Japanin kielestä

Japaniksi kommunikointi on sujunut tähän mennessä yllättävän hyvin, ja minä, kuten myös luokkatoverini, olen ollut huomaavinani hienoista kehitystä puheessani. Olen tosin aika varma, että se johtuu lähinnä siitä, että kun tiedän heidän ymmärtävän edes jollain tasolla kankeaa japaniani, uskallan myös yrittää käyttää sitä. Teen paljon virheitä, yritän tapailla oppimiani uusia verbeja eri verbimuotoihin ihan väärin ja sanat ovat hukassa. Kaikesta huolimatta jotenkin omituisesti tulen yleensä ymmärretyksi. Kaikkein hankalimmissa tilanteissa piirtäminen, elekieli tai sanakirja osoittautuvat yleensä pelastajiksi. Ja kun englantia (tai mitään muutakaan kieltä) ei voi käyttää, niin pakostihan sitä turvautuu siihen ainoaan yhteiseen kieleen, japaniin.

Opettajan tekemiä japaninkielisiä merkintöjä logohahmotelmieni joukossa.

Toisessa luokassani edessäni istuva Yukari toi tällä viikolla kouluun vanhan elektronisen japani-englanti-japani -sanakirjansa, jonka hän tahtoi luovuttaa käyttööni. Olin jälleen kerran huuli pyöreänä japanilaisten huomaavaisuudesta ja kysyin monta kertaa, että onko hän nyt ihan varmasti varma tästä. Yukari sanoi, että se tosiaankin on todella vanha sanakirja, ja etteivät he enää sitä käytä. Luulen, että en itsekään välttämätä käytä sanakirjaa aivan äärettömän paljon, mutta joissakin tilanteissa se on kätevä.

Kännykän saatuani ilmoitin muutamille luokkatovereilleni ja Sendain vaihtareille kännykkä-e-mailini, jonka jälkeen olen saanut useita viestejä. Sendain vaihtarit tietävät, että kanjienlukutaitoni on mitä on, joten he kirjoittavat hiraganoilla tai englanniksi. Luokkatoverini, jotka eivät osaa englantia, käyttävät sen sijaan välillä myös kanjimerkkejä, joten ennen kuin voin yrittää vastata heidän viesteihinsä, minulla menee monta minuuttia selvittää heidän viestiensä kanjit sanakirjan radikaalihaun, eli kanjimerkin osiin peustuvan hakusysteemin avulla. Kanjien hakeminen sanakirjasta on alkanut pikkuhiljaa onneksi hieman helpottua, kun olen alkanut tunnistaa radikaaleja paremmin.

Aikaisemmin blogissani oli kysely, jossa halusin tietää, mikä olisi paras tapa romanisoida, eli kirjoittaa japanin sanat roomalaisin kirjaimin. Aika tasaisesti löytyi kaikkien tapojen kannattajia, mutta kuten suurin osa, myös itse taidan kallistua tapaan, jossa pidennetty oo esim. sanassa くうこう kirjoitetaan roomalaisilla kirjaimilla kuukou, eli "ou". Tämä on mielestäni hyvä tapa sen takia, että tällöin roomalaisesta sanasta voi tietää, miten se kirjoitetaan myös japaniksi. Pelkkä "oo" ei kerro onko kyseessä japaniksi kirjoitusasu おお　vai おう. Merintätapaa "ō" karsastan hieman samasta syystä, vaikka se onkin laajasti käytetty tyyli. Lisäksi tietokoneella kyseisen merkin nopea kirjoittaminen on mahdotonta, sillä ainakaan oman koneeni merkistöjärjestelmässä ei ole kyseiselle merkille mitään pikanäppäinyhdistelmää. Blogia kirjoittaessa tämä on aika rasittavaa ja hidasta. Kummallista merkintätapaa "oh" en ottanut edes mukaan koko kyselyyn, sillä en ymmärrä mitä tekemistä h:lla on pidennetyn vokaalin kanssa? X)

Niinpä tästä eteenpäin, kun kirjoitan japaninkielisiä sanoja tai vaikkapa paikkojen nimiä käytän pitkien vokaalien kanssa "ou"-tyylistä merkintää. Tällöin おおきい on ookii, しゅうまつ on shuumatsu ja がっこう on gakkou. Toivon, että tämä on selkein merkintätapa ajatellen niitä lukijoita, jotka ymmärtävät japanin kieltä, ja huomaavat esim. mielenkiintoisen käyttämäni sanan, paikan nimen tms. Tällöin he voivat helposti kääntää sen japanilaisille merkeille tuhlaamatta aikaansa sanan kirjoitusasun miettimiseen. Japaninkieltä ymmärtävät myös tietävät miten "u" käyttäytyy vokaalien jälkeen, joten sanan ääntämisen ymmärtämisessäkään ei pitäisi näin ollen olla vaikeuksia.