Tokion tyyliin

En ennen voinut rehellisesti sanovani seuraavani kovin tiiviisti sitä muotia, mitä muodilla yleensä tarkoitetaan - hyvä jos tiesin kuka on Vivienne Westwood, tai ettei Karl Lagerfeld olekaan vain valokuvaaja. ;) ELLE on työpaikkana opettanut minulle parissa kuukaudessa paljon maailmasta, joka oli toki jo aiemminkin kiinnostava, mutta hyvin etäinen. Huomaan, että vaikka muodissa pohjimmillaan onkin kyse melko pinnallisesta ilmiöstä, on tuo maailma myös samalla aika moniulotteinen - osa suunnittelijoista on äärimmäisen innovatiivisia, luovia ja taitavia, jotkut saattavat ajaa toimillaan hyviäkin asioita ja yleensä merkkituotteet ovat laadukkaita.

Olen toki jo ennen pestiäni muotilehdessä ollut verrattain kiinnostunut muodista, vaatteista ja tyylistä noin yleensä. Näkökulmani asiaan vain on ollut – ja on edelleenkin –melko maallinen. Ei minulla kuitenkaan olisi rahaa ostaa mitään Mulberryn ihanaa Alexa-laukkua, joten tyydyn aivan mieluusti pari vuotta sitten Belgian reissullani muutamalla kympillä löytämääni tekonahkaiseen käsilaukkuun. Seuraan innolla katumuotisivustoja, muutamia muotiblogeja ja alan lehtiä. Haen niistä inspiraatiota etenkin kuvitustöihini ja mietin omaa pukeutumistani nykyisin yllättävänkin paljon, vaikken mitään merkkireleitä ylläni pidäkään.

Noin suunnilleen Tokion vaatekaappini käytetyimmät kappaleet. Suurin osa näistä niinkin huimaa merkkituotetta kuin UniQLOa, eli "Japanin H&M:ää". Sinivihreää, vihreää, ruskeaa ja valkoista. Tosin kenkäni ovat paljon söpömmät kuin nuo kuvan popot, ja lasini taas paljon halvemmat kuin kollaasin ihanat kehykset. ;)

Pukeutuminen on minulle tapa ilmaista itseäni, ja etenkin värit, kauniit leikkaukset ja mielenkiintoiset yksityiskohdat ovat asioita, jotka saavat minut vaatekaupassa kaivamaan lompakon esiin. Koska esimerkiksi 40-50 lukujen naisellinen muoti ja toisaalta 70-luvun rentous ja railakkuus miellyttävät minua vaatetuksessa, rakastan myös kirpputorien ja second hand -putiikkien kiertelyä.

Tokioon tullessani minulla oli vuosien pihistelyn oikeuttama mahdollisuus pitkästä aikaa shoppailla vaatteita, ja sitähän tuli myös tehtyä! Kiinnostavia liikkeitä on pilvin pimein, ja olen siinä suhteessa onnekas, että vaikka Tokiossa tulikin hieman "kasvettua", niin löydän kuitenkin useimmiten hyvin istuvia vaatteita japanilaisten putiikkien XXS - M -akselin kokohaitarista.

Japanilaisten yleinen pukeutumistyyli on mielestäni paljon naisellisempi, kuin mitä Helsingin kaduilla näkee, ja sehän sopii tällaiselle hameiden ja brodyyrien suurkuluttajalle. Tokiosta minun oli tavattoman helppoa ostaa vaatteita, sillä ennen en tuntunut löytävän Helsingistä mitään. Toisaalta nyt palattuani olen yllättynyt iloisesesti huomatessani, että osa Tokiossa viime kesänä vallinneista muotivirtauksista taitaa olla ottamassa jalansijaa myös täällä Pohjolassa, varsinkin mitä tulee hiusmuotiin.

Lisää hiusmuodista ja siinä sivussa japanilaisesta kampaamokulttuurista voitte muuten lukea kirjoittamastani artikkelista pian ilmestyvästä Anime-lehdestä. Lehti löytynee kauppojen hyllyiltä ensi viikon lopulla.

Rikas ja monimuotoinen japaninkieli

Kirjoittaessani raporttia japaniksi yliopiston kurssin lopputöitä varten, jouduin valitettavan usein turvautumaan sanakirjan apuun, sillä sanavarastoni on edelleen kurjan kapea. Koska osaan kuitenkin tässä vaiheessa jo käyttää ja taivuttaa sanakirjoista noukkimiani sanoja, kävi raporttienkin kirjoittaminen ihan hyvästä kieliharjoittelusta. Aina kun tulee vastaan uusia hyödyllisiä sanoja, pyrin kirjoittamaan ne pieneen, uusille japaninkielisille, opeteltaville sanoille varaamaani vihkoon. Kyseinen, kätevästi mukana kulkeva avaimenperänkokoinen minivihko sai käyttöön oton jälkeen Japanissa melkein päivittäin uusia sanoja sivuilleen.

Aina kaikki sanat, joita sanakirjassa tulee vastaan eivät kuitenkaan välttämättä ole niitä kaikkein käyttökelpoisimpia ehdokkaita, vaan joukossa on paitsi vanhoja, jo käytöstä poistuneita ilmaisuja, myös tiukasti kontekstiin sidottuja sanoja. Vai mitä olette mieltä esim. "taikatytöstä" tai "hirviökissasta"? Japanin kielessä tuntuu olevan omia sanoja mitä kummallisimmille asioille. Sanoja muodostetaan paljon liittämällä kaksi sanaa toisiinsa, joten hieman kummallisia, vakiintuneitakin ilmaisuja on paljon. Tosin osa sanoista kyllä pistää jo sanakirjan luotettavuudenkin koetukselle. Tässä ihan vain muutamia huvittavia vastaan tulleita yksilöitä:

• 魔女子、まじょこ - "taika-tyttö", nuori noita
• 化け猫、ばけねこ - hirviökissa
• 柳び、りゅうび - kauniit kulmakarvat
• 筆入れ、ふでいれ - kotelo siveltimille
• 地髪 、じがみ - luonnolliset eli oikeat hiukset
• あげ間、あげまん - nainen, joka tuo onnea ympärillään oleville miehille
  

Puhumattakaan sitten siitä, mille kaikille eri asioille on ikioma lukusanansa. Usein nämä sanat tuntuvat logiikaltaan ihan naurettavilta, vai miltä kuulostaa se, että pienille eläimille on oma lukusanansa　(匹、 ひき), mutta lintuja ja jäniksiä lasketaan eri lukusanoin (羽)? Ohuet, lituskaiset esineet, kuten vaikkapa postikortit lasketaan lukusanalla まい, mutta kirjeet, dokumentit ynnä muut vastaavat saavat tietenkin oman sanansa (通、つう).
Oma lukusanansa löytyy esimerkiksi buddhalaisessa uskonnossa palvottaville kuville ja patsaille (躯、く), tarinoille (話、わ), kupilliselle yleensä alkoholipitoista juomaa (盃、はい), laivan muotoisille astioille (?!?) (舟、ふね), kirjan kansille (帙、ちつ), koneille (台、 だい), väleille kirjoitetussa tekstissä tai puheessa (段 、だん), tikeille (針、 はり), ruohonkorsille, puunrungoille tai vastaaville (本 、 もと) , olalla kannettaville taakoille (荷、 か) jne jne. Lista tuntuu olevan loputon ja täysin sisäistämättömissä. Onneksi ymmärretyksi tulee, vaikka jänikset ja pienet eläimet joskus menisivätkin sekaisin, mutta valitettavasti minä en ainakaan pääse silti yli siitä, että ärsyttää, kun tekee puhuessaan tietoisia virheitä.

Lisäksi japanilaisten käyttämä kieli on välillä yhtä kompaktia kuin heidän asumisjärjestelynsä Tokiossa. Sanoja lyhennellään niin lopusta kuin alusta ja yhdistellään toisiin sanoihin, ja näin luodaan aivan uusia ilmauksia, jotka lopulta vakiintuvat sanoiksi. Japanin kielen viralliseen sanalistaan lisätäänkin tuttavani mukaan uusia sanoja vuosittain, eivätkä ne kaikki suinkaan ole lainasanoja englannista, kuten asian laita usein on Suomessa.

Siitäkin huolimatta, että japaninkielen vivahde-erojen opettelu on gaijinille (ulkomaalaiselle) tavattoman vaikeaa ja uskomattoman laajan sanaston hallitsemiseksi vaadittaisiin vuosikausien opiskelu, saa kielen monimuotoisuus minut pauloihinsa positiivisella tavalla. Vaikka ihmettelen ironisesti, mihin joku tarvitsee sanaa "hirviökissa", joka tarkoittaa siis juuri tietyn tyyppistä, hirviömäistä, taikavoimat omaavaa kissaa, niin eikö ole hupaisaa, että sellainen sana löytyy? Se, että eri merkeille on lukuisia eri lukutapoja mahdollistaa kielellä leikittelyn aivan omalla tavallaan. Toki suomenkieli on toinen mahtava kieli täynnä hassuja, kuvaavia verbejä ja omintakeisia sanontoja, ja kyllähän meidänkin kielessämme voi sanoja yhdistelemällä muodostaa helposti uusia, nokkeliakin yhdyssanoja, mutta näin äkkiseltään tuntuu, että japaninkieli tarjoaa osaajalleen sitäkin uskomattomamman kielen koukeroiden viidakon, jolle ei loppua näy.

Hiljaiseloa - tai sitten kaikkea muuta

Työharjoitteluni ELLEssä on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti, enkä kello kuuden maissa kotiin palattuani ole ehtinyt tehdä oikein mitään muuta kuin nettisivuprojektitöitä, sekä kestitsemään Japanista saapuneita vieraitani. Ensin ilonani oli pari päivää Ayumi, ja viimeiset pari viikkoa sohvallani nukkui Megu. Lisäksi ystäväni Sendaista tuli jälleen kuukauden vaihtojaksolle Suomeen, joten myös hänen ja hänen kanssaan Suomeen tulleiden Sendain poikien kanssa on tullut harjoitettua japanin kieltä ja syötyä lounaita tuon tuosta.

On ollut ihanaa, että Japani on ollut ystävieni vierailujen muodossa elämässäni mukana tavattoman tiiviisti myös Suomeen paluuni jälkeen. Toisaalta, tiedättehän, että kun kotona on vieraita pidempään, kaikki omat jutut jäävät vähän toissijaiseksi, ja muutenkin kiirettä pitää, kun yrittää kohteliaasti tehdä tietokoneella töitään ja samalla pitää yllä jonkinlaista smalltalkia japaniksi. Niinpä ei ole ollut missään välissä aikaa päivitellä blogiakaan, enkä esim. kirjoittamaan edes koulua varten vaihtoraporttia, jonka he vaativat ennen kuin saan käsiini Joshibin kurssiarvosanat. Jospa tämä kiire tästä kuitenkin pikkuhiljaa helpottaisi, sillä tämän hetkinen työurakka alkaa olla loppusuoralla. Ei sillä että työt siihen loppuisivat, mutta deadlinet eivät ainakaan puske päälle ihan heti.

Viimeinen kuukausi on ollut kiireistä huolimatta hauska, mutta vieläkin Suomi tuntuu todella oudolta. Koko ajan tuntuu siltä, että kohta palaan Japaniin.. niinkuin jossain vaiheessa aionkin. Mutta siihen on vielä pitkä aika, ja tällä hetkellä ajatukset suuntautuvat lähinnä kesään. Paitsi että tämä talvi on tällaista epäinhimillistä pakkasta ja tuiskua, josta pääsisi jo mieluusti eroon, niin elokuussa odottaa myös jälleennäkeminen Shinin kanssa. Elokuuhun on pitkä aika, mutta toisaalta, menipä tuo ensimmäinenkin Suomi-kuukausi hujauksessa, miksei sitten viisi seuraavaakin..

Kunhan aikaa taas löytyy vähän enemmän, olisi tarkoitus julkaista lukematon kasa odottamaan jääneitä päivityksiä. Pahoittelen siis tätä väliaikaista hiljaiseloa. Kyllä tämä tästä ihan kohta.

Oma Omamorini

Sagami-Oonossa asuessani yksi suurista ilon aiheistani oli käydä aika-ajoin viettämässä iltaa aseman tuntumassa sijaitsevassa, kantapaikakseni muodostuneessa ravintolassa, Omamorissa. Olen maininnut ravintolan ohimennen postauksissani, mutta koska siitä muodostui minulle kuin toinen olohuone, tuntuu, että ravintola ja sen riemastuttava henkilökunta ansaitsee oman postauksensa.


Kävin Omamorissa ensimmäisen kerran joskus viime kesällä, kun toinen meistä Joshibin vaihtareista, Ville, suositteli paikkaa minulle käytyään siellä kahvilla muutamaan otteeseen. Kävinkin Omamorissa syömässä isoilla, rapeilla krutongeilla höystettyä, edam-juustokastikkeella maustettua salaattia, ihastuin, ja huomasin himoitsevani tuota salaattia sen verran innokkaasti, että sitä oli saatava melkein joka kerta kun Omamorissa kävin.


Pelkkä maittava ruoka ei kuitenkaan ollut syynä liikkeeseen palaamiselle. Omamorissa asiakkaat saavat hyvää palvelua, ja lisäksi henkilökunta on puheliasta ja kiinnostunut keskustelemaan asiakkaiden kanssa. Opin tuntemaan liikkeessä viikonloppuisin töissä olevat työntekijät, sekä pari muuta kanta-asiakasta, jotka olivat paikalla lähes aina kun minäkin sinne satuin. Etenkin Hidekistä ja Ueda-sanista tuli minulle kuin isoveljiä, joiden kanssa alkuvuodesta puhuin suureksi osaksi englanniksi, mutta vuoden kuluessa huomasin keskustelun kielen vaihtuneen jossain vaiheessa japaniksi, ja loppuvuodesta kukaan ei tuntunut muistavankaan, että englantiakin voisi käyttää, paitsi silloin, kun Ueda-san halusi harjoitella englannin taitojaan kanssani.


Hideki tarjosi minulle jopa mahdollisuutta laittaa englanninopetusilmoitus Omamorin seinälle. Jätin kuitenkin kiireiden vuoksi sen väliin, mutta mietin, että mikäli joskus satun palaamaan samoille seuduille, eivät muutamat englanninopetustunnit viikossa olisi pahitteeksi. ;)

Mitä pidemmälle vaihtovuoteni eteni, sitä tutummaksi kävin tietenkin myös Omamorissa. Kun astelin eräänä kylmänä joulukuisena iltana sisään Omamoriin, huusi henkilökunta tiskin takaa: ”Okaerinasai!” (Lausahdus, jota käytetään mm. silloin kun perheenjäsen palaa kotiin: ”Kiva nähdä taas, tervetuloa takaisin!”) Silloin mietin ihmeissäni, miten kotoisalta Tokio saattaakaan tuntua. Ihan kuin, todellakin, olisi palannut kotiin tai kylään kaverin luokse.

Maccha-sifoncake

Jossain vaiheessa olin ilmeisesti käynyt kartuttamassa liikkeen kassaa sen verran hyvällä tahdilla, että aloin saamaan ruokailujeni päätteeksi ”palveluna”, eli saabisuna pieniä kakkupaloja, mm. ihanaa macchakakkua, uutta jouluista juustokakkua tai hedelmiä illan viimeisen yrttiteeni kyytipojaksi.


Viimeisellä viikolla kun olin saanut pastani syötyä, eteeni tuotiin yllättäen ihastuttava omenapiirakan pala jäätelöpallon kera. Hideki oli taiteillut lautasen reunoille makealla mansikkakastikkeella ”Have a nice time! Omamori”. Meinasi tulla tippa linssiin.


Viimeisenä iltana olin puolen yön aikaan nousemassa tiskiltä ja menossa maksamaan tilausta, mutta Hideki sanoi vain, että homma hoidossa, ja toivoi, että tulen taas Japaniin palattuani käymään Omamorissa uudelleen. Laskun maksun sijaan ryhmittäydyimme Omamorin porukan kanssa valokuvaan. Täytynee tulostaa pari kuvaa Omamorista jossain vaiheessa ja laittaa ne kehykseen keittiöön. Voin sitten kokkailujen lomassa ehkä inspiroitua vaikka ravintolan salaatista tai herkullisesta soijalla maustetusta pastasta. Kun palaan joskus Tokioon, ei ole epäilystäkään, minne menen syömään. ^_^

Tulevaisuuden suunnitelmia

Blogissani oli äänestys siitä, mitä Riisa no Nipponille tulisi tapahtua sen jälkeen kun vaihto on ohi. Äänestyksellä toivoin saavani suuntaa ja tukea omille suunnitelmille, ja loppujen lopuksi kävikin niin, että 131 äänestäjää, 55% kaikista oli kanssani samoilla linjoilla - koska tämä blogi käsittelee Japania, on selkeää niin lukijoiden kuin blogin alkuperäisen tarkoituksenkin kannalta, että blogi jatkaa Japani-aiheilla. Tämä ei tarkoita pelkästään vielä julkaisemattomien Kagoshiman, Kyoton, Takayaman ja lukuisten Tokyon reissupostauksieni julkaisua, vaan myös sellaisia elämässäni tapahtuvia asioita, jotka liittyvät tavalla tai toisella Japaniin. Niipä täällä tullaan varmasti näkemään postauksia japanilaisten ystävieni vierailuista Suomeen, sopeutumisestani takaisin Vantaan kujille sekä haikailuistani takaisin Tokioon. Joten ehkä ne 31%, jotka halusivat lukea postauksiani jatkossakin, koskivatpa ne japania tai eivät, saavat jotain iloa siitä, että juttua varmaan kyllä riittää edelleen ihan hyvään tahtiin. ;)

Ne, jotka toivoivat blogin jäävän tauolle jatkuakseen seuraavien japanin reissujen aikaan, joutuvat nyt tyytymään siihen, että blogi jatkuu, mutta ehkä voitte käydä kurkkaamassa täällä joskus vajaan vuoden kuluttua, mikäli olisin saanut tämän hetkiset reissusuunnitemani ensi joululomalle toteutettua.

Itään. Japaniin. Tokioon. Sinne on vain niin kova hinku takaisin. Elämä Tokiossa oli mukavaa monilta osilta, mutta muutama tarkkaavainen lukija on ehkä ehtinyt pääsemään kärryille myös eräistä tärkeistä taustalla kyteneistä motiiveistani rivien välissä vilahdelleiden vihjailujeni ansiosta. Vietinhän esimerkiksi "perinteisen japanilaisen joulun" tai syntymäpäivääni "hyvässä seurassa". Enkä lentokentällekkään joutunut onneksi menemään yksin. ;) Jos jatketaan vihjailuja, niin voin kertoa, että lähetin viime viikolla paketissa hieman suklaata Japaniin. Onhan tänään Ystävänpäivä, jolla silläkin on Japanissa oma merkityksensä..

Mutta jos jätetään vihjailut sikseen, niin voisin ehkä vain sanoa, että Tokioon jäi jotain muutakin kuin materiaalisia hyödykkeitä, jotka eivät mahtuneet matkalaukkuun. Sinne jäi Shin ja puolet sydämestä. :]

Linjanani on ollut, että en kirjoita blogiin liian henkilökohtaisia asioita, mutta syksyllä alkanut seurustelusuhteeni partiossa tapaamani Shinin kanssa on jatkunut nyt sen verran pitkään, että siitä on ehkä hyvä sanoa sananen, jotta bloginkin kirjoitukset pääsevät oikeaan kontekstiin. En ole kirjoittanut asiasta aiemmin, koska aluksi kaikki tuntui kovin epävarmalta. Itse näin vain edessä häämöttävän Suomeen paluun ja ahdistuin koko ajatuksesta liikaa, että olisin jaksanut alkaa puimaan asiaa yhtään enempää kuin oli pakko. Mutta sitten, pikkuhiljaa, alkoi näyttää siltä, että ainahan voi yrittää - vuosi Japanissakin humahti ohi kuin shinkansen, miksei vuosi Suomessakin voisi mennä nopeasti? Niinpä päätimme, että katsotaan rauhassa, mitä tuleman pitää. Tuntuisi tyhmältä, jos suhdetta ei edes yrittäisi jatkaa vain siksi, että se nyt sattuu olemaan maantieteellisesti heman hankalaa. Onhan kaukosuhde Japanin ja Suomen välillä aika extremevälimatkalla varustettu, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Niinpä tässä, kesää ja Shinin mahdollista Helsingin matkaa odotellessa voi onneksi yrittää keskittyä miljoonaan työprojektiin, japanin opiskeluun, ystävien tapaamiseen, ja ehkä vähän blogin päivittelemiseenkin. ;)