Pari viime viikkoa ovat menneet kanjeja lukiessa ja piirrellessä. Vaikka kyseessä ovat helpoimman pään kanjit, osa tuottaa silti harmaita hiuksia. Niinpä täytyykin jo nyt asennoitua tuleviin kanjitunteihin, sillä mitä vaativampiin kanjeihin siirrymme, sitä enemmän niiden opettelukin varmasti tulee työllistämään.
Japanin kurssilla opettelimme viime kerralla japanilaisten merkkien kirjoittamista tietokoneella, merkkien tunnistamista erilaisilla teknisillä välineillä ja tutustumme muutamiin sanakirjoihin ja muihin vastaaviin apuvälineisiin, joita löytyy netistä. Ensi kerralla on myös tavallisesta opetuksesta poikkeava tunti, kun opiskelemme kalligrafiaa. Ihan melenkiintoista tutustua siihen näin etukäteen jo hieman, niin tiedän, kuinka paljon kyseiseen taiteen muotoon kannattaa panostaa sitten mahdollisesti Japanissa.
Tiistaina joudunkin olemaan pois tavallisilta koulutunneilta, sillä osallistun Ammattikorkeakoulujen vuotuisille Aasiaorientaatiopäiville Helsingissä. Luvassa on kaikenlaista faktatietoa, mitä esimerkiksi ammattikorkeakoulusta Aasiaan vaihtoon lähtevä tai sinne vaikkapa työmatkalle suuntaava voi reissullaan tarvita. Aamupäivän ohjelmassa on luvassa mm. keinoja kulttuurishokin torjumiseen ja sen läpikäymiseen, terveys-, vakuutus- ja rokotetietoa, sekä jotain muuta vastaavaa perusinfoa. Iltapäivä kuluu maakohtaisissa ryhmissä, joihin on ilmottauduttu etukäteen. Itse yllättäen osallistun Japanin pienryhmään. Toivon, että päivä on hyödyllinen ja mielenkiintoinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti