torstai 11. kesäkuuta 2009

DDR:ää, taikorumpuja ja uhkapelejä

Aiemmat vierailuni Japanilaisissa pelihalleissa ovat rajoittuneet lähinnä purikura-kuvien ottamiseen sekä ufo catcheriin, eli koneeseen, jossa yritetään napata koneen sisällä olevia palkintoja metallisen "kouran" avulla. Leenan ja Jasonin kanssa tuli kuitenkin tehtyä pariin Sagami-Oonon pelihalliin vähän perusteellisempi kierros.

Leena jumittui pääasiassa sellaisen kunnon vanhanajan kolikkopelin ääreen, jossa yritetään pudottaa kolikkoja heiluvalta tasolta viskomalla koneeseen lisää kolikoita. No eihän sieltä ikinä loppujen lopuksi voitolle jääty, mutta jännittävää oli. Lisämausteena pelissä oli jackpot, jonka jättisumman olisi voinut voittaa, mikäli olisi saanut pudotettua kolikkojen lisäksi kouruun muutaman pelissä mukana olleen pallon.



Jason viihtyi mm. erilaisten hedelmäpelityyppisten pelien, pokerin ja pachinkon ääressä. Jasonin kanssa testasimme myös Taiko-rumpu peliä, joka oli ainakin minun mielestäni tosi hauska. Pelissä pitää rytmin mukana rummuttaa isoa taiko-rumpua joko rummun keskiosaan tai reunaan. Vaikeammissa kappaleissa myös rummun sivussa olevia sensoreita pitäisi luultavasti käyttää, mutta eihän me nyt semmoisille tasoille vielä ylletty.. ;)


Itse viihdyin eniten DDR:n, eli Dance dance revolution -tanssipelin parissa. En ole pelaillut tanssipelejä kunnolla pitkään aikaan, vaikka joskus muutama vuosi sitten niitä tuli hypeltyä oikein urakalla. Ihmeekseni onnistuin pääsemään läpi kuitenkin myös vaikean tason kappaleita. Taidan käydä pelailemassa joskus uudelleenkin. Se oli hauskaa, ja pelihallikin on tuossa viiden minuutin kävelymatkan päässä - vähän toista kuin lähteä pelailemaan Vantaalta jonnekin Kamppiin saakka. Oli myös kivaa, että toisin kuin Suomen harvoin huolletuilla koneilla, jokainen nappi painui ongelmitta pohjaan, ja pysyi siellä myös niin pitkään kuin oli tarve. Tai sitten kyse onkin vain kohonneesta painostani, joka auttaa nappien pohjassa pysymistä... X)


Pelihallista löytyy myös hassuja pelejä, kuten laukkakisapeli, jossa omaa hevostaan voi myös hoidella ja silittää.. en tiedä onko tämä jotain väliaikaviihdettä varsinaisten kisojen välillä, vai vaikuttaako hepan helliminen jotenkin pelitulokseen. Meininki oli vähän sama kuin Linnanmäen pelikojussa lisättynä iiiisolla screenillä, jossa peli näkyi. Mitään rasittavaa kuuluttajaa ei pelissä ollut Lintsin tyylin, ja vaikka olisi ollut, ei sitä kyllä olisi pelihallin metelissä kuullut. Pelihallissa, etenkin Pachinko-pelien luona on aivan järjetön möly. Desibelit ovat sitä luokkaa, että jos siellä oikein monta tuntia viettää, saisi varmaan olla korvatulpat mukana.


Pelatessani DDR:ää vieressä olleiden Pop'n Music-koneiden biisit sekoittuivat omaan DJ Takan .59:iini ikävästi. :/ Yritä siinä sitten pysyä rytmissä. Pop'n musicia tekisi kyllä myös mieli kokeilla, vaikka olenkin siinä ihan surkea. Salarymanien, eli pukumiesten jonot niille koneille ovat kuitenkin jostain kumman syystä kumman pitkät joka ikinen kerta kun pelihalliin eksyy, joten en ole viitsinyt mennä nolaamaan itseäni ja hidastamaan siinä sivussa jonon kulkua kaikkien odottavien iloksi. Pukumiesten pelaamista on kuitenkin varsin huvittavaa katsella. Kravaattikaulaiset aikuiset miehet läimivät innolla värikkäitä, vilkkuvia nappuloita purkkapopin raikuessa ja piirrettyjen pupujen hyppiessä näytöllä. Pitäähän sitä vähän nollata päätä rankan työpäivän päätteeksi. :)

2 kommenttia:

Aaro kirjoitti...

Kiitos muuten tästä blogista, on ollut mielenkiintoista lukea ja varmasti minulle hyödyllistä tietoa on tarttunut täältä matkaan, itse aion hakea vuoden tai kahden päästä Japanin valtion tarjoamaa stipendiä japanin kielen opiskeluun Japanissa vuoden ajaksi.

Riisa kirjoitti...

Moi! Kiitos itsellesi kommentista. :) Hyvä jos näistä kirjoitteluista on jotain hyötyä. Minullakin on Japanin valtion, tai no, oikeastaan JASSOn, eli Japanese Student Services organizationin vaihto-opiskelustipendi, ja täytyy kyllä sanoa, että eipä mulla olis mitenkään ilman sitä ollut rahaa täällä asua. Paitsi jos olisin hommannut eri kämpän kuin minkä koulu mulle hankki, sillä tämä nykyinen on kyllä vähän ryöstöhintainen. Toki opintolainaakin ois voinut ottaa lisää, mutta... :P Onnea stipendin hakuun ja vaihtovuoden suunnitteluun! :)

P.S. Stipendejä kannattaa katsoa monista eri tahoista. Itse kun opiskelen taidealaa, alempien korkeakouluopintojen stipendejä ei juuri löydy, mutta monille muille (hyödyllisemmille ;) ) aloille, kuten tekniikan, sosiaalialan, lääketieteen ym. on paljon erilaisia stipendejä ja apurahoja tarjolla. Tutkijaopiskelijoille niitä taitaa löytyä vielä enemmän..