lauantai 26. syyskuuta 2009

Viheliäiset vektorit ja muita viikonloppusuunnitelmia

Viikko on taas hurahtanut ohi hetkessä. Olen viettänyt aikaa lähinnä kavereiden kanssa, mutta myös käynyt mm. asiakastapaamisessa Shinjukussa (niin fiiniltä kuin se kuulostaakin), sekä tietenkin yrittänyt paiskia töitä animaationi parissa.

Animaation tekeminen on suoraan sanottuna täyttä tuskaa. Jos piirrän, pidän siitä, että saan antaa kynän viedä ja mielikuvituksen laukata. Animaation tekeminen on niin kaukana tästä kuin olla voi - vektorigrafiikan työstö on tylsää hiiren klikkailua, jossa yhtä elementin tangenttipisteitä liikutetaan pikkuisen, jotta saadaan aikaan liike, tehdään uusi layeri kuvaan ja taas sama alusta, mikäli liikkeen tulee jatkua. Kukaan ei toki olisi kieltänyt tekemästä animaatiota täysin käsin, mutta ajattelin kuitenkin päästää itseni vähän helpommalla käyttäessäni vektoreita joita voi zoomailla mielensä mukaan laadun kärsimättä. Joka kerta kun keskittymiskyky meinaa herpaantua näytöltä jääkaapille tai jonkin laadukkaan televisiosarjan pariin, yritän muistaa, että luokkakaverini, joka tekee minuutin mittaisen animaation valopöydän kanssa tuhrustaen, saa piirtää noin 400 kuvaa. Joo, ehkä minä olen tyytyväinen niiden tangenttipisteiden siirtelyyn... Ensi viikolla vuorossa siis lisää tangentteja, sekä animaation musiikin ja äänitehosteiden metsästystä ja mahdollista tuottamista itse nauhurin kanssa. :]

Huomenna menen japanilaisen kaverini kanssa batiikkivärjäyskurssille! Kurssin pitää suomalainen nainen, joka opettaa ja tekee työkseen batiikkitaidetta. Odotan mielenkiinnolla, mitä saamme päivän aikana aikaiseksi. Olin aikeissa ostaa kurssille UNIQLO (Japanin versio Seppälästä tai H&M -tyyppisestä halpaketjusta varsin värikkäällä ja simppelillä vaatevalikoimalla) jonkun valkoisen t-paidan jonka voisin värjätä, mutta enhän minä tänään mihinkään ostoksille ehtinyt. No, onneksi kurssilla pitäisi olla tarjolla jotain värjättäviä kankaita talon puolesta. Pitänee esitellä tuotoksia myöhemmin. :)

Reilun viikon päästä pitäisi Joshibin kv-toimiston mukaan tulla jotain tietoa JASSOlta apurahan suhteen. Toivon kovasti, että asiat palaavat normaalille tolalleen. Alkujärkytyksen jälkeen olen kuitenkin taas suunnilleen jaloillani, sillä oletan selviäväni loppuvuoden tekemällä mahdollisesti vähän enemmän töitä kuin olin alunperin suunnitellut, ja opintolainaakin olisi vielä nostamatta melko reilusti, mikäli niin tiukille menee. Ei sillä, että velkataakan lisääminen mitenkään houkuttelisi. Varmuuden vuoksi joutunen kuitenkin jättämään väliin yhden himoamani keikan (Opeth olisi tulossa soittamaan Tokioon marraskuussa!!), jotten itse tahallani tee elämästä liian vaikeaa ylimääräisellä rahan menolla. -__-

Ei kommentteja: