Ei ole tosiaan ensimmäinen kerta puolen vuoden aikana, kun en tiedä miten vastaanottaa lahjoja, jotka tuntuvat jotenkin älyttömän suurilta, vaikka antajalle kenties ovatkin turhaa tavaraa, josta on lähinnä kiva päästä eroon. Juttelimme pari viikkoa sitten takarivin luokkakavereideni kanssa 12.9. Nintendo DS:lle julkaistuista Gameboyn Pokemonin Gold- ja Silver -pelien uusioversiosta Pokemon Heart Goldista ja Soul Silveristä, jotka kaverini olivat ensimmäisenä myyntipäivänä käyneet itselleen hankkimassa, jotteivat jäisi ilman. (Ja saaneet kaupanpäälisiksi Pokemon-askelmittarin, jossa tietty määrä päivän aikana hankittuja askeleita nostaa askelmittarissa asustavan, tamagochimaisen pokemonin leveliä. Onko siistimpää askelmittaria nähty?!!) Minä vauhkosin innolla mukana, sillä olinhan itsekin joskus aikoinaan pelannut Pokemon Rediä. Naureskelimme myös faktalle, että mm. Shibuyassa soi jossakin kortteleissa Pokemonin pelimusiikki, josta tuli kaikille kovin "natsukashiit", eli lämpimän nostalgiset tunnelmat. Mietiskelin siinä sitten ääneen, että pitäisiköhän minun lopultakin hankkia se Nintendo DS Lite, josta olin jo pitkään haaveillut, kun Makino päätti taas lyödä minut ällikällä. "Mulla olis vanha Nintendo DS, jos haluut.."
Seuraavan viikon maanantaina tuijottelin sitten suu auki ja silmät ymmyrkäisinä, kun Makino kiikutti työpöydälleni vanhan pelikoneensa. Kaverini oli saanut kyseisen DS:nsä aikoinaan pikkuveljeltään tämän saadessa kyseisen käsikonsolin uudemman ja ohuemman version. Myös Makino oli kuitenkin myöhemmin saanut itselleen uudemman mallin, joten vanha DS oli jäänyt käyttämättömäksi kaappien nurkkiin. Jotta tilanne olisi vielä jotenkin absurdimpi, oli luokkakaverini liittänyt Nintendon käsikonsolin ja sen akkulaturin mukaan pussiin vielä omiyage-, eli tuliaissuklaarasian viikonlopun Disney Land -reissultaan...
Ei voi olla sattumaa, että Makinon vanha Nintendo DS on kaiken lisäksi vielä turkoosi!? (Lempivärini)Arvanneehan sen, mitä tällaisesta lahjuksesta seuraa. Kun luento loppui, marssin Sakurayan peliosastolle, kysäisin myyjältä, sattuisiko heiltä löytymään 逆転裁判:n (Gyakuten saiban), eli suuren suosikkini, englanniksi tunnetun "Phoenix Wright" -pelisarjan kolmatta osaa. No löytyihän se, ja halvalla löytyikin.
Maagisesti junamatkat ovat nykyisin huomattavasti lyhyempiä, kuin koskaan ennen. ;)
Olen vuonna -87 syntynyt graafinen suunnittelija sekä Vuosi Japanissa -opaskirjan kirjoittaja. Helmikuussa 2010 palasin antoisalta vaihto-oppilasjaksolta Japanista, Suur-Tokion alueelta Sagamiharasta.
6 kommenttia:
En tiedä voisiko tämän nyt lukea siihen, mitä japanilaisista sanotaan, siis että ovat innokkaita antamaan lahjoja. En tiedä onko tämä faktaa vai satua. Oletko itse kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota siellä Japanissa ollessasi? (:
Juu, toki japanilaiset antavat paljon lahjoja vähän tilanteessa kuin tilanteessa, ja etenkin lomareissuilta tai matkoilta palatessaan, mutta tämän käytännön ajoittaiseen ylenpalttiuteen ei vain tunnu tottuvan koskaan. :) Japanilaisten lahjakulttuuri näkyy myös selkeästi pakkauksissa ja kauppojen lahjatavaraosastoilla, sekä lahjapaketointitarvikkeissa.
Se miten olen itse pyrkinyt vastaamaan tilanteeseen, on lähinnä ollut tänne tullessani, kuten myös viisi vuotta sitten Japani-reissullani, sekä japanilaisia ystäviäni tavatessani tuon tullessani Suomi-tuliaisia, ja koetan mahdollisuuksieni mukaan toimia yhtä anteliaasti ja ystävällisesti. Vaikka en oikeastaan tiedäkään, odottavatko japanilaiset yleensä vastalahjoja, on sellaisten antaminen kuitenkin oman mielenterveyden kannalta äärimmäisen helpottavaa - ettei tarvi ihan tyhjin käsin olla. :]
Japanilaiset antavat lahjoja kyllä, mutta tässä taisi kyllä olla eri ilmiö kyseessä. Ihan normaali "en tarvitse mutta toimivaa ei oikein roskikseenkaan viitsisi heittää" -ilmiö. Itselleen arvoton voi olla kovinkin arvokas vastaanottajalle. Itsekin olen sillä periaatteella leikkinyt (ja tullut leikitellyksi).
Wow, hienoa :) Japanissa on muuten todella paljon DS-pelejä, joita ei ole koskaan käännetty englanniksi, joten ne kiinnostavat kannattaa kukaties hamstrata ennen Suomeen paluuta =)
Itse hankin tämän Taiko -rumpupelistä, ja on todella hauska :) Jäi vain hieman harmittamaan, että kaikki tarina-painotteiset pelit joutui jättämään hyllylle lukutaidottomuuden vuoksi.
Aika makea lahja! Viime vuonna katselin Akihabarassa käytettyjen DS:ien valikoimaa, mutta lopulta päädyin hakemaan 23. joulukuuta uuden DS Liten. Tuli hurahdettua Professor Layton -sarjaan, josta juuri tuli pelattua The Diabolical Box loppuun.
DS-pelaaminen sopii hyvin tällaiselle turistiasukastyöskentelijälle, joka viettää varsin vähän aikaa kotosalla. Mikäpä sen mukavampaa kuin kuppi kahvia suosikkipelin ääressä.
Acjama, luultavasti juurikin noin. Joskin, itsestä se tuntuu silti aina lahjalta ja ihan yhtä hankalalta vastanotettvalta kuin kaikki muutkin lahjukset - olivatpa ostoisia tai kierrätyskamaa. ^^
Taarne, pitää katsoa, jos jotain kiinnostavia sattuu tielle. Tosin muutamat muut hankinnat menevät tällä hetkellä pelien edelle..
Yan-san, minunkin olisi tarkoitus joskus päästä pelaamaan ko. sarjaa - tähän mennessä olen lähinnä kokeillut ensimmäistä osaa hiukkasen. Peli on visuaalisesti erittäin kiva.
Lähetä kommentti