keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Jouluaatto Yamanotella

Tämän vuoden jouluaatto meni hyvin perinteisissä merkeissä. Laatikoita (hyi), kinkkua, savukalaa, salaatteja, juustosarvia, pipareita, ässiä, suklaata... Viime vuosi taas oli aivan erilainen. Hyppäsimme silloin Tokion keskustaa kiertävän ympyrän muotoisen Yamanote-linjan junan kyytiin ihastelemaan sujuvaa liikennettä, aurinkoisen urbaaneja maisemia ja asemilla ja junissa hyöriviä ihmisiä. Joulufiilistä ei ollut nimeksikään, mutta junailu oli hauskaa. Ja lisäksi ilmaista!


Lipun rahastus tapahtuu aina aseman porteilla, vasta poistuttaessa asemalta määränpäässä. Kun on kerran astunut aseman porteista sisään, voi siis junailla niin paljon kuin sielu sietää edes takaisin, mutta matka maksaa aina lähtöaseman ja määränpääaseman lipun verran. Ja koska Yamanote on ympyrän muotoinen linja, ei tarvitse edes tyytyä sahaamiseen, vaan voi kiertää junan kyydissä samalla lipulla halutessaan vaikka koko päivän ympäri Tokiota - kunhan ei poistu ulos miltään asemalta. Junan kyydistä voi kyllä hypätä ja kierrellä asemalla porttien sisäpuolella.


Tosin, jos haluaa käydä myös ulkona asemalta Yamanotekierroksensa aikana, lippuportti rahastaa lyhimmän reitin lähtöaseman ja määränpään välillä, eikä sekään nyt niin kauhean kallista ole. Viisainta oikeastaan onkin päättää junamatka vaikka yhden aseman päähän lähtöasemasta, sillä muutoin saa lähtöasemallaan selitellä asemahenkilökunnalle, miksi lippu on leimattu kyseisellä asemalla aamulla, mutta sillä ei ole menty missään vaiheessa pois asemalta eikä matkustettu näennäisesti minnekään. Tällöin junamatka maksaa vain yhden aseman välin, vaikka olisi kiertänyt junan kyydissä koko päivän. Hassu systeemi.

JR Yamanoten linjan tunnistaa metro- ja junakartassa vihreästä väristä, joka toistuu myös junien kyljessä ja kaikissa linjan tunnisteissa kuten asemien nimikylteissä.

Kaikilla asemilla ei junaan tarvitse jonottaa yhtä pitkissä jonoissa kuin vaikka Shinjukussa.

Yamanoten linja tekee suunnilleen ympyrän muotoisen ringin Tokion ympäri yhdistäen toisiinsa kaikki suuremmat vaihtoasemat kuten Ikebukuron, Tokyon, Shinjukun ja Shibuyan. Junavaunun ovien yläpuolelta löytyvästä ohjetaulusta voi katsoa, kuinka monta minuuttia matka seuraaville asemille vielä kestää.

Kuskilla on valkoiset hanskat - ihan niin kuin taksteissa, busseissa ja lentoasemillakin.

Junassa voi viettää aikaa esimerkiksi lukien sanomalehtiä, aikakauslehtieä, kirjoja, mangaa, työpapereita, pokkareita, mainoksia tai vaikka pornolehtiä, jos siltä tuntuu. Ketään ei kiinnosta mitä luet. Toisaalta matkustaja voi viihtyä myös vaikkapa pelaten, surffaillen netissä tai räpläten muuten vain kännykkäänsä.

Kuulaan aurinkoinen päivä ei tuntunut jouluaatolta, eikä kai sen Japanissa tarvikaan tuntua, kun kaikki käyvät aivan normaalisti töissä.

Kun ilta-aurinko alkoi heijastua pilvenpiirtäjien lasiseinistä ratapihan takana me päätimme junakierroksemme ja suuntasimme illaksi kohti Nakanon joulukirkkoa.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Muistot mukana joka päivä - purikuratumblerissa!

Japani ei hevillä lähde mielestä. Niinpä päätin antaa (taas jälleen) fiilistelylle periksi, ja askartelin tässä yksi viikonloppu hauskat muistot mukaan otettavaan muotoon. Ostin Japanista itse koristeltavan, Starbucksin myymän matkatermosmukin, tumblerin, eli tanburaan (タンブラー ).

Tumblerista löytyvät niin molemmat host-perheeni, Joshibin ystäväni, partiokaverini, suomalaiset vaihtarikaverini, Suomesta Japaniin kyläilemään tulleet ystäväni ja perheenjäseneni kuin Suomessa tapaamani japanilaiset vaihtariystävänikin. Kaikkia on ikävä.

Aluksi tumbleriani koristi origamipapereista leikelty kuosi, mutta se tuntui vähän persoonattomalta. Jossain vaiheessa jo Tokiossa pohdiskelin, mitä kaikkea teksisin kymmenillä purikura-kuvaliuskoillani, ja lopulta sain idean liimata ne kollaasiksi paperille ja rullata tumbleriani koristamaan. Niinpä lähdin valitsemaan parhaat ja monipuolisimmin kaikkia kavereitani, host-perheitäni ja muita tärkeitä ihmisiä esittävät purikura-otokset vuosien varrelta ja liimasin ne mustalle paperille. Tumblerini sai todellakin persoonallisen ilmeen, ja aika paha on kenenkään ainakaan sekoittaa sitä omaan mukiinsa, kun jokaisessa kuvassa on minun naamani – osaltaan kyllä vähän noloa moinen. X)

Aiemmin tumbleriani koristi vihreä origamipaperi.

Töissä Ellen ja Fit-lehden toimituksien väen kanssa naureskelimmekin lounaalla laukustani kaivamalleni purikura-kahvimukille, ja ihmiset ihastelivat, mitä kaikkea Japanissa onkaan saatavilla. Siihen minun oli kuitenkin huomautettava, että purikura-kuviahan voi toki ottaa nykyään myös Helsingissä, ja samalla tajusin, että en olekaan maininnut tästä aiemmin blogissa! Purikurashop -niminen liikehän tosiaan avasi ovensa Helsingin Kaisaniemen metroaseman kupeessa kaikille hauskoja pikkukuvia halajaville tämän vuoden kesällä. Liikkeen automaatit olivat alussa japanilaisiin verrokkeihinsa nähden ryöstöhintaisia, mutta nyttemmin osa yksinkertaisimmista laitteista tarjoaa purikuraelämyksen vain parilla eurolla, mikä on jo hyvinkin kohtuullista. Toisaalta hulppeampia kuvia tahtovat joutuvat yhä pulittaa erikoisominaisuuksilla varustettujen kuvakoppien kuvista 6-8 euroa, mikä itsestä tuntuu Tokion 400 yenin rinnalla hieman liialta. Toisaalta, jos kuvaustahti on hieman toista kuin itselläni Japanissa, ei 8 euroa kerran, pari vuodessa nyt niin paha hinta ole vaikkapa syntymäpäivän tai muun juhlinnan ikuistamiseen.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Blogi sai uuden ulkoasun!

Vihdoin, viikkojen työstämisen jälkeen multimediakurssini koulutyönä tekemäni Riisa no Nipponin uusi ulkoasu on valmis. Tai ainakin jokseenkin valmis, pientä hiontaa on kyllä vielä luvassa, mutta sen ei pitäisi enää aiheuttaa katkoja blogin lukijoille.

Olen nähnyt hienoja sivuja, joille animoitu flash tuo hauskan, interaktiivisen sisällön ulkoasun muodossa. Niinpä halusin tehdä Riisa no Nipponiinkin jotain vähän erilaista, kun kerran koulutuntien puitteissa siihen oli mahdollisuus.

Aiemmin pohdin käyttäväni ulkoasussa valokuvia, mutta jotenkin animoinnin tullessa kuvioihin monipuolinen ja kätevä vektorigrafiikka tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Halusin tuoda bannerin kuvitukseen niitä tunnelmia, jotka Japani on minulle jättänyt päälimmäisenä mieleeni - korkeat pilvenpiirtäjät, toriiportit, pyhätöt ja temppelit, kirsikankukat ja matsurit sekä ennen kaikkea yöhönkin jatkuva välke ja vilske. Joku saattaa bongata kuvituksesta myös muutamia tunnistettavia elementtejä.

Tämän postauksen kommenteissa kuulisin mielelläni mielipiteitänne sivuston uudesta ulkoasusta ja siitä, miten esimerkiksi sivuston yläosassa oleva animoitu flashesitys toimii omalla internetselaimellasi - kestääkö lataus, häiritseekö jokin, mikä oli mahdollisesti huonoa, mikä hyvää, mikä hauskaa? Kiitos kaikille kovasti kommenteista!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Syksy ja suuret suunnitelmat

Elämä on hektistä. Opiskelutahtia hieman hidastaneesta vuoden vaihto-opiskelusta huolimatta olen päättänyt vakaasti yrittää valmistua ensi keväällä, ajallaan. Se tietää muutamien ylimääräisten iltakurssien ja itsenäisen työsktentelyn huhkimista tavallisten päiväopintojen ohessa, mutta koska vaihtovuoden aikana suorittamatta jääneitä kursseja on jäljellä enää muutama pahanen, olisi jotenkin tylsää jättää niiden suorittaminen vasta ensi syksyyn. Koetan olla itselleni armollinen ja antaa periksi, jos burn out uhkaa, mutta nyt ei mennä sieltä mistä aita on matalin. Minä haluan hakea ensi keväänä jo töitä, hitsivie.

Koska keväällä on edessä kova puristus, pitää itselle antaa vähän porkkanoitakin - ei sillä etteikö koulun loppuminenkin tavallaan olisi yhdenlainen kannustin tämän kaiken stressin ja härdellin keskellä. Niinpä mielessä on muhinut taas itä. Mikä muu olisi parempi tapa juhlistaa valmistumista kuin karata hetkeksi pois Suomesta, ennen (toivottavan) työelämän alkamista. Nyt pitääkin sitten löytää mukavan hintaiset lentoliput toukokuiseen Tokioon ja alkaa pikkuhiljaa haaveilla, mitä kaikkea siellä tekeekään. Selvää on, että Omamoriin on päästävä viettämään iltaa, ex-luokkakaverit tavattava, kavereiden kanssa fiilisteltävä kaupungilla, laulettava paljon karaokea, syötävä maha täyteen japanilaista ruokaa ja nautittava Japanin parhaasta vuodenajasta ihastuttavissa puistoissa.

Sneak peek! Riisa no Nipponin uudessa ulkoasussa tulee olemaan tunnelmaa tästä kuvasta...

...ja ripaus näistä maisemista viime talvelta.

Nyt luulisikin olevan intoa uppoutua vatsanpohjassa kutkuttavien keväthaaveiden energisoimana viimeistelemään multimediakurssia, jonka lopputyönä olen väsännyt Riisa no Nipponille uutta ulkoasua. Älkää siis hämmentykö, jos lähiviikkoina blogi näyttää välillä vähän oudolta tai on hetkittäin pois käytöstä. Testailen vaan!

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Amijima - pala 1700-luvun Japania Helsingissä

Japanilaisen bunrakuteatterin ylistetyimpiin draamoihin kuuluva Chikamatsu Monzaemonin 1700-luvun alkupuolelta peräisin oleva 'Shinjuu ten no amijima' sai Suomen kantaesityksensä Kansallisteatterissa viime vuoden lopulla. Ajoissa paikkansa varanneita hemmoteltiin omintakeisella japanilaisella teatteritaiteella jälleen tänä vuonna, kun näytelmä pääsi ohjelmistoon toista kertaa. Itselläni kävi onni, että äitini oli bongannut loppukesästä myyntiin tulleet liput ajoissa, sillä näytösten liput menivät kuumille kiville.

Leena Pöysti esitti sekä Paperikauppias Jihein vaimoa, että Jihein rakastajatarta geisha Pikku Kevättä, Koharua. Kuva: Suomen Kansallisteatterin arkisto, julkaistu Suomen Kansallisteatterin luvalla.

Bunrakuteatteri yhdistää butou-tanssia, nukketeatteria, musiikkia ja tarinankerrontaa ja se on rakenteeltaan ja tyyliltään hyvin erilaista kuin perinteinen suomalainen teatteri. Eleet ja ilmeet ovat japanilaiselle taiteelle tyypillisen korostettuja ja pääosassa on oikeastan varsinaisen tarinan johtohahmojen sijaan tarinankertoja, joka johdattaa näytelmää eteenpäin selittäen, pohdiskellen ja esittäen kysymyksiä - ja aika-ajoin jopa osallistuen näytelmän kulkuun.

Melodramaattinen, välillä melko hirvittävä juoni epätoivoisten rakastavaisten kohtaloista on koskettava ja ahdistava, mutta samalla kuplivan hauska ja huvittava. Paperikauppias, ukkomies Jihei on hullaantunut geisha Pikku Kevääseen, mutta kuten olettaa saattaa, Jihein vaimon suku ei ole kovin mielissään perheenisän aikeista ostaa geishatyttö vapaaksi ja karata tämän kanssa. Kahakoita aiheuttavat myös Pikku Kevääseen mieltyneet kilpakosijat. Alusta asti tuhoon tuomitun, intohimoisen rakkaustarinan kerrottiin olleen aikoinaan 1700-luvulla niin suosittu, että kaksi vuotta Amijiman kantaesityksen jälkeen shogunaatti kielsi rakastavaisten kuolemista kertoneet näytelmät.

Amijiman Kansallisteatterin versiossa näyttelijät muutamaa lukuunottamatta olivat tietenkin suomalaisia, mutta vaikka välillä suomalaisuus saattaakin pistää hieman silmään, puvustus ja makseeraus lavastuksesta puhumattakaan on varsin ensiluokkaista. Useaan tasoon teehuoneineen, siltoineen ja jokineen rakennettu lavastus tukee mainiosti näytelmän kulkua ja tarinaa. Lisäksi japanilaisen, maailmallakin mainetta niittäneen tanssijattaren ja näyttelijän Aki Suzukin liikkeiden pehmeys ja viimeistelty olemus toivat Kansallisteatterin Omapohjan lavan vielä hieman lähemmäksi Edo-kauden Kiotoa.

Aki Suzukin esittämät tanssilliset sivuroolit geishana ja demonina toivat näytelmään hienostunutta japanilaista otetta. Kuva: Suomen Kansallisteatterin arkisto, julkaistu Suomen Kansallisteatterin luvalla.

Näytelmässä on tavoitettu japanilainen tunnelma ja näyttämötaide onnistuneesti, joskin on sanottava, että muutamat "muka japaninkieliset" laulelot aivan näytelmän alkumetreillä saivat minut hieman skeptiseksi koko näytännön suhteen. Onneksi japanin kieli jäi pääasiassa näyttelijätär Aki Suzukin harteille, ja suomalaiset kollegat tyytyivät parin sanan toistelemiseen.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että teos oli helposti lähestyttävä, vaikka välillä tarinassa kunnian arvostus, kasvojen säilyttäminen ja vaimon ymmärrys hairahtanutta miestään kohtaan saattoikin koetella ymmärryskykyä - niin japanilaista! Kun kuitenkin antautuu 1700-luvun maailmaan ja , voi viettää hetken Japanissa siitä huolimatta, että teatterin ovien takana sataisikin tuttuun suomalaiseen tyyliin räntää pikkupakkasessa. Mikäli Amijima pääsee ohjelmistoon vielä kertaalleen, kannattaakin siis hyökätä lippuluukulle pikimmiten.