Ehdin säikähtää taas pahemman kerran. Joshibista tuli jo aikaisemmin sähköpostilla informaatiota, että meidän molempien sinne lähteiven vaihtareiden tulisi ajoittaa lentomme 3-5. huhtikuuta, joka olisi koululle kätevin vastaanottoajankohta. Katselin lentoja, joiden hinnoista ainoastaan 5.4. päivän lento oli jokseenkin järkevän hintainen Finnairilla, n. 420 euroa. En jaksaisi isojen laukkujen kanssa otta vaihtolentoja, varsinkaan, kun Finnairin nuorisohinnat nyt kuitenkin ovat suhteellisen järkevällä tasolla, joten lentäisin mieluiten kätevällä Finnarililla. Mutta juuri kun olin vastaamassa Joshibin kv-henkilölle, että varaan lentoni nyt kyseiselle päivälle, huomasinkin, että sen hinta oli noussut 2000 euroa Finnairin nettivarauspalvelussa. 2000 euroa, ja se oli ollut ainoa halpa lento Tokyoon tuona viikonloppuna!
Meinasi kyllä tippa tulla linssiin ja järkyttävä ahdistus iski päälle. Mietin, ettei minun ole mitenkään mahdollista maksaa pelkästä menolennosta 2500 euroa! Menopaluukin tulisi halvemmaksi, vaikken edes käyttäisi paluulippua. :P Katselin hieman muiden päivien lentojen hintoja, ja joukossa oli vielä muutamia päiviä, joina lentäminen voisi olla aivan järkevää. Niinpä lähetin heti Joshibiin mailin, ja kysyin, olisiko mahdollista, että saapuisin itsekseni Japaniin, ja tapaisin sitten heidät suunniteltuna viikonloppuna 3.-5. huhtikuuta. Aamulla sähköpostissa odotti onnekseni helpottava vastaus: Joshibin puolesta voisimme toki saapua omin neuvoinemme Japaniin silloin kun haluaisimme, mikäli sitten vain saavumme tapaamaan koulun henkilöstöä sovittuna päivänä. Nyt siis täytyisikin puolestaan olla yhteydessä mahdollisesti Tokiossa ja Kobessa asuviin ystäviin, ja kysyä, kenen vuoksi voisi majoittua pariksi päiväksi. Jos huonompi tuuri sattuu, voin toki olla pari yötä vaikka halvassa hotellissa, kunhan lentojenhinnat sentään pysyvät alhaisina. Olen kuitenkin aika luottavainen, että joku ystävistäni voi majoittaa minut muutamaksi päiväksi – Tokyosta löytyy kuitenkin kolme tuttavaa, Kobessa asuvat molemmat entiset isäntäperheeni ja pahan paikan tullen varmaan voin anoa turvapaikkaa vaikka joltakulta Sendain vaihtareista, vaikken heitä nyt vielä niin kauhean hyvin tunnekaan. :D En siis vaivu epätoivoon, vaan aloitan uudet suunnitelmat lentojen hankkimiseksi. Eiköhän tämä tästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti