lauantai 27. lokakuuta 2012

Vuosi Japanissa huikeassa kirjamessualessa, 10 e!

Kustantajani kertoi Vuosi Japanissa -kirjani facebooksivulla kirjan olevan huimassa messualennuksessa.  Finn Lecturan osastolta 6e99 saa siis tämän viikonlopun kirjamessuilta 10 eurolla 240 sivua täyttä tietoa Japanissa asumisesta, arjesta, tapakulttuurista, matkustamisesta, ruoasta, parhaista turistikohteista (minun mielestäni)... Sehän meinaa vain reipas 4 senttiä sivu! :D


Halusin vain muistuttaa aiheesta myös täällä blogin puolella, sillä tarjous on kyllä paras, mitä kirjani on viimeisen vuoden aikana nähnyt – tekisi melkein itsekin lähteä kirjamessuille ja haalia pieni saalis mukaan siltä varalta, että kirjaa minulta aina välillä kysellään, mutta valitettavasti ainakaan tänään se ei onnistu. ;D

Ne jotka eivät pääse kirjamessuille pyörähtämään voivat käyttää alennuskoodia JAP15 saadakseen kustantajahinnasta -15% alennuksen kustantajan kirjasi.fi -nettikaupassa. Ei se nyt silloin ihan kympillä lähde, mutta hyvään hintaan sieltäkin. :)

Hauskaa kirjamessuviikonloppua!


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hulluilta päiviltä seikkailulle läntiseen Japaniin

Kun käänsin eteeni Stockan Hullujen päivien katalogin tarjouslentojen sivun, tajusin yhtäkkiä Osakan 599 euron hintaa tuijottaessani, että vitsi, lentojen ajankohtahan saattaisi itse asiassa sopia minulle. Tarjoushinnat olisivat voimassa huhtikuun loppuun saakka. Kevät – sehän olisi paljon parempi aika matkustaa Japaniin kuin tämä kiireinen lokakuu, jota aiemmin tänä vuonna suunnittelin matkustusajankohdaksi.


Selailin kalenteria, laskin päiviä ja kädet alkoivat hikoamaan. Kirsikankukkasesonki Japanissa alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä!

Lauantai-aamuna heräsin kuuden pintaan ja ajelin ratikalla Stockmannille seitsemäksi. En ole aiemmin tullut ostaneeksi lentoja Hulluilta päiviltä, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Koska halusin olla suht varma, että saisin lennot juuri haluamilleni viikoille, päätin olla ajoissa. Saapuessani Akateemisen kirjakaupan eteen, jonoa oli karkeasti ottaen nelisenkymmentä ihmistä. Kun vuoronumeroiden jako alkoi 7:30, suurin osa ihmisistä valitsi palvelutiskin jonon, vaikka tarjolla oli myös Finnairin nettipäätteen jono. Hämmästyksekseni hyppäsinkin hyvän valintani ansiosta jonossa sijalle 10, ja lähdin numerolappuineni aamukahville odottamaan tavaratalon aukeamista.

Kun ovet sitten kahdeksalta aukaistiin, kipusin kakkoskerroksen Finnairin myyntitilaan ja katsahdin seinällä loistaneeseen numerotauluun. Nettipäätteille mahtui kerralla kahdeksan ihmistä, joten muutaman minuutin kuluttua minun numeroni pamahtikin jo ruudulle. Noin kymmenen minuuttia tavaratalon aukeamisen jälkeen lentoliput polttelivat kännykässäni. Huhtikuu, hanami ja Japani! Parasta!

Stockmannilla oli vilskettä jo aamuvarhain. Pikkulinnut kuitenkin lauloivat Riisa no Nippoin Facebook-sivulla, että kyllä niitä lippuja riitti halukkaille myöhemminkin päivällä. No, otinpahan varman päälle. :)

Tässä vaiheessa suunnitelmat reissun suhteen ovat vasta alussa, mutta näillä näkymin näyttäisi siltä, että matkustan yksikseni Eeron koulu- ja työkiireiden vuoksi. Olen kuitenkin tottunut liikkumaan Japanissa itsekseni, joten matkaseuran puute ei varsinaiseti haittaa. Ja toisaalta, odottaahan minua Japanissa taas liuta ystäviä, joita olisi hauska tavata.

Koska valittavana oli lentoja Osakaan ja Nagoyaan, päätin, että tällä kertaa Tokio saakin suosiolla jäädä pois laskuista. Viime kerralla vietin kaksiviikkoisen ainoastaan pääkaupungissa, joten tällä kertaa aion lähteä taas pitkästä aikaa hieman kiertelemään ja seikkailemaan. Aikomuksenani on pysytellä pääasiassa  läntisessä Japanissa Kansain ja Chuugokun seuduilla. Tai miten sen nyt ottaa – onhan se oikeataan vähän myös eteläistäkin Japania? Perinteisimmät matkakohteet tältä alueelta on oikeastaan jo nähty, mutta Kyoton käyntini ovat olleet molemmilla aiemmilla kerroilla melko lyhyitä, joten ehkä sinne voisi nyt mennä vielä kerran yhdeksi päiväksi. Lisäksi kun kerran satun Naran lähettyville lähes parhaan kirsikankukkasesongin aikaan, tuntuisi sopivalta suunnata Yoshinon vuoristoon ihastelemaan kevään alkua yhdessä Japanin upeimmista hanamispoteista. Mutta katsotaan nyt, mihin suuntaan suunnitelmat etenevät... Voihan olla, että kirsikatkin päättävät puhjeta kovin etuajassa ja 9.4. kun saavun Japaniin, ja jäljellä on vain maassa lakastuvia terälehtiä. (Kaupungissa tosin joku olisi kyllä luultavasti nekin jo siivonnut pois. ;) )


Haaveenani olisi ennen kaikkea rentouttava reissu: paljon onsenissa istuskelua ja luonnosta nautiskelua. Näin ollen temppelimajoitus Koya-sanilla Wakayaman alueella voisi olla upea kokemus meditaatiotuokioineen, japanilaisine puutarhoineen ja herkullisine kasvisruokineen. Lisäksi ystäväni Megumi on ehdottanut, että lähtisimme Hiroshimaan hänen mummolaansa, joka sijaitsee käsittääkseni jossain pienellä saarella. Kuulostaa aika idylliseltä!

Ai ai, nyt täytyy alkaa vain pikkuhiljaa suunnittelemaan, etsimään uusia jännittäviä kohteita ja ottamaan yhteyttä ystäviin. Olisi mukavaa nähdä entistä isäntäperhettäni Morejakin ja istahtaa myös ystävien kanssa iltaa viettämään. Tuntuu taas niin ihmeelliseltä, kun on mitä odottaa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Japanilaiselokuvat Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla

Rakkautta & Anarkiaa festivaalit ovat kohta taas täällä ja lipunmyynti pyörähti käyntiin tämän viikon torstaina. 20.-30.9. pidettävien festivaalien ohjelmistossa on jälleen tänäkin vuonna myös kiinnostavia japanilaisuutuuksia, joita Suomessa ei vielä olla nähty.

Ace Attorney

Viihdykettä löytyy niin animaation kuin tavallisen näytellyn elokuvankin ystäville monen genren alta. Itse olen ostanut liput kahteen elokuvaan, joista erityisesti suureen suosikkiini, Ace Attorney -pelisarjaan pohjautuvan elokuvan tulo Suomeen oli suuri, iloinen yllätys. Viimetalvinen Japanin matkani sijoittui juuri tammikuulle ennen Phoenix Wrightin Japanin ensi-iltaa, joten silloinen  harmitukseni matkan huonosti sattuneesta ajoituksesta elokuvan suhteen on muisto vain – Nyt pääsen vihdoin katsastamaan, miten Nintendon käsikonsolin humoristinen ja mainoiden henkilöhahmojen värittämä peli kääntyy tieyssä mielessä realistisempaan muotoon näyteltynä elokuvana.

Rentaneko (Rent-a-cat)
 
Toinen kiinnostavimmista japanilaisista festarielokuvista on hulvattoman oloinen Rentaneko (Rent-a-cat). Naoko Ogigamin ohjaama Rentaneko kertoo kolmekymppisestä, vielä aviomiehestä haaveilevasta Sayakosta, joka vuokraa kissoja yksinäisille ihmisille. Ohjaaja on monille suomalaisille ennalta tuttu Helsinkiin sijoittuvasta Ruokala Lokki -elokuvasta. Itse vuokrasin vaihtoaikoinani eräänä iltana Tsutayasta myös Ogigamin Megane-elokuvan, jonka eriskummallinen, pysähtynyt ja leppoisan letkeä tunnelma sopi silloiseen mielentilaani mainiosti. Mikäli Rentanekon synopsista ja traileria on uskominen, luulenkin, että luvassa on Ogigamin aiemmista elokuvista tuttua dialogia, tunnelmaa, huumoria ja hämmentäviä, mielenkiintoisia ihmiskohtaloita.

I wish

Näyteltyjen elokuvien joukosta löytyy näiden kahden helmen lisäksi myös muita kiinnostaiva elokuvia. Himizu kertoo 15-vuotiaan tytön kohtalon Tohokun maanjäristyksen jälkeisessä Japanissa väkivallan ja perhearjen ongelmien keskellä. I wish kuvaa vanhempien avioerossa erotettujen veljesten matkaa hatki Japanin, kun he toivovat saavansa rikkoutuneen perheen takaisin yhteen. Yakuza-henkeä ja väkivaltaisempia mittelöitä kaipaava saattaa viihtyä mangamaisella elokuvakerronnallaan sykähdyttävän sarjakuvaan perustuvan Smugglerin, tai hieman taiteellisemman tuotannon, Cutin parissa. Scifihtävää kauhua muutaman vuosikymmenen takaa vuodelta 1992 taas tarjoilee Shinya Tsukamoton Tetsuo II: The Body Hammer.

Smuggler
Japanilaisella animaatiorintamalla tarjonta on R&A-festivaaleilla hieman vähäisempää, mutta kenties laatu korvaa määrän?

Momo e no tegami ( A Letter to Momo) 

Momo e no tegami -animaatio (A Letter to Momo) kertoo ennakkotietojen perusteella hieman yliluonnollisen tarinan 13-vuotiaasta Momosta, joka joutuu isänsä kuoleman jälkeen muuttamaan äitinsä kanssa Tokiosta kauas Japanin sisämeren saaristoon. Saarelle saavuttuaan Momo alkaa kuitenkin nähdä kummallisia hahmoja ympärillään, ja seikkailu päässee käyntiin.

 Kukkulan tyttö, sataman poika
Toinen tarjolla olevista animaatioista, Studio Ghiblin ohjaajan Miyazaki Gorōn viime vuoden kotimaansa myyntimenestys Kukkulan tyttö, sataman poika on varmasti ehdoton must-see, mutta itse aion jättää festarinäytöksen välistä ja suunnata leffaan vasta myöhemmin lokakuussa. Tämä pätkä on nimittäin tulossa tänä syksynä isompaankin levitykseen Suomessa ja löytynee ainakin Finnkinon teattereiden listoilta. Nostalginen ja suloinen Kukkulan tyttö, sataman poika -animaatio sijoittuu vuoden 1963 Yokohamaan ja keskittyy kahden lukiolaisen romanttiseen tarinaan muuttuvan ja kuohuvan yhteiskunnan keskellä. Toivokaamme, että tulossa on taattua Ghiblilaatua. Japanin kotimaisten elokuvien ykköseksi viime vuonna kiilanneelta sitä voisi ainakin olettaa.

Monena vuonna olen tuumaillut R&A-leffojen suhteen liian pitkään, ja suosituimmat pätkät ovat myyneet salit loppuun nenäni edestä. Niinpä kehoitankin nyt hieman viistastuneena: mikäli mielii näytöksiä katsomaan, on joidenkin suosituimpien elokuvien kohdalla parempi toimia nopeasti. Viimeisiä näytöksiä viedään jo!

Kuvat: Rakkautta & Anarkiaa -festivaali

torstai 16. elokuuta 2012

Manganäyttely Annantalolla 23.8.- 15.10.

Helsingin Annantalon lasten ja nuorten taidekeskuksessa nähdään tänä syksynä taidetta japanilaisessa hengessä. Manga-aiheinen näyttely, jossa itsekin olen mukana muutamalla työllä, on koottu manga-tyylillä piirtävien suomalaisten taiteilijoiden töistä. Esillä tulee olemaan varmasti varsin moninainen kurkistus suomalaiseen mangaan ja mangapiirtämiseen, sillä tekijät ovat saaneet valita näyttelyyn tulevat työnsä varsin vapaasti. Oletankin, että mukana on paitsi sarjakuvaorginaaleja, myös kuvitustöitä lukuisista eri aiheista ja monenlaista kynän jälkeä.

 Näyttelytyö: Liisa Stenberg

Se, mikä on mangapiirtämistä Suomessa lienee varsin häilyvää, sillä esimerkiksi itse koen, että yleisesti ottaen omat piirrokseni ovat korkeintaan saaneet inspiraationsa mangasta, kuin olisivat varsinaisia mangatyylisiä teoksia. Tähän näyttelyyn valitsemani työni ovat kuitenkin tietenkin sieltä piirrosteni kaikkein mangamaisimmasta päästä, ja koska näyttely sijoittuu Annantalon lasten kirjakahvilaan, valitsin myös aiheeni sen mukaisesti. Käykää itse katsomassa! :)


Näyttely on avoinna 23.8. alkaen Annantalon lasten kirjakahvila Haitulassa arkisin klo 9–20 ja la–su klo 11–17.

Mangaa!!! -näyttely on osa Annantalon Japani-aiheista ART LAB – Karu ja Kaunis -toimintagallerian ohjelmaa. Toimintagalleriassa tutustutaan ikebanan ja origamin kautta japanilaiseen estetiikkaan. Kävijät pääsevät galleriassa itsekin kokeilemaan näitä perinteisiä taiteenlajeja. Suosittelen! Ikebana on yllättävän haastavaa ja syvällistä, jos sen oppeihin oikein paneutuu. Toimintagalleria on avoinna samoihin kellonaikoihin kuin Mangaa!!!-näyttelykin, mutta sulkeutuu jo 7.10.

ART LAB -toimintagalleria ja Mangaa!!! -näyttelyt ovat osa World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Rikugien vie runollisiin tunnelmiin

Kesä on vilahtanut ohi kuin sumussa – yhtäkkiä huomaa kauan odotettujen lomaviikkojen tulleen, ja pian arki palaakin taas kuvioihin. Elokuun viilenevät ja nopeasti pimenevät illat tuovat mieleen jo syksyn. Pikku hiljaa ruoho alkaa menettää terävimmän vihreytensä ja luonnon kukat tekevät jo siemeniä. Kasvimaallani alkaa pian olla sadonkorjuun aika. Sipulit pitäisi varmaan kohta nostaa ylös, mahtavaksi puskaksi kasvanut oregano istuttaa sisälle ruukkuun ja salaatit syödä ennen kuin nekin alkavat lakastua.


Olen yrittänyt kovasti pedata itselleni reissua Japaniin myös nyt syksyksi, mutta vielä tällä hetkellä moni asia pitää suunnitelmat avoimina. Syksyä pohtiessa viime talvinen reissu palaa väistämättä mieleeni. Japanin talvessa on paljon samaa kuin suomalaisessa syksyssä. Tokion pohjoisosassa sijaitseva Rikugienin valtava maisemapuutarha oli tammikuussa pudottelemassa viimeisiä punaisia japaninvaahteroiden lehtiä ja ruohokentät hohtivat vaalean kellertävinä kuin viljapellot. Aurinko lämmitti, mutta tuuli oli navakka ja viiltävän viileä.


 
Talven tullet kasvit saavat suojakseen komean koristeelliset olkihuput.

Rikugien on Iidabashin lähellä sijaitsevan Koishikawa kourakuenin komean maisemapuutarhan ohella yksi upeimmista Tokion puutarhoista. Erityisen suosittu se on loka-joulukuussa, kun ruska helottaa upean punaisen ja kullan sävyissä. Epäilemättä se on komea varmasti myös keväällä, kun lukuisat kukkivat puut puhkeavat täyteen loistoonsa, ja nyt kesällä, kun suuret ruohokentät viheriöivät ja puut ovat vehmaimmillaan.

 
 
 
 Talvella maisema on riisutumpi ja paljas.


1700-luvulla rakennettu puutarha on malliesimerkki edolaisesta maisemapuutarhasta kukkuloineen, järvineen, siltoineen, pienine puroineen, karppeineen, kivi-askelmineen ja käkkärämäntyineen. Vuodenajat näkyvät puutarhassa selvästi, ja vaikka me kävimme Rikugienissä kenties karuimpaan mahdolliseen aikaan, oli puutarhalla paljon näytettävää ja hätkähdyttävän upeita maisemia. Kaikki on melkein liiankin huoliteltua ja silti niin hämmentävän luonnollista – ihan kuin Japani monesti ylipäätäänkin.


Sama silta eri suunnalta, ihan eri tunnelma.

Puutarhan eri osiot ovat saaneet inspiraationsa japanilaisista runoista, joten ei liene ihme, että puutarhan eri osia kiertäessä näkee monenlaisia maisemia, jotka näyttävät eri kulmista aina hieman erilaisilta.

Koko komeudessaan Rikugien näyttäytyy, kun kiipeää korkealle kukkulalle puutarhan keskiosassa, suuren lammen reunalla. Tosin ainakin talvella meitä tervehti kukkulalla iso varisparvi, joka ei selvästikään ollut mielissään ihmisvieraiden liian pitkistä visiiteistä niiden pesien lähellä. Ehdimme istua kukkulan laella penkillä hetken aikaa ihastelemassa maisemaa, kunnes kova kaakatus pommituksen säestämänä ajoi meidät aika pikapikaa alas, pois varisten reviiriltä. Päivä oli vasta alussa, joten kiitin onneani, että takkini säilyi ilman osumia. :D


Tähän puutarhaan, sen kivisilloille ja pienten purojen juurelle lehvästön varjoon palaisin mielelläni jonain kesänä, sillä hyvän kirjan lukeminen puun varjossa kuvan kauniin puutarhan rauhassa on minulle taivas maan päällä. Yksi mieleen painuvimpia hetkiä vaihtoni aikaiselta reilireissulta olikin monen tunnin visiitti pieneen Koubelaispuutarhaan Murakamin romaani seuranani. Mutta oikeastaan yhtä mielelläni kävisin ihailemassa yllä olevassa kuvassa näkyvän Rikugienin Togetsukyon sillan ylle levittyvää vaahteroiden tulipunaista viittaa marraskuun pirteänä syyspäivänä. Ah, miten runollista... ;)