Japanilaisia domaineja ja Meijin suklaata mainoksien muodossa

Tuntuu hullulta, mutta kaikki Joshibin kurssien työt on nyt tehty. Mainontakurssi loppui tänään, ja tammikuulle jää vain muutamia asiantuntijaluentoja, sekä silkkipainokurssin presentaatio. Lisäksi pitää kirjoittaa raportti vaihdosta englanniksi JASSOlle, jonka myöntämän stipendin turvin olen täällä aika pitkälti tullut toimeen. Lähiaikoina on ollut kiirettä, mutta jotenkin olen silti onnistunut pysymään hyvällä tuulella ja työntänyt stressin syrjään. Nyt kelpaa nautiskella työn tuloksista, kohta alkaa joululoma!

Mainontakurssi oli opettavainen ja hauska kurssi, jossa teimme ensimmäisenä kurssityönä ryhmissä sanomalehtimainoksen 朝日広告賞:n, eli Asahi Advertising Award -kilpailussa vaihtoehtoina olleille yrityksille. Kukin ryhmä valitsi itse haluamansa yrityksen, lähti miettimään mainoksen konseptia, catch copya ja sitä, miten mainos loppujen lopuksi toteutettaisiin.

Valokuva ryhmämme Ayamakisan sanomalehtimainoksen tulosteesta. Tekijöinä Ayane Kobayashi, Rie Makino ja Liisa Stenberg

Oma ryhmäni valitsi yritykseksi Japan Registry Servicen, eli JPRS:n, joka on .jp-domaineja välittävä palveluntarjoaja. Lähestyimme aihetta korostaen sitä lähtökohtaa, että .jp-komainimen voi saada Japanissa toimiva yritys tai yksityinen taho. TiimityöskentelyMakinon ja Ayanen kanssa sujui hyvin, sillä muiden ideat antoivat aina uusia ajatuksia toisiller ryhmän jäsenille. Niinpä loppujen lopuksi konseptiksi muotoutunut "Nihon no, desu ne." -mainoskampanja oli kaikenkaikkiaan tiimityötä parhaimmillaan - yhteiseksi ideaksi muotoutunut ajatus, eikä kenenkään yksittäisen ihmisen valintoja. :)

Toinen tehtävänantomme oli yksilötyö, jossa saimme valita yhden kolmesta asiakasvaihtoehdosta, joille tuli tehdä aikakauslehtimainos. Tarjolla olivat Nissin Cup Noodle -kuppiraamenit, Ooi oocha-vihreäteejuoma sekä Meijin suklaa. Itse lähdin hakemaan ratkaisua tehtävään istuutumalla koko illaksi viihtyisään kahvilaan Machidassa ja luonnostelemalla ideoita vapaasti, ilman rajoitteita. Lopulta alkoi näyttää siltä, että suklaa tuottaa eniten ajatuksia, joten päädyin valitsemaan asiakkaaksi Meijin.

Kehittelin ideoita eteenpäin, ja keskusteltuani suunnitelmistani opettajan kanssa, lähdin toteuttamaan valokuviin pohjaavia mainoskiani. Loppujen lopuksi päädyin tekemään kaksi erillistä mainosta, sillä halusin kovasti tehdä mainoksen sekä valkoiselle että tummalle suklaalle. Molemmissa kohderyhmät, jotka nekin saimme itse valita, olivat hieman erilaiset. Opikselijoiden piti valita myös kohderyhmään sopiva aikakauslehti, jonka sivukoossa mainos sitten toteutettiin.


Tumman suklaan mainoksen päätin istuttaa AnAn-lehden sivuille, jossa se tavoittelisi suunnilleen kolmekymppisiä ja siitä vähän varttuneempia naisia. Halusin nostaa esille tumman suklaan terveysvaikutukset, joten rinnastin suklaan valokuvassa hedelmiin ja vihanneksiin. Lisäksi catch copylla, eli mainoksen keskeisellä fraasilla "おいしいのに、ヘルシー！" ("Herkullista, mutta siitä huolimatta terveellistä!") halusin kiinnittää huomiota siihen, että usein herkuiksi käsittämämme tuotteet eivät ole kovin terveellisiä, mutta tumma suklaa tekee tässä pienen poikkeuksen. Mainoksen yhteyteen liitin tutkimustietopläjäyksen tumman suklaan terveysvaikutuksista.

Valokuvien ottaminen manosta varten oli tosi hauskaa. Ostin pääasiassa vihreitä, keltaisia ja oransseja kasviksia ja vihanneksia, jotka sommittelin keittiössäni asetelmaksi yhdessä etualalle murentamieni Meijin tummansuklaan palojen kanssa. Otin huvikseni lisäksi tulevaa ajatellen varalta myös ihan yksittäisiä hedelmäkuvia - ei sitä ikinä tiedä milloin tarvitsee kuvaa omenasta tai kirsikkatomaateista! :D


Valkoisen suklaan mainoksen kohdistin japanilaista Cutie-lehteä lukeville nuorille tytöille. Tarkoituksena oli, että mainoskampanja sijoittuisi keväälle ennen Ystävänpäivää, joka on Japanissa varsinainen suklaapäivä. Tuolloin tytöt antavat suklaata poikaystävälleen tai pojalle, josta kenties haluaisivat poikaystävän. Ystävänpäivän suklaat ovat useimmiten suloisia ja hieman erikoisia, ja niinpä asiakkaan, eli Meijin tuikitavallainen valkoinen suklaa tuskin olisi monenkaan tytön valinta mielitiettynsä lahjaksi. Halusin mainoksella tehdä Meijin valkoisesta suklaasta vaihtoehdon siinä missä kaupoista löytyvät koristeellisemmatkin suklaakonvehtirasiat, ja keksin käyttää aiemmin viime vuonna ottamaani valkosuklaakonvehtikuvaa mainoksen pohjana. Meijin suklaat ovat tosiaan tavallisia suklaalevyjä, joita voi käyttää esimerkiksi leivontaan, joten halusin korostaa käsillä tekemistä ja sitä, että kyseessä on nimenomaan tytön itsensä ajatuksen kanssa tekemä suklaa, jolla tunteensa voi näyttää ihan toisin, kuin kaupan valmiskonvehdeilla.

Lopuksi työt tietenkin printattiin. Sanomalehtimainos tulostettiin suurella rullatulostimella sanomalehtipaperia muistuttavalle A2-koossa harmaahkolle, huokoiselle paperille, ja aikakauslehtimainos taas printattiin kiiltävälle paperille. Se, että Joshibissa usein työt tehdään loppuun asti kuin ne oisivat oikeita töitä, on erittäin kiitosta ansaitseva seikka. Itse tehdessä jos missä huomaa, että sanomalehtipaperi tosiaan ei ole valkoista!

Presentaatio meni vähän niin ja näin. En oikein osannut päättää, että luenko suoraan paperista, vai puhunko vapaasti omin sanoin. Sensein palaute oli kuitenkin hyvää, ja ilahduttavinta oli kuulla, kun hän lopuksi kysyi: "Niin, Liisa, miten monta vuotta sinä olitkaan ollut Japanissa?" Opettaja oli minulle ennalta tuntematon, enkä siis ollut tänä vuonna ollut hänen kanssaan tekemisissä aiemmin. Opettaja muljautteli silmiään vastaukselleni: "Siis.. Tästä vuodesta lähtien?!" :D

Presentaation lopuksi Makino otti tilaisuudesta vaarin ja kuulutti kovaan ääneen luokan edestä, että tammikuussa kevätlomaa edeltävän luokan siivouksen jälkeen on sitten yhteiset pippalot, kun Liisakin on kohta lähdössä takaisin Suomen. Lisäksi ennen kuin katoamistani Pohjolaan luvassa olisi kuulemma myös yhteinen retki Disney Seahin kaikkien aikataulujensa puolesta kynnelle kykenevien 3-2-luokan jäsenten kesken. Luokkalaiseni tuntuivat häkeltyvän: "Mitä, lähdet nyt jo? Onpa aika mennyt nopeaan!" Luokkakaverini Nacchan oli kuitenkin ehkä kaikkein yllättynein siitä, miten pian vaihtovuoteni on lähestymässä loppuaan, sillä hän tuli kyyneleet silmissä kysymään, että milloin lentoni Suomeen on, ja huokasi helpotuksesta, että lähden sentään vasta tammikuun lopussa.

Odotan ilon ja kauhun sekaisin tuntein tammikuisia luokkajuhliamme. Olen aika varma, että siinä vaiheessa kun pitää sanoa suurimmalle osalle luokasta viimeiset jäähyväiset, taitaa olla vähän itse kullakin silmänurkat kosteina. :(