Touhokun rannikkoalueella kaikki on sekaisin. Kauempana vaikkapa Tokiossa näytettiin selviävän onneksi lähinnä säikähdyksellä. Siitä huolimatta elämä ei palaa kuitenkaan raiteilleen hetkessä niilläkään alueilla, joilla talot yhä seisovat ja junat alkavat jo pikkuhiljaa liikkua. Paitsi että pahimmilla tuhoalueilla tarvitaan humanitaarista apua konkreettisten hyödykkeiden ja suojan muodossa, ei helppoa toki ole muuallakaan Japanissa.
Ihmiset ovat joutuneet yöpymään kuka missäkin, kun kotiin ei pääse. Kuva: kosmosxipo
Tokiossa Shinjukun asema näyttää muuttuneen tuhansine ihmisineen pakolaisleiriksi, kun ihmiset eivät ole päässeet kotiin liikenteen takkuillessa. Tuntuu hullulta, että reilu vuosi sitten shoppailin juuri näissä käytävissä Luminen kauppakeskuksessa..
Kuva: Ryuugakusei
Ihmiset jonottavat kolikkopuhelimiin soittaakseen omaisilleen ja läheisilleen. Kännykkäverkot olivat maanjäristyksen jälkeen kovilla, mutta alkavat kuulemma pikkuhiljaa taas toimia. Kuva: Ryuugakusei
Tokiossa Shinjukun asema näyttää muuttuneen tuhansine ihmisineen pakolaisleiriksi, kun ihmiset eivät ole päässeet kotiin liikenteen takkuillessa. Tuntuu hullulta, että reilu vuosi sitten shoppailin juuri näissä käytävissä Luminen kauppakeskuksessa..
Kuva: Ryuugakusei
Ihmiset jonottavat kolikkopuhelimiin soittaakseen omaisilleen ja läheisilleen. Kännykkäverkot olivat maanjäristyksen jälkeen kovilla, mutta alkavat kuulemma pikkuhiljaa taas toimia. Kuva: Ryuugakusei
Ihan yksinkertaista ei ole elämä niisäkään paikoissa, joissa kaupat ovat jo auki ja junat liikennöivät. Tokiossakin kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Supermarketit kuulemma säännöstelevät asiakkaiden ostoksia, jotta kaikille riittäisi jotain. Ystäväni kertoivat, että myös sähkönkulutusta pyritään vähentämään radikaalisti. Uutisissa hallituksen kerrotaan pyytäneen myös yrityksiä säästämään sähköä ja ilmeisesti myös säännösteltyjä sähkökatkoksia on luvassa (NHK World News).
Ihmiset jonottamassa ruokaa supermarketista Moriokassa. Kuva: kosmosxipo
Ystäväni Mari raportoi Tokiosta, että konbineissa ei ole tänään ollut paljon eväitä hyllyssä - eikä mitään muutakaan. Osta siinä sitten ruokaa..
Kuva: Mari Itaya
Kuva: Mari Itaya
Kuvat: urbaning
Vaikka seinät olisivat yhä ympärillä, ei järistyksen jälkien siivoaminen ja kodin tai työpaikan rakenteiden kunnon tarkastaminenkaan liene pieni urakka. Voisi kuvitella, että vaikka jälkijäristykset lienevät jo nyt hieman hiljenneen, suurten jälkijäristysten pelossa ei hirveästi huvittaisi siivota, mikäli kohta kirjahyllyn sisältö olisi taas lattialla. NHK Worldin uutisissa kerrottiin, että yli 5-6 ja jopa 7 magnitudinkin suuruisia jälkijäristyksiä voi seurata lähialueella 70% todennäköisyydellä.
Japanilaisilta vaaditaan nyt pitkää pinnaa, jaksamista ja rohkeutta – ja pitkään, sillä jälleenrakennustyö etenkin rannikkoalueilla ei ole ihan pienen hetken urakka.
1 kommentti:
http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus
Punaisen Ristin sivuilla voi lahjoittaa Japanin katastrofirahastoon. Pienikin summa auttaa.
Lähetä kommentti