sakurajiman tulivuori, metsien vehreys, sekä ihana Fukumotojen perhe, jonka luona sain majoittua ja oppia taas lisää japanilaisten arjesta.

Fukumotot ja minä

Olin Junkon perheen luona tietenkin vieras, mutta toisaalta minusta ei tuntunut siltä - hyvällä tavalla. Olin kuin perheen jäsen. Junkon perhe oli lämmin ja mukavan tuttavallinen. Usein japanilaiset, etenkin ystävien vanhemmat, saattavat aluksi olla hieman etäisiä, mutta Junkon vanhempien kanssa ei tätä ongelmaa ollut. Lisäksi tapasin Junkon isovanhemmat. Mummo syötti minulle lisäksi varmasti yhden tapaamisen aikana kaikkia mahdollisia kagoshimalaisia perinneruokia, mitä saattoi keksiä. Pöydässä oli niin mielenkiintoiset, hieman fariinisokerin makua muistuttavat kakut, tonkotsu, dragonfruit-hedelmät kuin jättimäiset kagoshiman daikon-retiisitkin. Pikkuruiset mummo ja vaari olivat aivan ihastuttava vanha pariskunta, ja he lähettivät minulle vielä jälkikäteen ihanan japanilaisen, vanhan teepannun muistuttamaan Kagoshimassa viettämästäni ajasta.

Lippu täynnä! JR:n Seishun-18 -kippu oli ehdottomasti 11500 yenin hintansa väärti.

Reilireissuni päättyi itse asiassa rautateiden sijaan lentäen, sillä olin suunnitellut junapassini käytön tarkasti siten, että viimeinen leima painettaisiin lippuun lähtiessäni Fukuokasta kohti Kagoshimaa, ja voisin palata Tokioon kätevän sukkelasti lentokoneella. Löysin Junkon avustuksella suhteellisen halvan lipun JALilta, jonka maksoin netissä, kuten oikeastaan kaikki muutkin Japanissa tekemäni lippu- ja hotellivaraukset.

Viimeinen ateria Kagoshiman lentokentällä: kurobutaraamen, eli Kagoshiman kuuluisaa mustalla possulla höystettyjä raamen-noodeleita.

Ennen kuin lähdimme viimeisenä aamuna kohti kenttää, viipyilin ja fiilistellen loppuunsa tullutta kesälomamatkaani vielä Junkon huoneen ikkunassa tähyillen yli Kagoshiman kaupungin. Värikkäät, japanilaistyyppiset tiilikatot, vehreät jyrkkinä kohoavat vuorennyppylät, anime-sarjojen kanssa identtiset koulurakennukset urheilukenttineen, sekä kiemurtelevat, kapeat tiet tuovat mieleen Japanin ajat niin tehokkaasti, että nyt vuoden kuluttuakin voin melkein tuntea ikkunan ohi puhaltaneen tuulen (ja sen tuoman tulivuoren tuhkan) kasvoillani.

Tyypillistä japanilaista kattomerta Junkon ikkunasta

Kagoshimasta palattuani tuntuikin, että jokainen vaatekappale oli pestävä, koska ne olivat tuhkasta kummalliset pölyisiä, ja olo tuntui muutenkin hieman freeshimmältä kun hiuspohjakaan ei tulivuoren puuttuessa tuntunut enää hiekkaerämaalta.

Tuhkasta huolimatta Kagoshimaan ja muihin matkan varrella kiertämiini kaupunkeihin jäi kalvava kaipuu palata, joskin muistan kuitenkin hyvin, että ihanan kolmiviikkoisen reissun päätteeksi oli tavattoman helpottavaa palata kotiin Sagami-Oonoon. Tuolloin tunsin ensimmäistä kertaa olevani todella kotona Sagamiharassa. Kadut olivat tutut, tavat olivat tutut ja omassa kämpässä oli omat tavarat. Vakiravintolaan oli hauskaa palata pitkästä aikaa, ja kavereita oli hauskaa nähdä pitkästä aikaa.

Kyllä ihminen vain tottuu kaikenlaiseen - tällä hetkellä, kohta taas puoli vuotta Suomessa asuneena olen sopetunut Helsinkiin jälleen hyvin, mutta alati takaraivossa muistuttavat itsestään tavaton ikävä Sagami-Oonoon. Olen varma, että milloin tahana menen Japaniin, minun on joka kerta palattava Tokioon ja Sagami-Oonoon, joihin liittyy iso osa elämäni parhaista hetkistä. Niinhän se vähän on, että täytyy lähteä, jotta tietää mitä kaivata. Japani. ♥