Japaninopettajamme kehoitti meitä tänään tekemään päätöksen. "Varatkaa viisi minuuttia japanin opiskeluun, joka päivä." Havahduin kuin jostain koomasta. En ole pitkään aikaan uhrannut japanin tuntien ja japanilaisten tuttavieni kanssa juttelun lisäksi varsinaisille henkilökohtaisille opinnoilleni varmasti edes tuota viittä minuuttia. Toki tarkastelen joskus sanakirjasta yhtä ja toista sähköpostien kirjoittamista varten ja siinä sivussa saatan oppia jotakin, mutta ei sitä lasketa.
Niinpä tein päätökseni. Aion yrittää opiskella tästä eteenpäin, en viittä minuuttia, vaan 5 sanaa ja yhden kanjimerkin päivässä. Yhden päivän viikossa uhraan opiskelemieni sanojen kertaamiselle, jotta ne myös jäisivät jotenkin päähän. Sanojen laskeminen sopii minulle paremmin kuin kellon katsominen. Kuukauden kuluttua minun pitäisi osata jo siis reilu sata uutta sanaa ja kolmisenkymmentä ennen tuntematonta kanjimerkkiä.
Lupaan raportoida vain onnistumisistani, sillä tämän lupauksen aion pitää vähintäänkin sinne maaliskuun loppuun saakka. Sen jälkeen toivon voivani panostaa japanin opiskeluun vähän intensiivisemmin, eli ottamalla oppikirjan esiin ja pänttäämällä lisää kielioppia.
Tämänpäivän kanjimerkki oli muuten 宿題 (shukudai), eli kotitehtävät, joita on loppuviikolle kasapäin. Niitä siis tekemään.. -__-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti