Japanin opiskelu on sujunut minulta tähän mennessä ihan hyvin sekä itsekseni, että opettajan avulla. Opettajajohtoisessa opiskelussa on kuitenkin se etu, että viikottaiset oppitunnit pakottavat säännölliseen kielenopiskeluun ja harjoitteluun, kun taas itsekseen opiskellessa voi olla muutamankin viikon tauko. Itseopiskelun vaara piilee siinä, että jos tauot opiskelun välillä venyvät liikaa, saattaa joutua todella usein kertailemaan aiemmin opittuja asioita, mikä taas on jossain määrin hieman tehotonta.
Niinpä ilmoittauduin täksi syksyksi japaninkielen edistyneemmälle jatkokurssille. EVTEKin ja Stadian ammttikorkeiden yhdistymisessä Metropolia-ammattikorkeakouluksi on jotakin hyötyä - nimittäin se, että oman koulun sisäinen kielikurssitarjonta on laajentunut huomattavasti. Jatkokurssi numero 2:sta kun ei löytynyt EVTEKin opetussuunnitelmasta, mutta Stadiassa sellainen sen sijaan oli. Niinpä nyt kun olemme kaikki iloisesti yhtä ja samaa koulua, voin osallistua myös ex-Stadian kursseille ilman sen kummempia kommervenkkejä. Toivon vain, että kurssi järjestyy, sillä ilmoittautuneita on vasta neljä. :| Jos kurssi ei toteudu liian vähäisen osanoton takia, pitää vain yrittää ottaa itseään sitten kovin ottein niskasta kiinni ja varata yksi ilta viikossa japanin pänttäämiselle itsekseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti