Shinbashilta Ginzalle - uusilla kulmilla nostalgisissa fiiliksissä

Ensimmäinen yö Japanissa tuli nukuttua tukevasti, sillä jetlag painoi kyllä silmät aika hyvin kiinni. Seuraavana aamuna, uuden vuoden aattona, lähdimme kohti Tokion Shinbashia, jossa meidän oli aikomus tavata ystäväni Sari.

Taas Yamanotella! Taas Japanissa! Syytä hymyillä.

Yamanote-linjan junaan astuessa fiilikset olivat yhdellä sanalla sanottuna oudot. Oli niin kummallista olla taas täällä, kaikkien ihmisten ja kaiken keskellä. Oli niin kotoisaa ja tuttua, mutta toisaalta kaikki tuntui samalla jännittävältä ja vatsan pohjaa kutkutti. Oli hauskaa lukea jälleen metrojen ja junien mainoksia, tarkkailla ihmisiä ja heidän tekemisiään, tuijotella ulos ikkunasta nähdäkseen loputtoman, loputtoman kaupungin ja asemalaitureilla odottavat ihmismassat.. Kaikki oli ihan kuin ennenkin. Tuntui, kuin välissä ei olisikaan ollut kahta vuotta. Ihan kuin en olisi lähtenytkään..

Miten pelkkään junassa istumiseenkin voi liittyä niin vahvoja muistoja ja assosiaatioita eletystä elämästä, vaikkei siellä itse junassa varsinaisesti paljon mitään ikinä tapahtunut?

Ja samalla, kaiken ihastelun ja nostalgianpuuskien keskellä tiedostin liiankin hyvin, että tällä kertaa olen vain turisti. Se tuntui jotenkin niin väärältä... pitkästä aikaa muistin jälleen, miksi Japanista lähteminen oli ollut niin rankkaa. Tuntui, kuin olisin taas kotona.

Tapaamispaikkamme Sarin kanssa löytyi helposti – Shinbashin aseman edessä oleva Space Trainiksi nimetty höyryveturi tervehti huvittuneita turisteja. Siitä meidän oli määrä lähteä kiertelemään Shinbashin ja Shiodomen aluetta, joka oli sekä minulle että Eerolle vielä aika kartoittamaton.

Space Train vei meidät tulevaisuuteen, uuteen vuoteen 2012 7 tuntia Suomea edellä. ;)

Shiodomen puoli oli matalampaa, hieman vanhempaa rakennuskantaa kuin Shiodome, jonka maamerkkeinä kohoavat modernit pilvenpiirtäjät. Oli hauskaa vain käveleskellä ja katsella ympärilleen nauttien pitkästä, pitkästä aikaa lämmittävästä auringonpaisteesta, jota jatkui koko sen ajan, kun oli valoisaa. Kuten aiemmin olenkin sanonut, tammikuu on yksi parhaimmista hetkistä suunnata Japaniin (maalis-huhtikuun vaihteen hanamin, toukokuun vehreän loppukevään ja loppusyksyn ruska-ajan lisäksi), sillä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta lähes kaiken aikaa.

Shiodomen aseman lähellä, junaradan tukirakenteissa sijaitsi lukuisia pieniä liiketiloja. Ne olivat jotenkin hullunkurisia: kuin siihen unohdettuja, etenkin kun uudenvuoden aattona ei ihmisiä näkynyt oikein missään.

Shiodomen puoli Shinbashin aseman itäpuolella on kuin pilvenpiirtäjien ja autoteiden luoma sokkelo.

Lounaspaikka osui Shinbashin asemalla oikeastaan suoraa silmiini kun astuimme ulos asemalta, joten suuntasimme ensitöiksemme lounaalle Tonkatsu-ravintolaan. Oli hauskaa huomata, että vaikka olin ollut poissa, minusta tuntui, että osaan lukea japania hiukan paremmin kuin aiemmin. Niinpä ravintolan lipuke-automaatilla ei tarvinut arpoa kovin kauaa, sillä tiesin heti mitä haluaisin. Painoin karee-tonkatsu-donburin nappia ja istuuduin tiskin ääreen odottamaan höyryävän herkullista annostani. Erityisesti Eero on kunnostautunut viime aikoina kanjien saralla, joten olimmekin reissussa loistava combo: minä puhuin, Eero luki. ;)

Tyypillisen Tonkatsuravintolan tarjoilut. Simppeliä, mutta hyvää!

Olin kaivannut japanilaista ruokaa aivan tajuttomasti. Varsinkin niitä kaikkia annoksia, joita ei Suomessa tunnu saavan melkein mistään. Tonkatsu-donburia tosin olen kyllä syönyt erityisesti Ellen aikoinani Pursimiehenkadulla Helsingin Punavuoressa, jossa Len's Keishoku Bar tarjoaa ihanaa japanilaista arkiruokaa lounasaikaan. Siitä huolimatta kunnon possukotletti tujulla curry-kastikkeella tuntui niin nostalgiselta ja oli niiiiiiin hyvää. Jaksoimmekin tuhdilla annoksella helposti myöhäiseen iltaan saakka, mitä nyt tietenkin vähän kahvittelimme välissä Sarin kanssa.

Kyltti johtaa mm. National Center Centeriin... Luin tämän kyltin väärin sekä paikanpäällä, että vielä useampaan otteeseen valokuvasta, ja jopa Eerokin kuvitteli siinä lukevan Center Center, kun minä sen sille ensin kyltistä naureskellen tavasin. Mietin, että jaahas, taas hauskat japanilaiset asialla nimeämässä paikkoja, kunnes joku tässä blogin kommenteissa huomautti, että eikös siinä lue "cancer center". Uhh... Lukihäiriö, uudet silmälasit vai tyhjä pää?

Matkalla Ginzaa kohti näimme hullunkurisen rakennuksen, jonka ulkoseinämä koostui hassuista palikpoista, joiden lyhyemmälle sivulle oli sijoitettu pyöreä ikkuna. Talo vaikutti ihan asuinrakennukselta, sillä ikkunoissa oli verhoja, jollakulla pyykit kuivumassa ja muutaman kukankin bongasin, kun zoomailin kameralla hiukan lähemmäksi. Toivon vain, ettei kukin asunto muodostunut ainoastaan tuon yhden kuution tilasta... ei olisi tosin mitenkään yllättävää, jos näin olisi.

Shiodomen pilvenpiirtäjien katveesta jarkoimme kohti Ginzaa, jossa olen kyllä harhaillut ennenkin, mutta joka sekin on jäänyt itselleni vähän vähiäselle huomiolle. Ginza on alueena näyttävä, mutta jostain syystä sen hohto ei ole kuitenkaan koskaan saanut minua erityisemmin innostumaan. Niinpä olikin ihan hauska ottaa Ginzaan vähän uutta kosketusta kiertelemällä siellä Sarin kanssa.

Sari näytti meille osa-aikatyöpaikkansa, suhteellisen suuren japanilaisen aikakauslehtitalon. Lehtitalossa itsekin työskentelevänä oli kiinnostavaa tarkastella, millaisia ihmisiä talosta tuli ulos tai missä se sijaitsi - no Ginzallapa tietysti. Hmmm... sinne töihin tulevaisuudessa? ;) Kelpaisi.

Kukkakaupan edusta oli täynnä uudenvuoden asetelmia ja koristeita, joita näkyikin runsaasti myös kotien, hotellien, ravintoloiden ja liiketilojen ulko-ovilla ja auloissa.

Ginza on näyttävimmillään illan pimetessä.

Longchamp, Dior, Giorgio Armani... tasoa löytyy.

Ostoksia varten Ginza on tietenkin mitä mainioin, etenkin jos lompakon nyörit ovat löysällä, sillä alueella sijaitsee merkkiputiikkien lisäksi Japanin merkittävimpien tavaratalojen hulppeat rakennukset, joiden kerrokset tarjoavat kaikenmoista nähtävää ja tietenkin täytettä matkalaukuille. Päätimmekin kivuta kurkistamaan Mitsukoshin kimono-osastoa, keittiövälineiden osastoa sekä yläkerroksissa sijaitsevaa kattotasannetta, josta löytyi kahvilan ulkoterassin lisäksi kummallinen tyhjä ruohokenttä ja pienet buddha- ja shinto-alttarit.

Miksi Stockmannissa ei ole kirkkoa? Mitä jos joku haluaisi rukoilla kesken ostosreissun? Pitääkö lähteä Senaatintorille asti? Huomatkaa uuden vuoden symbolit ja koristeet: pikkuiset mandariinit.

Tämä Jizo-patsas on ollut Ginzan suojelijapatsas jo 1800-luvun lopulla. Kun tavaratalo 60-luvun lopulla koki remontin, Jizo-patsas sijoitettiin kattoterassille symbolisoimaan hyvää onnea, pitkää ikää ja onnistumisia bisneksissä.

Sari ottaa rennosti tavaratalon loungessa.

Uusi vuosi todellakin saa Japanin hiljentymään. Ihmisiä oli huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Tosin yksi paikka, joisa taas oli ruuhkaa, oli tavaratalon ruokaosasto. Kaikki halusivat ostaa herkkuja tai tiettyjä ruoka-aineita uutta vuotta varten, ja jonot olivatkin huimia.

Tavaratalon alakerran ruoka-osasto oli niin täynnä ihmisiä, että hyvä kun juuri ja juuri sekaan mahtui. Tässä kohdassa oli hiukan väljempää, joten kehtasin lopulta pysähtyä ja kaivaa kameran laukusta.

Kun päivä alkoi kääntyä iltaan menimme notkumaan hetkeksi Starbucksiin, joka kaikesta epäjapanilaisuudestaan huolimatta edustaa minulle ja Eerolle aika vahvasti japanilaista kahvilakulttuuria. Ja tokihan Staban valikoima on erilainen joka maassa. Niinpä pienten minikakkujen kaveriksi valitsin tietenkin maccha latten, eli vähän kuin caffe latte, mutta kahvin sijaan juomassa käytetään maidon ohella vihreää teetä.

Kahvilassa odottelimme, että ystävämme Megu pääsisi töistä ja palaverista opettajansa kanssa (Uudenvuodenaattona, kyllä..) ja liittyisi seuraamme Asakusassa, jonne olimme menossa loppuillasta juhlistamaan uutta vuotta ja ostamaan daruma-nukkeja tulevaa vuotta varten. Mutta siitä sitten seuraavassa postauksessa. Nyt minun on ehkä ihan pakko mennä tekemään itselleni maccha latte...

Comiket VS. Desucon!

Takana on paitsi pariviikkoinen Japanissa, myös tämän viikonlopun Desucon Frostbite -tapahtuma Lahdessa. Viime viikko paluun jälkeen meni töissä ja Desuconin ohjelmiani valmistellessa, joten ajattelinkin tänään, että miksipä en suorittaisi ensimmäisessä matkablogauksessa suurta (ainakin postauksen pituudessa, kun sitä rullaa sivulla alaspäin...) vertailua suomalaisen ja japanilaisen conin välillä, sillä olihan ihka ensimmäinen retkikohteemme, jonne Tokioon saavuttuamme suuntasimme, Comiket, doujinshin ja cosplayn jättimäinen tapahtuma Odaiban Big Sightilla.

Comiket 81., 29.-31.12.2011
VS. Desucon Frostbite, 14.-15.1.2012


Valaistakseni hieman taustoja, Comiket, jonne suuntasimme heti viskattuamme matkalaukut hotellille Shibuyaan, on viime uuden vuoden aikaan jo 81. kertaa järjestettävä maailman suurin omakustanne-sarjakuvien messumainen tapahtuma, jossa päävetonaulana ovat suurissa halleissa Odaiban Big Sight -messualueella myytävät doujinshi-sarjakuvat. Doujinshit, julkaistuihin manga-sarjoihin perustuvat fanisarjakuvat ovat joissakin tapauksissa nousseet jopa vähintään yhtä suosituiksi kuin esikuvansa. Niinpä suosituimpia doujinshi-sarjoja ostaakseen japanilaiset sarjakuvan ystävät jonottavat jokaisena, ja erityisesti tapahtuman ensimmäistä päivää ennen jopa päivä tolkulla päästäkseen ostamaan juuri sen haluamansa fanisarjiksen. Itsehän menimme viisaasti turisteilemaan paikalle toisen päivän iltapäivästä, jolloin sisään pystyi ihan mukavasti kävelemään erityisesti jonottamatta ja silti nähtävää oli ainakin turistin silmin paljon, ja jollei nyt aivan hirveän kranttu ole, ostettavaakin oli vielä kyllä jäljellä laareittain. Doujinshien lisäksi tapahtumassa on tarjolla myös cosplayta, joka oli itselleni tärkein syy yleisen fiilistelyn lisäksi mennä paikalle, sillä halusin ottaa valokuvia upeasti toteutetuista hahmoista.

Comiketissä pukuihin pukeudutaan maksullisissa pukkareissa, jonka jälkeen siirrytään ulos varatulle alueelle poseeraamaan valokuvaajien, ihmettelijöiden ja ihastelijoiden iloksi.

Desucon Frostbite taas on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä suomalainen japanilaisen populaarikulttuurin tapahtuma, joka isoveljensä, kesäisin järjestettävän Desuconin tapaan kerää suomalaiset mangan, animen, japanilaisten pelien, musiikin ja cosplayn (ja paljon muun) ystävät viikonlopuksi kuuntelemaan erilaisia luentoja, ohjelmanumeroita ja paneelikeskusteluja, sekä osallistumaan työpajoihin, cosplay-mittelöihin ja monenlaiseen muuhun pienimuotoisempaan ohjelmaan kuten pelailuun ja karaokeen.

Desuconissa pukeutuneiden osuus oli itse asiassa yllättävän suuri. Itsehän olin normikuteisiin sonnustautuneena ehdotonta vähemmistöryhmää, joka suorastaan pisti silmään - mutta minä olenkin menneisyydeltäni enemmän Ropecon-ihmisiä, ja niissä coneissa istuttiin mustat hupparit päällä figupöytien ympärillä tai korkeintaan vedettiin joku haltiaviitta korviin larpin ajaksi... kunnes anime valtasi Dipolinkin. ;)

Sangatsu Mangan ja Punaisen jättiläisen myyntipisteen edustalla Desuconissa oli hyvä seurailla myyntihallin meininkiä. Mangat jo laukussa kenties?

Vetämässäni maskottityöpajassa väsäiltiin kännykkäkoruja ja korviksia.

Comiket kesti kolme päivää, mutta kaksipäiväinen Desucon oli auki yölläkin. Ja illalla vuorossa oli tanssia ja musiikkia DJ:iden johdolla. Kumpi tapahtuma vetää aukioloajan pojot, vaikeaa sanoa...

Mitä tuleekin ohjelman monipuolisuuteen, siinä Desucon pieksee Comiketin mennen tullen. Comiketissa kun kuitenkaan eri varsinaisesti ole erityisesti muuta tehtävää kuin ostaa sarjakuvia – Desuconissa (ja muissa suomalaisissa anime&manga-tapahtumissa) voi tehdä sitä ja paljon muuta.

Suuri osa myytävistä tuotteista Comiketissä oli enemmän tai vähemmän... yaoita. Olen aina miettinyt, miksi sen pitää olla niin? Eikö muka olisi muunlaisia vaihtoehtoisia loppuja? XP Vähän ankean näköiset myyntitilat muuten sekä Suomessa että Tokiossa.

Desuconin myyntihallissa oli ihan mukavasti kaikenlaista mangasta herkkuihin, kengännauhoihin, koruihin, asusteisiin ja pehmoleluihin, mutta kyllähän tuo nyt tietty aikamoiseksi altavastaajaksi jää niille aakkostetuille Comiketin halleille. Etenkin kun oikeastaan pitäisi vertailla Comiketin halleja ja Desuconin taidekuja omakustanteita, joita on kourallinen.. ;)

Tunnelmaa näiden kahden tapahtuman välillä on melko vaikeaa arvioida, sillä Comiketissä on kolmen päivän aikana kävijöitä 550 000 -600 000, eli aivan käsittämättömän järkyttävästi, kun taas Lahden Sibeliustalolle lippuja myytiin tiettävästi jotain päälle 3000 (ainakin mikäli kävijöitä oli edellisen conin mukaisesti). Tunnelman tiiviyden kisan voittaa siis ehdottomasti Comiket, mutta Desuconissa taas on varsin lämminhenkinen, omallaan tavalla tiivis tunnelma, sillä vaikka väkeä tapahtumassa onkin Suomen mittakaavassa ihan mukavasti, on koko poppoo kuin yhtä suurta kaveriporukkaa.

Comiketiin oli menijöitä - joskin siinä vaiheessa iltapäivää kun me menimme vasta sisään, suurin väkimäärä valui jo asemaa ja kotia kohti. Ei haitannut yhtään, sillä väkeä oli silti sisällä tungokseksi asti.

Itse tapahtumapaikkana väärinpäin tekosaari Odaiballe taivaasta pudonnut hurjan kokoinen pyramidi-kompleksi voittaa kyllä omassa arkkitehtuurikategoriassani Sibeliustalon, joka ei kyllä sekään ole mitenkään hassumpi. Molemmissa tilaa riittää, joskin Comiketin yleisömäärään nähden varmaan melkein mikään tila ei ole tarpeeksi iso.. Lahden Sibeliustalossa hyvää conipaikaksi on se, että erilaisille ohjelmille on tiloja paljon ja tarvittaessa tiettyyn ohjelmanumeroon keskittyvä porukka saa olla rauhassakin. Miinusta rakennus saa sokkeloisuudestaan. Esimerkiksi myyntihalli on vähän oudosti irrallaan kaikesta muusta, mutta kyllähän sinnekin aina kylttien ja kokemuksen kanssa oppii löytämään.

Sibeliustalo on ihan kaunis, mutta no.. onhan se nyt aika vaatimaton Comiketin puitteisiin verrattuna.

Sää suosi molempia tapahtumia. Tokiossa paistoi aurinko... ja Lahtea peitti kaunis lumipeite. Voiton taitaa silti viedä Japani, sillä onhan 10 astetta ja aurinkoa kuitenkin kivempi kuin lauantain lumisumu Suomessa ainakin cossaajien kannalta?

Odaiballe matkataan joko maanalaisella meren ali tai Yurikamomen monorail-junalla. Asema on melkein messupaikan edessä, joten lokaatio on erityisen helppo saavuttaa julkisilla kulkuvälineillä, omalla autolla en lähtisi liikenteeseen. Desucon Frostbiteen sen sijaan helppo mennä autolla, mutta juna-asemalta tapahtumapaikalle on kyllä ihan hyvän mittainen matka, jonka itse ohjelmaa pitämään taitoin taksilla (Toim. huom. En ikinä käytä tavallisesti taksia, tämä oli ehkä eka kerta ikinä, kun suostuin maksamaan taksikyydistä itse), kun oikein muutakaan vaihtoehtoa kiireessä ei ollut. Palatessani tänään sunnuntaina kotiin menin kyllä sitten ihan kiltisti kävellen asemalle - pari kilometriä nyt ei todellakaan mikään mahdottomuus, mutta voin kuvitella, että kirpakassa pakkasessa proppeja ja kaikenmaailman asukokonaisuuksia ja matkatavaroita kantaessa aseman toivoisi olevan vähän lähempänä. ;P

Kolme söpöä tyttöä Comiketista...

Ja kolme söpöä tyttöä Desuconista. Aivan mieletön joukkio. Asut menevät kolmikolla yhteen aivan nappiin, värejä on käytetty hauskasti sekaisin ja nuket ovat piste iin päälle. Yksi piristävimpiä ilmestyksiä conissa. :)

Cosplayn suhteen oli hienoa huomata, että vaikka japanilaiset tietenkin olivat panostaneet asuihinsa aivan mielettömissä määrin ja joukossa oli todella upeita ilmestyksiä, ei Desuconissakaan mitenkään kotikutoiselta näyttänyt. Huvittavinta oli ehkä se, että vaikka maa ja tapahtuma vaihtui, silmiin pisti molemmissa coneissa paljon samoja hahmoja. Full Metal Alchemist, Pokémon, Hetalia, Vocaloidit (esim. yllä nähty Hatsune Miku), Rozen maiden, Death Note ja siihen päälle tavalliset lolitat ja koulutytöt tuntuvat olevan ikisuosikkeja niin nousevan auringon maassa kuin täällä kaamoksenkin keskellä.

Japanin versio Edwardista.

Ja Suomen Edo. Minusta oli hämmentävän hauskaa, että molemmat Fullmetallit seisoivat aivan sattuman varaisesti roskapöntön edessä...

Tiger&Bunnyn Bunny (ja pinkki pupu) Comiketin malliin.

Tiger sekä Bunny Frostbitessa. Täytyy kyllä sanoa, että kuvausolosuhteiden suhteen pisteet menivät ehdottomasti Comiketille. Sibeliustalon valo oli tajuttoman vaikea - sielläkin missä oli ikkunoita, oli melkein joka suuntaan vastavalo!!

Ruusuneidit Tokiosta.

Rozen Maidenin puvut lumosivat myös Lahdessa. Ja katsokaa noita proppeja!?

Lillipup, valitsen sinut!

I see pokéballs...

Japani veti, yllätys yllätys, voittokortin hahmojen määrässä ja monipuolisuudessa. Suomessa tuntuu näkyvän aina paljon tiettyjen sarjojen hahmoja, eivätkä menneiden vuosien vetonaulat Bleachit ja Narutot ole hävinneet coneista vieläkään. No, eipä sillä, löytyihän niitä Naruto-hahmoja Comiketistäkin. ;)

Yksi erityisen onnistunut hahmo-valinta Desucon Frostbitessä, sillä tämä tyyppi on kasvojen piirteitä ja pituutta myöten ihan ilmetty Link!

Tässä tapauksessa hahmovalinta ei ehkä ole samaa tasoa kuin Linkin, jos mietitään alkuperäisen Marion ja tämän tytön yhdennäköisyyttä, mutta persoonaa ja eläytymistä kyllä löytyi! :D

Comiket on ilmainen tapahtuma, joka ehkä myös osaltaan innostaa suuren määrän kävijöitä paikalle. Lippujen hintaystävällisyydessä Japani siis peittoaa tässä tapauksessa Suomen. Comiketiä ei kuitenkaan varmaan koskaan voi sanoa loppuunmyyneeksi tapahtumaksi, toisinpa on Sibeliustalolla, jossa rajat tulevat vastaan jossain vaiheessa. Pisteet Desuconille, loppuun myyty con!

Eväät olivat omassa tapauksessani aika samanlaiset molemmissa coneissa, joskaan en voi kyllä sanoa tutustuneeni ihan hirveän läheisesti Comiketin ruokatarjontaan väentungoksesta johtuen. (Muutama tuhat ihmistä itseni lisäksi halusi nimittäin myös syödä...) Niinpä onigireillä (jopa samalla täytteellä, eli shiichkinmayolla, eli tonnikala-majoneesilla) mentiin niin Desucon kuin Comiketkin. Desuconissa tosin tein itse oman onigirini, joten ehkä siitä saisi pari pistettä? Toisaalta pakko myöntää, että konbinin onigiri oli ehkä paremman makuinen, sillä joku oli hankkinut työpajaan ehkä hiukan vääränlaista riisiä... X) No, yhtä kaikki, kolmionmuotoista riisiä ja tonnikalaa = herkkua! :)

Tonnikala-majoneesi-onigiri mallia konbini! Näitä tuli popsittua reissussa..

Joku innostui tekemään onigirityöpajassa kissa-onigirin!

Lopuksi kunnon kuvakavalkadin jälkeen on sanottava, että molemmilla tapahtumilla on sekä heikkoutensa että viehätysvoimansa. Japanissa kaikki on niin massiivista ja se tekee tapahtumasta runsaan ja mielenkiintoisen käyntikohteen, mutta Desuconin pienuudessa taas on jotain kotoisaa, sympaattista ja kauhean mukavaa siinä mielessä, että siinä tapahtumassa mahtuu oikeasti olemaan mukana, osallistumaan ja vaikuttamaan. Comiket muistuttaa ehkä enemmän kirjamessujen kaltaista massatapahtumaa kuin kaveriporukan kokoontumista. Mutta onhan se siitä huolimatta tilaisuus, jossa on ehdottomasti käytävä, jos sattuu Japaniin uuden vuoden kynnyksellä.

Järjestelyistä on vaikea sanoa oikein kummankaan tapahtuman osalta yhtään mitään, sillä Desuconissa olin niin syventynyt viemään läpi omat ohjelmani, ettei paljon muiden ohjelmien tai järjestelyjen sujuvuuden analysoimiseen jäänyt aikaa. Comiketissa liikkuessa ihmismassat veivät mennessään, joten sinänsä liikkuminen sujui japanilaiseen tapaan tyypillisen kaaoksenomaisen järjestelmällisyyden vallitessa. Viittoja olisi voinut Comiketissa ehkä olla hieman enemmän (kuten myös Desuconissa), mutta onneksi Eero muisti vanhastaan, mistä löydämme cosplay-alueen, niin ei tarvinut etsiskellä turhaan, vaan marssimme melkein suoraa kuvauspaikalle.

Kaikki halusivat selvästi lähteä meidän kanssa samalla junalla....

Kaiken kaikkiaan omalta osaltani oikein onnistuneet ja hauskat tapahtumat niin Suomessa kuin Japanissakin. Desuconista jatkoin kotiin Helsinkiin junalla, jonne mahtui juuri ja juuri istumaan, kun meni ajoissa (tosin vain muutama tuntui seisovan loppujen lopuksi junan käytävillä). Comiketin jälkeen taas meidät tungettiin junaan satojen muiden kanssa, ja jatkoimme Yurikamomen sillipurkkitunnelman inspiroimana Shibuyaan sushille.

Lisää Cosplay-kuvia latailen vielä myöhemmin Riisa no Nipponin Facebook-gallerioihin, joten liityppä joukkoihin, jos kiinnostaa! :)

P.S. Olen pyytänyt kuvattavilta luvan kuvaamiseen, tai ottanut kuvan tilaisuudesta yleisesti varsinaisesti tarkoittamatta kuvata tiettyjä henkiklöitä. Jos löydät joukosta oman kuvasi, etkä jostain syystä halua, että se on sivuilla, ota minuun yhteyttä, niin poistan kuvan. Tai mikäli löydät kuvasi, ja haluat myös itsellesi kopion, lähetä mailia riisa.ni ät gmail.com, niin lähetän kuvasi myös sinulle! :) All the photos: Copyright Liisa Stenberg.

Uusivuosi Japanissa häämöttää...

Aika menee ihan käsittämätöntä vauhtia, kun on paljon tekemistä. En tiedä missä vaiheessa ehdimme suunnittelemaan kunnolla Japanin reissua, johon on enää vajaa kuukausi, mutta toisaalta onneksi paluu Tokioon on vähän niinkuin menisi lomalle vanhaan kotikaupunkiin (tai no sitähän se juuri on). Kyllä siellä tiensä löytää paikasta toiseen ilman sen suurempia suunnitelmia ja iso osa käyntikohteista on vanhoja tuttuja – niitä, joihin on pakko palata ja joita on ikävä. Ja loppujen lopuksi suurin osa ajasta taitaa kulua varmaankin izakayoissa istumiseen tai muuhun kavereiden kanssa hengailuun.

Mitä luultavammin suuntaamme Megun ja Sarin kanssa jälleen Shimokitazawan kuppiloihin ja pikkuputiikkeihin.

Kuitenkin jonkinlaisia suunnitelmiakin on tehty. Viimekertainen uusivuosi meni minulta oikeastaan vähän ohi, sillä istuin suuren osan päivästä silloin junassa matkalla Takayamasta takaisin Tokioon. Illaksi ehdimme kantapaikkaani syömään ja juhlimaan, mutta suosittu temppelivierailu jäi tekemättä.

Perinteikäs uudenvuoden koriste Japanissa on oksa, johon on kiinnitetty pieniä mochi-palloja, eli riisistä valmistettuja palleroita. Kenelle muulle kuin minulle tulee mieleen pajunkissat?

Niinpä tällä kertaa tarkoitus olisi viettää kunnon uusivuosi kaikkine riitteineen osallistuen juhlahumuun kaupungilla, käyden temppelillä ja syöden ainakin sobaa, mochia, mandariineja ja muita japanilaisen uuden vuoden perinneruokia. Sarin, Megun ja muiden läheisimpien koulukavereideni kanssa olemme suuntaamassa vuoden ensimmäiselle pyhättökäynnille heti tammikuun alussa – eli varsin perinteikästä menoa tiedossa.

Olen vähän miettinyt, että olisi hauskaa hankkia temppeliltä kotiin daruma. Daruma on buddhalaiseen traditioon kuuluva nukke, jonka aluksi tyhjiin silmiin piirretään yksi musta pupilli silloin, kun ihminen asettaa itselleen jonkin tärkeän tavoitteen saavutettavaksi. Ajatuksena on, että daruman yhden silmän nähdessään ihminen muistaa aina tavoitteensa ja keskittyy pyrkimään sitä kohti. Kun tavoite on vihdoin täytetty, piirretään darumalle toinenkin silmä. Tämän jälkeen daruma-nukke viedään yleensä temppelille poltettavaksi kiitokseksi tavoitteiden toteutumisesta. Tämä riitti tapahtuu yleensä uudenvuoden aikaan, jolloin samalla hankitaan usein uusi darumanukke seuraavan vuoden tavoitteita varten, sillä uusivuosihan on luonnollinen ajankohta tulevaisuudensuunnitelmien miettimiselle. Itse en ole vielä ihan tarkalleen päättänyt, mikä oma suurin tavoitteeni daruma-nukelleni olisi. Katsotaan sitten tammikuussa, mihin päädyn, mutta ainakin yksi uusi kirjaprojekti on muhinut mielessä jo pitkään, joten siinä olisi ehkä yllin kyllin saavutettavaa...

Tällä darumalla on jo molemmat silmät. Tavoitteet on täytetty.

Vaikka mitään minuuttiaikataulua emme ole tämänkertaiselle reissullemme tekemässä, joitain erityisiä käyntikohteita meillä on Eeron kanssa ollut mielessämme. Haluamme ehdottomasti käydä Odaibassa, joka on yksi suosikkipaikoistamme Tokiossa. Alueen arkkitehtuurin futuristisuus yhdistettynä auringon paisteessa kimaltelevaan Tokion lahteen ja kalastajien leppoisaan rantakivillä istuskeluun luovat mainion miljöön päiväkävelylle. Aiomme käydä myös Ooedo Onsen Monogatarin kuumissa lähteessä polskimassa, sillä onseniin on jokaisella Japanin reissulla pakko päästä! Pitää toivoa myös, että hotellihuoneessa on kunnon ofuro-amme, jonka lämpöön voi upottautua jokaisen päivän päätteeksi rentoutumaan.

Odaiba on merta ja futuristista arkkitehtuuria.

Toinen paikka, joka meitä kiinnostaa on Tsukijin kalamarkkina-alue, sillä kumpikaan meistä ei ole sattunut käymään siellä aiemmin. Vaihtovuoden aikana olisi ollut sata mahdollisuutta poiketa huutokauppa-alueelle sushille tai ylipäätään kiertelemään kalatoreille, mutta aian on niitä asioita, joita ei vain tule tehneeksi. No, huutokauppa-aluehan on tietenkin joulun ja uudenvuoden kiireiden aikaan suljettu turisteilta, eli tonnikalakauppaa emme pääse seuraamaan, mutta minua kiinnostaakin lähinnä alueen yleinen fiilis ja eri kalalajien hämmästely kameran kera.

Kouyou eli ruska alkaa olla Japanissa tammikuun alussa jo pääasiassa ohi, mutta Tokion seudun tämän vuoden raportit ovat antaneet kuitenkin ymmärtää, että ruska olisi alueella hieman myöhässä tavallisesta ajankohdasta – jää siis nähtäväksi, ehdimmekö näkemään vilauksen punaisena hohtavista japaninvaahteroista, jotka ovat ehdottomasti lempipuitani koko maailmassa. Pikkuruiset, suloiset tähdemuotoiset lehdet saavat minut kaivamaan kameran laukusta joka kerta kun satun tarpeeksi punaisen puun kohdalle. Ruskaa tai ei, muutamaan puistoonkin olisi tarkoitus tehdä pieni kierros. Pitää katsoa, löytyisikö vielä jotain sellaisia kiinnostavia puistoja, joissa en ole käynyt, sillä yritin kyllä vaihtovuoden aikana koluta suunnilleen kaikki Tokion erityisimmät puutarhat ja puistot läpi. Rakastan puistoja Suomessakin, puhumattakaan japanilaisista puutarhoissa, joiden suunnittelu on välillä täydellisyyttä hipovaa.

Shinjuku gyoen on monipuolinen, suuri puutarha Tokion sydämessä pilvenpiirtäjien katveessa.

Koska hotellimme sijaitsee kivasti Shibuyassa, luvassa on myös shoppailua. Olen yrittänyt kirjoittaa muistiin mitä kaikkea pitäisi ja haluaisin hankkia. Ja tietenkin on ihan pakko päästä keikalle, mieluiten katsomaan tuttua bändiä jonnekin Shimokitazawan kellareihin. Mutta niistä lisää toisella kerralla, sillä nyt täytyy yrittää edistää hieman suunnitelmia tammikuun Desucon Frostbite -tapahtumaa varten (josta tästäkin lisää sitten myöhemmin kun aika on kypsä). Tajusin nimittäin vähän aikaa sitten, että periaatteessa ohjelmasuunnitelmienihan täytyy olla valmiita jo ennen joulua, sillä joulunpyhinä en tee kyllä mitään muuta kuin syön, nukun ja ehkä vähän pelaan. Ja sen jälkeen taas olemmekin juuri Desucon-viikonloppua edeltävät kaksi viikkoa Japanissa. Eli ei kun hommiin taas. :)