perjantai 11. maaliskuuta 2011

Japanin maanjäristys ja tsunami nostavat ahdistuksen pintaan

Päivä alkoi karmivalla tavalla. Heräsin unenpöpperössä aamulla äitini lähettämään tekstiviestiin, jossa hän kertoi, että Japanissaon sattunut yli 8 magnitudin maanjäristys. Äiti kirjoitti, että Yukiko, hänen luokseen vuodeksi muuttava japanilainen tyttö on ollut huolissaan, kun ei ole saanut yhteyttä kaikkiin ystäviinsä Tokion suunnalla.

Avasin tietokoneen ja BBC ja CNN uutisoivat hirveiden live-lähetysten ja videoiden kera tuhoista. Aluksi videoissa näkyi lähinnä hyllyistä tippuneita kirjoja, sotkua ja pelokkaita ihmisiä. Sitten tsunamikuvat vyöryvine aaltoineen tulivat mukaan kuvioihin. Nähdessäni vesimassojen vyöryvän Sendain lentokentän yli, tuhoten pellot, riepotellen autoja mukanaan ja heitellen laivoja ja veneitä pitkin kaupunkien katuja alkoi olla selvää, että tämä lienee ollut juurkin "se suuri", jota Tokion seudulla on lähes vuosisadan verran peläten odotettu.



Uutiskuvat eivät kuitenkaan ole mitään verrattuina omien ystävien viesteihin, pelkoon ja kuviin heidän kotiseudullaan vallitsevasta kaaoksesta, koska ne koskettavat niin läheltä. Heti alkutekijöiksi aamulla yritin tietenkin selvittää, että ystäväni ovat kunnossa. Tokiolaiset tuntuivat lähinnä olevan shokissa, peloissaan ja harmissaan kun liikenne ja sähköt ovat poikki. Iso osa tokiolaisista on joutunut kävelemään koteihinsa, pitkiäkin matkoja, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Perheenjäseniä joudutaan hakemaan autolla täysin ruuhkautuneita ja osin kenties vaurioituneita moottoriteitä pitkin, kun mitkään julkiset kulkuneuvot eivät toimi. Erään läheisen ystäväni isä ja sisko lähtivät hakemaan perheen äitiä keskustasta, jotta tämä pääsisi kotiin. Toivottavasti he pääsevät turvassa perille... Vielä ei ole heistä kuulunut... :( Toinen ystäväni oli työvuorossa kassalla, kun maanjäristys alkoi. Hän oli kuulemma vain juossut kauhuissaan ulos, liiemmin ajattelematta mitään muuta kuin että pääsisi pois.



Erityisen huolissani olin Sendaissa asuvista ystävistäni, sillä he olivat lähes järistyksen keskuksessa kaupungissa, jota tämänpäiväiset tsunamit ja järistykset ovat kohdelleet pahasti. Kaikki ystäväni tuntuvat Twitterin, Facebookin ja Mixin mukaan olevan kunnossa, mutta esimerkiksi heidän koulurakennuksensa on kokenut kovia tuhoja ja kodit ovat aivan sekaisin.



En ole pystynyt tekemään koko päivänä oikeastaan mitään muuta kuin ahdistumaan itsekseni tietokoneen edessä seuratessani yhä uusien jälkijäristysten aiheuttamaa pelkoa siitä, että jollekin vielä käy jotakin, vaikka järistykset lienevät jo vaimenemaan päin. Useiden tutkijoiden mukaan tulevat päivät ja jopa useammat viikot ovat kuitenkin vielä tarkkaavaisuutta vaativaa aikaa, sillä jälkijäristyksiä saattaa jatkua pitkäänkin näin suuren järistyksen jälkeen. Eräs ystäväni kirjoitti, että jälkijäristyksiä on ollut lähes kerran tunnissa. Kuolinuhreja on jo nyt varmistettu n. 300 erityisesti Sendain alueelta ja rannikolta. Uhrilukujen uskotaan nousevan lopulta yli tuhanteen henkeen.

Loppuun sanottakoon kuitenkin, että luojan kiitos kaiken maailman sosiaalisesta mediasta. Puhelinlinjat kun ei aina laula, niin on ihanaa pystyä saamaan yhteys kaikkiin tärkeisiin ihmisiin ennen kuin tarvii pelätä, että heille on käynyt jotain. Tärkeintä tämä on tietenkin japanilaisille itselleen. Moni ystäväni on sanonut, että puhelinlinjat eivät toimi, mutta koska netti toimii, se on ollut monille ainut tapa saada perheelle tieto, että he ovat kunnossa. Toivottavasti kaikki pääsevät pian kotiin.. ja ne joiden koteja ei enää ole, pääsevät turvaan.

みんな、気を付けてね!! ; _____ ;

*12.3.11 Edit. Ei, ei se sitten ollut pelätty Toukain maanjäristys. Väärien mannerlaattojen risteys ja sitä rataa. Shizuokan rannikon alla lepäävien laattojen jyrinää vieläkin siis odotellessa, jossain tulevaisuudessa vai huomenna, kuka tietää... -_______-

*12.3.11 Edit2, Ystäväni perhekin oli päässyt onnellisesti kotiin, ja muutkin ystävät tuntuvat olevan kunnossa, joskin osa ei vieläkään ole päässyt koteihinsa. Ystäväni Junkon velikin sattui onneksi olemaan Kagoshimassa eikä Tokiossa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kamala juttu, voimia sinulle ja toivotaan ettei tutuillesi käy mitenkään.

Muukkeli kirjoitti...

;(( Toivottavasti kenellekään tutulles ei oo käyny mitään!
Paljon voimia sulle.

Essi kirjoitti...

Itelläki on kaveri Tokiossa ja sain odottaa 12 tuntia ennenku kuulin hänen olevan kunnossa.

Toivottavasti sunkin ystävät ja tutut ovat kunnossa!

Paljon voimia ! ♥

Acjama kirjoitti...

Oletko jo kuullut heistä mitään?

Anonyymi kirjoitti...

Pidäthän meiät ajantasalla, mitä siäl tapahtuu:?.

Riisa kirjoitti...

Kiitos viesteistä, tuntuisi, että omat ystävät ovat kunnossa ainakin tähän saakka.

Ja viimeiselle anonyymille vielä tarkennukseksi, mikäli se jäi epäselväksi, että minähän en siis nyt ole enää Tokiossa, vaan Suomessa, joten ajan tasalla pysyy varmasti parhaiten ihan vain virallisia uutisia seuraamalla.