Kesäloma alkaa olla lopuillaan, jonka myötä kauhea totuus iskee päin kasvoja - vaihtovuosi on puolessa välissä!
Lensin tänään Japanin eteläisimmältä pääsaarelta, Kyushulta kotiin Tokyon Hanedan kentän kautta, ja kun Tokion metropolin pilvenpiirtäjät alkoivat näkyä horisontissa, tunsin oloni helpottuneeksi. Kun Sagamiharan tutut korttelit vilisivät ohi bussin kurvaillessa kohti Sagami-Onon asemaa , tajusin, miksi olin niin hyvällä tuulella - oli aivan tavattoman ihanaa päästä kotiin. Pitkä kolmen viikon lomamatka halki Japanin oli aivan upea ja kokemuksien täyteinen reissu, mutta jatkuva turistielämä ja muiden nurkissa luuhaaminen alkoivat pidemmän päälle käymään voimille. Ystäviä oli ihana nähdä, entisen isäntäperheen lasten kanssa hulvattoman hauskaa leikkiä ja paratiisirannan turkoosinsinisessä meressä rentouttavaa pulikoida, mutta loppujen lopuksi taitaa olla kuitenkin niin, että tavallinen arki on se, mikä pitää ihmisen järjissään.
Ensi maanantaina odottaa koulun penkki ja uudet, mielenkiintoiset kurssit. Siihen saakka rentoudun hillumalla kotona ja tässä lähimaastossa, enkä varmasti käy yhdessäkään nähtävyydeksi luokitellussa paikassa. ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tervetuloa takaisin :)
Lähetä kommentti