Reilireissu 15: Paratiisirannalla tyttöjen kesken

Olen matkustellut aikoinaan perheeni kanssa välimerellä. Sielläkin on upeita maisemia ja kivoja rantoja, mutta kyllä Etelä-Japanin biitseistä saa silti aivan erilailla sellaisen paratiisiranta-fiiliksen, kuin jostain Rhodoksen täyteen ahdetusta aurinkovarjojen sokkelosta.

Kagoshiman eteläkärki

Niinpä kuullessani, että Junko oli suunnitellut meille rantaretkeä Japanin eteläisimmän pääsaaren, Kyuushun kärkeen, olin pakahtua innosta. Lähdimme kahden päivän onsen- ja rantakiertueellemme Junkon ystävien kanssa. Junko oli kuskina ja me muut istuimme tyytyväisinä nauttien ohitse vilistävistä teepelloista, lahdenpoukamista ja kallionkielekkeistä japanilaisen popin tahdittaessa menoa.

Navigaattori ajatti meidät keskelle teepeltoja. Muiden kysyessä suuntaa tien poskessa maleksineilta työmiehiltä, minä nappailinkuvia teepensaista.

Ensimmäisenä suunnistimme (pienen teepeltojen keskellä harhailun jälkeen) syömään soumenia kuuluisaan kagoshimalaiseen ravintolaan. Soumen on ohutta, pitkää, valkoista nuudelia, jota parhaimmillaan syödään siten, että se laitetaan virtaavaan veteen ja noukitaan sieltä sitten syömäpuikoilla. Näin nuudeli ei mene sotkuun ja se on joka suupalalla herkullisen raikasta. Soumen on etenkin kesän ruoka, mutta kyseinen ulkoilmaravintola, jossa nuudelimme nautimme, on auki myös talvella. Palanpainikkeeksi oli tietenkin lisäksi onigirejä, paistettua kalaa ja vihanneksia. Kun maha alkoi täyttymään liiaksi, saattoi ruoantähteet käydä syöttämässä vieressä, isossa altaassa uiskenteleville kaloille. Nuudeleiden syöttäminen kaloille kädestä oli vielä ihan hauskaa, mutta minua ei liiemmin huvittanut usuttaa kalaparkoja kannibalismiin.


Ruokailun jälkeen suuntasimme Kyuushun eteläisimpään kärkeen haistelemaan meri-ilmaa ja huvittumaan hassuista taskuravuista ja tuhansista minisimpukoista, jotka olivat piiloutuneet rantakallioiden koloihin. Japanin eteläkärjessä seisoessa oli epätodellinen olo, jonka muistaa selvästi vielä jälkeenkin päin. Niin kauas oli tultu, ja niin paljon vielä edessä. Pysähdyttävä niemen kärki, etten sanoisi.



Niemen nokasta ajelimme ihastuttavalle onsenille, joka oli ehdottomasti Japanissa kokeilemistani onseneista (ja niitähän tuli kokeiltua) mahtavin. Rotenburosta oli estoton näkymä edessä aukeavalle valtamerelle. Siinä sitä sitten istui kivellä, huljutteli itseään luonnon kuumissa vesissä ja katsoi kun jossain julmetun kaukana horisontissa lensi joku tunnistamaton lintu. Tavallisen onsen-altaiden lisäksi ulkoa löytyi mizuburo, joka toi hieman suomalaisen Juhannus saunan jälkitunnelmat mieleen vilpoisan vetensä ansiosta.

Onsenissa rentouduttuamme ajelimme mökille, jonka Junko oli meille vuokrannut etukäteen. Kävimme kaupassa ostamassa ruokatarpeita illallista varten ja menimme hakemaan mökkimme avaimet juuri ennen vastaanottokeskuksen sulkemisaikaa illan hämärtyessä. En ollut aiemmin mökkeillyt Japanissa, joten oli hauska päästä maistamaan hieman camping-elämää.

Näkymä mökin terassilta illan hämärtyessä

Mökkiruoka maistui

Mökki oli pieni ja vähän kulunut, mutta varsin suloinen ja juuri sopiva tyttöporukan illanviettoon minikeittiöineen ja kerrossänkyineen. Minä tein joukkiollemme pastaa savulohi-kermakastikkessa, ja muut valmistivat lisukkeeksi salaattia ja paistettua vihanneksia, sekä hieman barbequelihaa.

Suloinen pikku mökkimme aamuauringossa

Seuraavana aamuna suuntasimme rannalle aikeissamme uida. Ajelimme jyrkänteiden reunoilla kiemurtelevaa rantatietä kohti pientä lahdenpoukamaa joka oli niin kekellä ei mitään, että en tiedä mistä Junko kyseisen paikan oli bongannut. Saapuessamme rannalle silmien eteen avautui ihana kallioiden suojassa, rehevän kasvuston keskellä sijaitseva täydellinen ja ennen kaikeka täysin autio hiekkaranta! En ole varmasti ikinä uinut yhtä upealla rannalla tai yhtä lämpimässä vedessä. Vedenpinta hohti turkoosina ja pohjaan näki helposti vaikka varpaat eivät olisi olleet lähelläkään sileää hiekkaa. Kirkkaassa vedessä oli jännittävää snorkkeloida - saattoi nähdä ties kuinka kauas veden alla. Toisaalta, ei siellä kyllä erityisesti mitään nähtävää ollut, mutta se ei kyllä erityisemmin haitannut, sillä liian eläväiset vedet eivät ehkä ole minua varten. Rannalla sen sijaan elämää riitti - pikkuruiset taskuravut pitivät huolen että hiekalla istujakin viihtyi rapujen touhuja seuraten.

Alhaalla siintää yksityinen hiekkarantamme

Ei ketään!

Yritin rasvata itseni kunnon aurinkorasvakerroksella, mutta puolen päivän aurinko porotti sen verran pahasti, että jo aiemmin hankkimani auringonpolttamat vain lisääntyivät. Jossain vaiheessa rannalle eksyi yksi pariskunta lapsineen, muutama pikkupoika ja yliopistoikäisten miesten joukkio. Olimme ehtineet nauttia autiosta rannasta jo hyvän aikaa, joten aloimme pikkuhiljaa kasata kamojamme ja suunnata Ibusukiin jatkamaan hiekkaleikkejä.

Ibusukissa nimittäin sijaitsee hiekkaonsen, jossa vierailija pukeutuu ensin yukataan eli puuvillakimonoon, sipsuttelee onsen rakennuksen rantahiekalle ja asettuu sitten makaamaan pitkälleen kuumaan, vulkaanisen maaperän ja auringon lämmittämään hiekkaan. Tämän jälkeen onsenin työntekijä lapio asiakkaan täysin hiekan peittoon niin, että vain kasvot jäävät näkyviin. Kuuman hiekan hohkassa voi sitten makoilla niin pitkään kuin sielu tai pikemminkin kroppa sietää, sillä kuuma hiekka poistaa kehosta paljon nesteitä ja kovin pitkään makoileva saattaa olla hiekkakäsittelyn jälkeen aika voipunut. Hiekkakylvyllä on myös lääketieteellisesti todistettuja positiivisia vaikutuksia. Se aktivoi ja vahvistaa verenkiertoa ja sydäntä, sekä poistaa elimistöstä tehokkaasti kuona-aineita ja muita elimistöön kuulumattomia aineita. Hiekkakylpy parantaa myös hengityksen kulkua ja laajentaa verisuonia. Samanlaisia vaikutuksia on tavallisellakin onsen-kylvyllä, mutta hiekkakylvyn sanotaan olevan 3-4 kertaa tehokkaampi. Vahvan vaikutuksen vuoksi hiekkakylpyä ei suositella sydän ja verisuonitaudeista, keuhkosairauksista, korkeasta verenpaineesta, kuumeesta tai tulehduksista kärsiville, mutta sen sijaan esimerkiksi astmaatikoille, atoopikoille, diabeetikoille, palovammapotilaille, ylipainoisille, ihosairauksista, anemiasta tai naisten vaivoista kärsiville hiekkakylpy sen sijaan voi varsinkin pidemmällä, parin viikon hoitojaksolla olla tehokaskin apu.

Ibusukin sunamushionsen. Kuva: 'Wikimedia commons, Trinida, 2008'

Makoilimme Ibusukin sunamushionsenin hiekoissa puolisen tuntia, jonka jäkeen keho oli hikoillut noin kilon vettä. Junkoa pyörrytti, joten joimme hieman vettä ennen kuin palasimme onsenin pesutiloihin. Yukata heitettiin pyykkikuiluun, jonka jälkeen peseydyimme ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti Kagoshiman kaupunkia. Jos merinäköalalla varustettu Kagoshiman onsen oli yksi upeimmista kylpyläkokemuksistani, niin tämä oli ehdottomasti sieltä eksoottisimmasta päästä.

Reilireissu 14: Eväsretkellä Miyazakin ja Kagoshiman vehreissä vuoristomaisemissa

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa kesälomareissuni reportaasit loppuun jo tietenkin joskus muinoin viime vuoden puolella, mutta joskus asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Niinpä vihdoin "pienen" tauon jälkeen pääsen kertomaan Etelä-Kyuushun upeista maisemista.

Automatkan varrella ihastuttivat erityisesti kaunis vesiputous ja shikat, eli pikkuiset peurat.

Toisena päivänäni Junkon kotona lähdimme Fukumoton perheen kanssa kiertämään Kagoshiman ja viereisen prefektuurin Miyazakin maisemia autolla. Merelliset maisemat tupruttavine tulivuorineen vaihtuivat pian jylhiin vuoristoihin, kun kiipesimme autolla serpentiiniteitä yhä ylöspäin.


Aamupäivän kohteenamme oli Kagoshiman ja Miyazakin rajalla sijaitseva Uenoharan Jomon no mori -ulkoilmamuseo, jossa oli esillä Jomon-kauden (14000 - 4000 eKr) käyttöesineitä kuten upeita tuhansia vuosia vanhoja keraamisia ruukkuja. Herkimmät, vanhat arkeologisten kaivausten aarteet olivat tietenkin sisätiloissa vitriinien suojissa, mutta ulkosalla taas pääsi kurkistelemaan sisälle saakka Jomon kauden japanilaisten asumuksiin. Kyseisellä paikalla oli ollut Jomon-kaudella näiden olkikattoisten "iglujen" kylä, mutta Sakurajiman tulivuorenpurkaus oli muinoin tuhonnut sen ja suuren osan muuta Kyuushun eteläkärjen asutusta.


Ulkoilmamuseolta ajelimme Kirishiman kansallispuiston maisemiin upeille vulkaanisille vuorille, joiden tasangot ja huiput tarjoavat upeat näkyvät alla levittyvään laaksoon ja satumaisille turkoosin sävyissä hohtaville kraaterijärville. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa vaeltamaan keskelle luonnon helmaa. Vaikka reitti sinänsä ei ollut pitkä, vaan sen kiertäminen valokuvailuineen ja eväiden syömisineen kaikkineen kesti vain muutaman tunnin, ehdimme nähdä vuoripoluilla kuitenkin monenlaista maastoa punarunkoisten mäntyjen peittämästä kankaasta aina viidakkomaisiin metsätaipaleisiin.

Vaikka olenkin ötökkäkammoinen, en voi olla myöntämättä, etteikö vuoren jättimäisten koppakuoriaisten ja erikoisten surisijoiden tarkkaileminen olisi ollut mielenkiintoista.

Junkon äiti oli tehnyt retkellemme tietenkin myös herkulliset eväät, joille ei kyllä minun muististani löydy vastinetta. Kaikki oli huolella käsin tehtyjä aina ties kuinka monta erilaista täytettä sisältävistä onigireistä juustotäytteisiin, friteerattuihin lihapaloihin ja herkullisiin japanilaisiin munakasrulliin.

Fukumoton perhe levähdyspaikalla Kirishiman vuoristossa maistelemassa herkullisia Kagoshiman satsumoita.

Tällaisia avoimia, ilmaisia jalkaonseneita on Japanissa siellä täällä, etenkin kuumien lähteiden ympärille keskittyneissä kaupungeissa.

Päivä oli täynnä kävelyä ja se alkoi tuntua pikkuhiljaa jaloissa. Ennen kuin hyppäsimme patikoinnin päätteeksi autoon, hulautimme väsyneet jalkamme Kirishiman kansallispuiston vierailijakeskuksen pihalla olevaan kuumaan lähteeseen. Virkistävän jalkakylvyn jälkeen suuntasimme アグリランド, eli Agrilando nimiselle maatilalle, joka on paitsi tavallinen maatila, myös etenkin lapsiperheiden suuri suosikki matkailukohteena.

Luonnon oma jalkakylpy

Aika samalta ne lehmät näyttävät Japanissakin

Agrilandon maisemissa voi tutustua tavallisiin karjatilan eläimiin, tilan töihin ja siellä on ilmeisesti tarjolla monenlaista ohjelmaa erityisesti perheen pienimmille. Lisäksi alueelta löytyy majoitustilat ja golfkenttä. Me tyydyimme kiertelemään alueella, ihastelemaan Pohjanmaan lakeuksiin nähden varsin erilaisia vuoristoisia pefltomaisemia sekä syömään tilan herkullista jäätelöä.

Näihin maisemiin voisi kyllä palata

Päivän päätteeksi pulahdimme Sakura sakuran onsenin lämpimiin vesiin. Sakura sakuran erikoisuus on kaunistava, ihon hämmentävän pehmeäksi tehnyt savinaamio, jonka vuoksi paikka onkin ilmeisesti naisten suosiossa. Päiväni kruunasi kuitenkin savikäsittelyn sijaan loppukesän sadekuuro - istuessani rotenburon kuumassa vedessä luonnon oman, taivaalta pehmeästi ripottelevan suihkun alla, ei olisi voinut olla parempi olo.

Tokion tyyliin

En ennen voinut rehellisesti sanovani seuraavani kovin tiiviisti sitä muotia, mitä muodilla yleensä tarkoitetaan - hyvä jos tiesin kuka on Vivienne Westwood, tai ettei Karl Lagerfeld olekaan vain valokuvaaja. ;) ELLE on työpaikkana opettanut minulle parissa kuukaudessa paljon maailmasta, joka oli toki jo aiemminkin kiinnostava, mutta hyvin etäinen. Huomaan, että vaikka muodissa pohjimmillaan onkin kyse melko pinnallisesta ilmiöstä, on tuo maailma myös samalla aika moniulotteinen - osa suunnittelijoista on äärimmäisen innovatiivisia, luovia ja taitavia, jotkut saattavat ajaa toimillaan hyviäkin asioita ja yleensä merkkituotteet ovat laadukkaita.

Olen toki jo ennen pestiäni muotilehdessä ollut verrattain kiinnostunut muodista, vaatteista ja tyylistä noin yleensä. Näkökulmani asiaan vain on ollut – ja on edelleenkin –melko maallinen. Ei minulla kuitenkaan olisi rahaa ostaa mitään Mulberryn ihanaa Alexa-laukkua, joten tyydyn aivan mieluusti pari vuotta sitten Belgian reissullani muutamalla kympillä löytämääni tekonahkaiseen käsilaukkuun. Seuraan innolla katumuotisivustoja, muutamia muotiblogeja ja alan lehtiä. Haen niistä inspiraatiota etenkin kuvitustöihini ja mietin omaa pukeutumistani nykyisin yllättävänkin paljon, vaikken mitään merkkireleitä ylläni pidäkään.

Noin suunnilleen Tokion vaatekaappini käytetyimmät kappaleet. Suurin osa näistä niinkin huimaa merkkituotetta kuin UniQLOa, eli "Japanin H&M:ää". Sinivihreää, vihreää, ruskeaa ja valkoista. Tosin kenkäni ovat paljon söpömmät kuin nuo kuvan popot, ja lasini taas paljon halvemmat kuin kollaasin ihanat kehykset. ;)

Pukeutuminen on minulle tapa ilmaista itseäni, ja etenkin värit, kauniit leikkaukset ja mielenkiintoiset yksityiskohdat ovat asioita, jotka saavat minut vaatekaupassa kaivamaan lompakon esiin. Koska esimerkiksi 40-50 lukujen naisellinen muoti ja toisaalta 70-luvun rentous ja railakkuus miellyttävät minua vaatetuksessa, rakastan myös kirpputorien ja second hand -putiikkien kiertelyä.

Tokioon tullessani minulla oli vuosien pihistelyn oikeuttama mahdollisuus pitkästä aikaa shoppailla vaatteita, ja sitähän tuli myös tehtyä! Kiinnostavia liikkeitä on pilvin pimein, ja olen siinä suhteessa onnekas, että vaikka Tokiossa tulikin hieman "kasvettua", niin löydän kuitenkin useimmiten hyvin istuvia vaatteita japanilaisten putiikkien XXS - M -akselin kokohaitarista.

Japanilaisten yleinen pukeutumistyyli on mielestäni paljon naisellisempi, kuin mitä Helsingin kaduilla näkee, ja sehän sopii tällaiselle hameiden ja brodyyrien suurkuluttajalle. Tokiosta minun oli tavattoman helppoa ostaa vaatteita, sillä ennen en tuntunut löytävän Helsingistä mitään. Toisaalta nyt palattuani olen yllättynyt iloisesesti huomatessani, että osa Tokiossa viime kesänä vallinneista muotivirtauksista taitaa olla ottamassa jalansijaa myös täällä Pohjolassa, varsinkin mitä tulee hiusmuotiin.

Lisää hiusmuodista ja siinä sivussa japanilaisesta kampaamokulttuurista voitte muuten lukea kirjoittamastani artikkelista pian ilmestyvästä Anime-lehdestä. Lehti löytynee kauppojen hyllyiltä ensi viikon lopulla.

Rikas ja monimuotoinen japaninkieli

Kirjoittaessani raporttia japaniksi yliopiston kurssin lopputöitä varten, jouduin valitettavan usein turvautumaan sanakirjan apuun, sillä sanavarastoni on edelleen kurjan kapea. Koska osaan kuitenkin tässä vaiheessa jo käyttää ja taivuttaa sanakirjoista noukkimiani sanoja, kävi raporttienkin kirjoittaminen ihan hyvästä kieliharjoittelusta. Aina kun tulee vastaan uusia hyödyllisiä sanoja, pyrin kirjoittamaan ne pieneen, uusille japaninkielisille, opeteltaville sanoille varaamaani vihkoon. Kyseinen, kätevästi mukana kulkeva avaimenperänkokoinen minivihko sai käyttöön oton jälkeen Japanissa melkein päivittäin uusia sanoja sivuilleen.

Aina kaikki sanat, joita sanakirjassa tulee vastaan eivät kuitenkaan välttämättä ole niitä kaikkein käyttökelpoisimpia ehdokkaita, vaan joukossa on paitsi vanhoja, jo käytöstä poistuneita ilmaisuja, myös tiukasti kontekstiin sidottuja sanoja. Vai mitä olette mieltä esim. "taikatytöstä" tai "hirviökissasta"? Japanin kielessä tuntuu olevan omia sanoja mitä kummallisimmille asioille. Sanoja muodostetaan paljon liittämällä kaksi sanaa toisiinsa, joten hieman kummallisia, vakiintuneitakin ilmaisuja on paljon. Tosin osa sanoista kyllä pistää jo sanakirjan luotettavuudenkin koetukselle. Tässä ihan vain muutamia huvittavia vastaan tulleita yksilöitä:

• 魔女子、まじょこ - "taika-tyttö", nuori noita
• 化け猫、ばけねこ - hirviökissa
• 柳び、りゅうび - kauniit kulmakarvat
• 筆入れ、ふでいれ - kotelo siveltimille
• 地髪 、じがみ - luonnolliset eli oikeat hiukset
• あげ間、あげまん - nainen, joka tuo onnea ympärillään oleville miehille
  

Puhumattakaan sitten siitä, mille kaikille eri asioille on ikioma lukusanansa. Usein nämä sanat tuntuvat logiikaltaan ihan naurettavilta, vai miltä kuulostaa se, että pienille eläimille on oma lukusanansa　(匹、 ひき), mutta lintuja ja jäniksiä lasketaan eri lukusanoin (羽)? Ohuet, lituskaiset esineet, kuten vaikkapa postikortit lasketaan lukusanalla まい, mutta kirjeet, dokumentit ynnä muut vastaavat saavat tietenkin oman sanansa (通、つう).
Oma lukusanansa löytyy esimerkiksi buddhalaisessa uskonnossa palvottaville kuville ja patsaille (躯、く), tarinoille (話、わ), kupilliselle yleensä alkoholipitoista juomaa (盃、はい), laivan muotoisille astioille (?!?) (舟、ふね), kirjan kansille (帙、ちつ), koneille (台、 だい), väleille kirjoitetussa tekstissä tai puheessa (段 、だん), tikeille (針、 はり), ruohonkorsille, puunrungoille tai vastaaville (本 、 もと) , olalla kannettaville taakoille (荷、 か) jne jne. Lista tuntuu olevan loputon ja täysin sisäistämättömissä. Onneksi ymmärretyksi tulee, vaikka jänikset ja pienet eläimet joskus menisivätkin sekaisin, mutta valitettavasti minä en ainakaan pääse silti yli siitä, että ärsyttää, kun tekee puhuessaan tietoisia virheitä.

Lisäksi japanilaisten käyttämä kieli on välillä yhtä kompaktia kuin heidän asumisjärjestelynsä Tokiossa. Sanoja lyhennellään niin lopusta kuin alusta ja yhdistellään toisiin sanoihin, ja näin luodaan aivan uusia ilmauksia, jotka lopulta vakiintuvat sanoiksi. Japanin kielen viralliseen sanalistaan lisätäänkin tuttavani mukaan uusia sanoja vuosittain, eivätkä ne kaikki suinkaan ole lainasanoja englannista, kuten asian laita usein on Suomessa.

Siitäkin huolimatta, että japaninkielen vivahde-erojen opettelu on gaijinille (ulkomaalaiselle) tavattoman vaikeaa ja uskomattoman laajan sanaston hallitsemiseksi vaadittaisiin vuosikausien opiskelu, saa kielen monimuotoisuus minut pauloihinsa positiivisella tavalla. Vaikka ihmettelen ironisesti, mihin joku tarvitsee sanaa "hirviökissa", joka tarkoittaa siis juuri tietyn tyyppistä, hirviömäistä, taikavoimat omaavaa kissaa, niin eikö ole hupaisaa, että sellainen sana löytyy? Se, että eri merkeille on lukuisia eri lukutapoja mahdollistaa kielellä leikittelyn aivan omalla tavallaan. Toki suomenkieli on toinen mahtava kieli täynnä hassuja, kuvaavia verbejä ja omintakeisia sanontoja, ja kyllähän meidänkin kielessämme voi sanoja yhdistelemällä muodostaa helposti uusia, nokkeliakin yhdyssanoja, mutta näin äkkiseltään tuntuu, että japaninkieli tarjoaa osaajalleen sitäkin uskomattomamman kielen koukeroiden viidakon, jolle ei loppua näy.

Hiljaiseloa - tai sitten kaikkea muuta

Työharjoitteluni ELLEssä on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti, enkä kello kuuden maissa kotiin palattuani ole ehtinyt tehdä oikein mitään muuta kuin nettisivuprojektitöitä, sekä kestitsemään Japanista saapuneita vieraitani. Ensin ilonani oli pari päivää Ayumi, ja viimeiset pari viikkoa sohvallani nukkui Megu. Lisäksi ystäväni Sendaista tuli jälleen kuukauden vaihtojaksolle Suomeen, joten myös hänen ja hänen kanssaan Suomeen tulleiden Sendain poikien kanssa on tullut harjoitettua japanin kieltä ja syötyä lounaita tuon tuosta.

On ollut ihanaa, että Japani on ollut ystävieni vierailujen muodossa elämässäni mukana tavattoman tiiviisti myös Suomeen paluuni jälkeen. Toisaalta, tiedättehän, että kun kotona on vieraita pidempään, kaikki omat jutut jäävät vähän toissijaiseksi, ja muutenkin kiirettä pitää, kun yrittää kohteliaasti tehdä tietokoneella töitään ja samalla pitää yllä jonkinlaista smalltalkia japaniksi. Niinpä ei ole ollut missään välissä aikaa päivitellä blogiakaan, enkä esim. kirjoittamaan edes koulua varten vaihtoraporttia, jonka he vaativat ennen kuin saan käsiini Joshibin kurssiarvosanat. Jospa tämä kiire tästä kuitenkin pikkuhiljaa helpottaisi, sillä tämän hetkinen työurakka alkaa olla loppusuoralla. Ei sillä että työt siihen loppuisivat, mutta deadlinet eivät ainakaan puske päälle ihan heti.

Viimeinen kuukausi on ollut kiireistä huolimatta hauska, mutta vieläkin Suomi tuntuu todella oudolta. Koko ajan tuntuu siltä, että kohta palaan Japaniin.. niinkuin jossain vaiheessa aionkin. Mutta siihen on vielä pitkä aika, ja tällä hetkellä ajatukset suuntautuvat lähinnä kesään. Paitsi että tämä talvi on tällaista epäinhimillistä pakkasta ja tuiskua, josta pääsisi jo mieluusti eroon, niin elokuussa odottaa myös jälleennäkeminen Shinin kanssa. Elokuuhun on pitkä aika, mutta toisaalta, menipä tuo ensimmäinenkin Suomi-kuukausi hujauksessa, miksei sitten viisi seuraavaakin..

Kunhan aikaa taas löytyy vähän enemmän, olisi tarkoitus julkaista lukematon kasa odottamaan jääneitä päivityksiä. Pahoittelen siis tätä väliaikaista hiljaiseloa. Kyllä tämä tästä ihan kohta.