Tōdain Hongōn kampusta ympäröivät tiilimuurit. Kiviseinämien sisäpuolille pääsee lukuisista porteista, mm. tästä rautaisesta pääportista, joka johtaa suoraa kuuluisalle kellotornille, Yasudan auditoriolle.
Mutta Tōdai on muutakin kuin tunnettu kellotorni. Kampuksella on omat puutarhat ja lukuisia hienoja liki satavuotiaita rakennuksia, joiden lomassa kuljeskellessaan tuntuu kuin olisi jossain aivan muualla kuin Tokiossa. Pikemminkin jossain Jane Austenin aikaisissa kirjoissa tai vaikka... Hogwartsissa. Käppyräpuiden ja holvikaarikäytävien keskeltä puuttuivat vain huispaavat velhot.
Edo-kaudesta taas muistuttavat kampuksen oma pyhättö ja Akamon-portti. Sanshiron lampi kampuksen keskivaiheilla on ollut omalla paikallaan jo shoguneiden aikaan 1600-luvun alussa, joskin silloin hieman eri käytössä kuin opiskelijoiden virkistysalueena..
Yksi sisäänkäynti kampukselle käy punaisen, yliopiston alkuajoista muistuttavan puuportin läpi.
Yliopiston pyrkijämäärät huomioonottaen on erittäin kätevää, että sisäänpäässeiden nimet julkistetaan kampuksella konkreettisina julkisina listoina, vai mitä? "Missä se mun nimi nyt oikein oooon? Kuva: Dront/Wikimedia Commons.
No, onneksi huippuyliopiston kampusta ja sen asukkeja pääsee ainakin katsomaan ihan pelkkä turistikin – ja ihan ilman jonoja. Ja huikean kierroksen päätteeksi voi kampuksen muuria kiertävän sivukujan kioskista napata mukaansa herkullisen kreemitäytteisen perinneleivonnaisen, taiyakin.
Niiiiiin hyvää!
5 kommenttia:
Umm... Voihan se riippua tiedekunnastakin, mutta taitaa Hogwarts sittenkin olla arvostetumpi. Todain sija maailman 30. sijalla ei ole mairitteleva, vaikka se onkin vielä Japanin huippua.
Kaksi japanilaista tutkijaa varoitti minua Todaista hakiessani täältä opiskelupaikkaa, ja muutama Todain proffan pitämä seminaari ei vakuuttanut kyllä pätkääkään. Alumnit käydessään vanhassa oppilaitoksessaan ihmettelevät että kuinka labravälineet ovat täsmälleen samoja kuin heidän 20 vuotta sitten käyttämänsä.
Kuulin paikallisilta että maine on niin mennyt päähän että muut yliopistot menevät tutkimusten suhteen oikealta ja vasemmalta ohi. Todai on lähinnä amakudaripaikkaa etsiville poliitikoille, ei ammattilaisille.
Hmm, minä ja kenties lukijamme kiittävät varoituksista. Jostakin syystä tosin en ole ihan hirveän yllättynyt esimerkiksi välineistön vanhanaikaisuudesta - samaa meininkiä tuntuu välillä olevan paikassa kuin paikassa, mikä aina jaksaa ihmetyttää, kun kyseessä kuitenkin on muuten imagoltaan niin tekninen maa.
No, onneksi pytinki ainakin on hieno.
Et varmaan usko, mutta olen tässä lukenut blogiasi yhteen putkeen NELJÄ tuntia. Oi voi sentään ^^.
Tekstisi ovat olleet todella viihdyttäviä ja monipuolisia, joten jatkampa tässä lukemista.
Meital, hauska kuulla! Onneksi joululomat lähestyvät, sitten on vielä enemmän aikaa lukea. ;)
Koululla voi olla vikansa, mutta ei helkkari miten messevä kampusalue!
Lähetä kommentti