Viime viikolla sain taas kerran muistutuksen siitä, että tuohon huomaavaisuuteen ei voi koskaan varautua kylliksi. Vietimme iltaa Sendain vaihtareiden kämpillä Kohein ja minun pienimuotoisia syntymäpäiviä juhlistaen. Pienimuotoisuus sanana ei tosin oikein sovi kuvaamaan illan tapahtumia.
Ensitöiksemme hohtokeilailun jälkeen kämpälle saavuttuamme kohotimme maljat shampanjalaseista. X) Lasin sisältö ei tosin ollut sitä itseään, vaan vaihteli lasin pitelijän mukaan oluesta limsaan. Minä annoin Koheille lahjaksi pienen itsetekemäni kännykkäkorun, jossa riippuivat pieni suomuurain ja mustikka muistutukseksi Suomesta. Minä puolestani sain vaihtareilta ison japanilaisella paketointitekniikalla päälystetyn paketin, jonka uumenista paljastui suloinen Totoro-valokuvakehys.
Jossain vaiheessa pojat alkoivat tekemään japanilaisia makeisia, eli makealla asugi-paputahnalla ja jollain kummallisella jauheella päälystettyjä pieniä riisipalleroita. Siinä vierähtikin melko kauan, ja suomalaisten kanssa jälleen pyörittelimme silmiä sille, miten he aina päätyvät kaikista yrityksistämme huolimatta valmistamaan ties mitä vaivalloisia herkkuja meille. Onneksi keittiö sentään oli olohuoneen välittömssä yhteydessä, joten tällä kertaa kukaan ei ollut sulkeutunut yksin keittiöön. Illan kuluessa Yoshihide ja Anna soittivat kämpässä olevaa pianoa meidän muiden iloksi (he ovat todella taitavia), pelailimme Maaritin paikalle tuomaa Wiitä ja juttelimme mukavia.
Ja sitten.. Loppuillasta Yoshihide ja Yudai hipsivät pianon ääreen, ja aloittivat pelkäämäni shown.
Olimme nimittäin samalla viikolla käyneet tavanomaiseen tapaamme japanintuntien jälkeen syömässä ja naureskelleet mm. kaikenmaailman animesarjojen tunnusmusiikeille. Clannad-sarjan 'Dango daikazoku' oli jo pitkään soinut päässäni, koska katsoin sarjan ihan vasta, ja niinpä kysyin, tietääkö kukaan ko. biisiä. Yudai tiesi. Laulelimme ja hyräilimme Pizza Raxin henkilökunnan iloksi dango daikazokua melkein puolet illasta (tai ehkä liioittelen, ja se oikeasti soikin vain minun pääni sisällä), joten kun sitten jossain vaiheessa Yoshihide kertoi, että heidän kämpillään on piano, sanoin leikilläni, että Yudai voisi laulaa biisin Yoshihiden säestyksellä. Vaikka mietinkin tuolloin, että olisipa mahtavaa oikeasti kuulla kappale pianolla soitettuna, en missään vaiheessa uskonut, että he ottaisivat sanani tosissaan.
Mutta he ottivat asian ihan liiankin tosissaan. ^_^'' Yoshihide oli harjoitellut biisiä tuntitolkulla joka päivä ennen illanviettoamme. Yudai oli hankkinut jostain kappaleen sanat, ja niitä oli kaksin kappalein kämpässä - yksi kiinnitettynä muistilapuksi keittiönkaappiin, toinen pianon ääressä harjoittelua varten. Ja niin he sitten esittivät kappaleen minun ja kaikkien muiden suomalaisten hymyillessä hämmentyneesti koko esityksen ajan. Yoshihide soitti todella upeasti, ja huomasin, miten Yudaita jännitti laulaa meidän kaikkien edessä, antamatta sen kuitenkaan häiritä esitystä. Olin ihan sanaton, jopa liikuttunut.
Paluumatkalla kotiin mietimme Maaritin kanssa, että emme voi pyytää japanilaisilta ystäviltämme enää mitään edes leikillämme. X) Luultavasti he eivät koe asiaa samoin kuin me, vaan ehkä he ovat oikeasti vain luonteeltaan sellaisia, että heistä on mukavaa ottaa muut huomioon. Japanin reissullani vannon kuitenkin olevani tarkka sanojeni kanssa - kun haluan tavata Sendain vaihtareita jossain vaiheessa, kysyn ensin heiltä, olisiko heillä aikaa tavata, tai odotan, kunnes he ovat tulossa jostain syystä käymään Tokiossa. Jos menen ja ehdotan jotakin päivää, he mitä luultavimmin suostuvat siihen, vaikka ties mitkä päättökokeet olisivat tuloillaan. ^_~ En voi muuta kuin ihmetellä.. Ja hyräillä päässäni soivaa 'Dango daikazokua'. :D Jotta voitte jakaa iloni tämän ihastuttavan biisin olemassaolosta, voitte kuunnella sen alta:
Olen vuonna -87 syntynyt graafinen suunnittelija sekä Vuosi Japanissa -opaskirjan kirjoittaja. Helmikuussa 2010 palasin antoisalta vaihto-oppilasjaksolta Japanista, Suur-Tokion alueelta Sagamiharasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti