Illanviettoa koulukavereiden kanssa

Torstaina An-chan ja Megumi kysyivät mitä olen tekemässä illalla, ja koska minulla ei ollut mitään suunnitelmia, lähdimme illalla yhdessä syömään. Kävimme Sagami-Oonossa sijaitsevassa kivassa ravintolassa. Valitsin listalta soba-setin, johon kuului soba-nuudelien lisäksi kupillinen riisiä, jotain vihanneksia, jotain kuulemma perunasta tehtyä kummallista limaista mössöä, sekä herkullista raakaa tonnikalaa. Tonnikala on mielestäni niin hyvä kaikissa muodoissa, raakana, paistettuna tai ihan vaikka purkkiversionakin, vaikkakaan jälkimmäistä ei oikein voi millään tapaa makunsa tai minkään muunkaan ominaisuutensa puolesta verrata kunnolliseen tonnikalan lihaan.

Ruoka oli hyvää, ja se ei ollut kovin kallistakaan. Koko tästä setistä teen ja veden kera maksoin muistaakseni 780 yeniä, eli n. 6 euroa.

Ravintolassa tapasimme yllättäen myös pari muuta Joshibin opiskelijaa, jotka liittyivät seuraamme, kun menimme ruoan jälkeen ottamaan purikurakuvia läheiseen pelihalliin. Purikurakuvat ovat pieniä tarrakuvia, joita usein nuoret tytöt ja parit ottavat hieman passikuva-automaattia muistuttavassa kopissa. Kuvan ottamisen jälkeen siirrytään kopin toiseen osaan, jossa koristellaan otettuja kuvia tietokoneella. Tämän jälkeen postikortin kokoinen kuva-arkki printtautuu kopin ulkopuolelle. Kuvat jaetaan yleensä kavereiden kesken tasan, ja tätä varten pelihalleissa on myös piste, jossa kuva-arkit voi leikata saksilla osiin. Nykyisin purikurassa on myös mahdollisuus tallentaa kuvat sähköpostiin tai matkapuhelimeen koristeluvaiheen jälkeen tietokoneella. Ollessani viimeksi vuonna 2004 Japanissa, en koskaan törmännyt näihin uusiin kännykkävaihtoehtoihin, mutta kieltämättä ne ovat ihan hauska lisä perinteisten tarrakuvien rinnalle. Harmi, että yleensä purikura-automaatit vain haluavat japanilaisen kännykkäsähköposti-osoitteen. Koulukaverini kuitenkin lähettivät maililla ottamamme kuvat myös minulle, joten minun on mahdollista esitellä mahtavia otoksiamme myös näin netissä.

Kuvassa vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas Matsuri-san, Megumi-san, An-chan, Suu-san ja joku kalmankalpea kummitus.

Joistakin purikura-automaateista huomaa selvästi, että ne on suunniteltu japanilaisten kasvojen ikuistamiseen. Automaatti korostaa kuvan tumia kohtia ja kopin valaistus tekee ihosta kuulaan vaalean. Sopii tummatukkaisille ja mustasilmäisille japanittarille, mutta annas kun minä menen siihen valokeilaan. Yhden kopin erikoisuus oli se, että se kaunistaa, eli korostaa etenkin silmiä tummentamalla niiden värisävyjä printtivaiheessa. Noh, eihän se automatiikka tietenkään tunnistanut sinisiä silmiä, joten minun kuvastani korostuivat lähinnä silmälasien sangat. XD

Purikurien jälkeen päädyimme käymään vielä kahvilla Starbucksissa. En voinut vastustaa kiusausta ottaa juustokakkua, jonka sulattelemisessa menikin sitten koko loppu ilta. Aika tuhtia tavaraa, mutta niiiiiin hyvää. ^_^