maanantai 21. syyskuuta 2009

Meishejä ja myyntitageja

Japanilaiset viettävät jälleen kansallisia vapaapäiviään. Tänään on 敬老の日 (keirou no hi), eli päivä, jolloin kuuluisi osoittaa kunnioitusta ja kuuliaisuutta vanhempia ihmisiä kohtaan. Päivän henkeen sopikin hyvin kirjoittaa muistokirjoitus ensi viikonloppuna Suomessa vietettäviä mummun hautajaisia varten. Tuntuu mukavalta, että aiemmin piirtämäni kuva ja kirjoittamani muistoteksti luetaan hautajaisissa. Jotenkin se helpottaa ajatusta siitä, että en pääse paikalle muistotilaisuuteen täältä kaukaa.

Tiistain ja keskiviikon vapaiden merkitys on hieman pimennossa, kun japanilainen ystävänikään ei oikein osannut vastata, miksi silloin on lomaa. Pääasia tietenkin on, että kouluun ei tarvitse mennä, joten niinpä olen käyttänyt aikani hyödyllisesti ja tehnyt.. noh, koulutöitä. :P Täten loppujen lopuksi ero normaaliin koulupäivään on siis aika minimaalinen - olen lähinnä istunut tietokoneen edessä tai raapustellut luonnoksia ja suunnitelmia paperille.

Inspiroiduin kuitenkin lopultakin toteuttamaan suunnitelmani minikäyntikorteista, Teetin useamman sorttisia kortteja, joista osaa käytän meishin, eli normaalin käyntikortin tapaan ja osa taas palvelee myyntitagina silloin, kun myyn käsintekemiäni tuoteita. Seuraava tositilanne onkin reilun kuukauden kuluttua Joshibin festivaaleilla, jossa myyn rintaneuloja, kortteja ja mahdollisesti jotain muuta sälää, jos vain aika riittää niiden valmistamiseen.


Nämä ja muutama muu valokuvien pohjalta tehty käyntikorttiversio saapuvat 100 kappaleen pakettina ovelleni toivon mukaan parin kymmene päivän sisään. Valitsin tietenkin halvimman mahdollisen postitusmetodin, kuten pihin opiskelijan kuuluukin. ;) En malta odottaa!


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo mustikkajuttu on hyvä. Tuo pupu toi kyllä mieleen erään muun logon.... ;)
t. äiti, joka onnistui saamaan Ainime-lehden Kaustisen ärrältä :)

Riisa kirjoitti...

Ohohoho.. tajusinpa vasta itekkin! XD No, mut ehkä yhdistettynä niihin mun pupurintakoruihin, se assosiaatio häviää... tai sitten ei. No, onneks noita pupu-juttuja tilasin vähemmän ku mustikoita. :D

雪 juki-san kirjoitti...

Se keskiviikon vapaapäivä on syyspäivän tasaus. Ja kun maanantai ja keskiviikko on vapaata, niin kukapa haluaisi mennä tiistaina kouluun tai töihin. Joten siitä on ilmeisesti tullut vaan ylimääräinen vapaapäivä.

Juki-san

/mek kirjoitti...

Kahden lomapaivan valinen paiva on todellakin nykyisin virallinen loma. Ekaa kertaa syyskuussa kavi nain juuri tana vuonna, heti seuraavaksi sitten taas vuonna 2015.