lauantai 9. toukokuuta 2009

Se on täällä - sikainfluenssa

Tämän päivän uutisissa vahvistettiin, että ensimmäiset sika-influenssatapaukset ovat saapuneet tänne Tokioon. Kanadassa matkalla olleen lukioluokan opettaja ja kaksi opiskelijaa olivat onneksi "jääneet kiinni" Naritan seurannassa, sillä heillä oli kuumetta ja yskää. Henkilöt testattiin influenssan varalta, niinkuin täkäläinen lentokenttäkäytäntö tällä hetkellä on, ja passitettiin positiivisten influenssa-tulosten varmistuttua eristyksiin Chiban prefektuurin sairaalaan. Tämän lisäksi 49 muun saman koneen matkustajan, mukaan lukien kolmen sairastuneen kanssa matkanneiden lukioluokan oppilaiden tilaa tarkkaillaan hotellissa, jonne heidät on sijoitettu väliaikaisesti.

Pitää toivoa, että Naritan karanteenitoimenpiteet auttavat, eikä flunssa leviä pidemmälle. Kolmen sairastuneen tilan raportoidaan olevan vakaa, mutta ainahan on mahdollista, että muut koneen matkustajat, joita ei ole laitettu tarkkailun alle, ovatkin saaneet osansa viruksesta, ja levittävät sitä parhaillaan tietämättään ympäri Japania. On nämä maailman laajuiset virukset sitten mukavia. :P Toivon vain, ettei tilanne muutu mitenkään vakavammaksi, jottai Suomen vieraillani ei ole mitään syytä jättää tulematta Tokioon kesäkuussa. :|

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin se on täälläkin, Helsingissä.. :/

Sulla on tosi mielenkiintoinen blogi jatka samaan malliin! :)

Riisa kirjoitti...

Juu, näin luin lehdestä (netistä). Toivottavasti pysyy aisoissa, tuo riivattu influenssa.

Kiitos, kiva jos lukeminen maistuu. :)