Kesä täynnä festivaaleja

Tietääkseni lähes jokainen japanilainen kaupunki järjestää kesällä matsurin, festivaalin, jossa pääosassa ovat yleensä ruoka- ja pelikojut, tunnelmallinen valaistus, ja useimmiten myös ilotulitukset sekä tanssi- ja musiikkiesitykset.


Minun oli tarkitus viedä isi ja Merja katsomaan heinäkuun lopulla Sumidagawan hanabia, eli ilotulitusta, joka on järkyttävän suuri tapahtuma Tokiossa Asakusan liepeillä. Löysin kuitenkin ainakin omasta mielestäni tietyllä tapaa mielenkiintoisemman tapahtuman selailtuani Kanagawan turismi-sivuja: Odawaran linnan lähettyvillä olisi samana iltana perinteinen japanilainen matsuri, joten päätin, että sen sijaan, että suuntaamme keskustaan miljoonien ihmisten joukkoon katsomaan pelkästään ilotulituksia, olisi mukavampaa pistäytyä hieman pienemmän kaupungin perinteisillä festivaaleilla. Samalla pääsimme näkemään myös Odawaran linnan, joka on lähin kotiani oleva linna.


Matsurissa eri yritysten ja yhteisöjen jäsenet esittivät tanssiohjelmaa, pääsimme maistamaan perinteisiä festivaaliherkkuja, tällä kertaa yakinikua, eli paistettua lihaa. Linnan ympärillä oleva vallihauta oli valaistu upeasti, joskaan ottamani, puhkipalanut kuva linnalle johtavalta sillalta ei valitettavasti anna ihan oikeutta paikan tunnelmallisuudelle. Ala-astelaiset olivat koristelleet paperilyhytjä, joita riippui sadoittain vallihaudan laidalla.

Perhe valkkaamassa palkintoa pelikojusta.

Odawarassa ei ollut ilotulitusta, mutta itse päädyin katsomaan raketteja myöhemmin elokuun alussa kaverini Tuukan kanssa, sillä eräs nainen hänen työpaikaltaan oli kutsunut Tuukan viettämään matsuria tyttärensä ja tämän ystävien kanssa. Tuukka pyysi minua mukaan, ja kerran kesän ilotulitukset olivat vielä näkemättä, lähdin mieluusti mukaan.

Tuukka ja tytöt. Taustalla etukäteen varattuja hanabin katselupaikkoja ihastuttavilla muovisilla picnicvilteillä.

Illan hämärtyessä festivaalialue alkaa olla hiukkasen täynnä..

Tytöt koettivat parhaansa mukaan puhua englantia, mutta hankalissa tilanteissa jouduttiin turvautumaan Tuukan työkaveriin, tai japaniin. Meillä oli oikein hauskaa, saimme syödä hyvää ruokaa, ja ilotulitukset olivat upeita, kuten japanissa yleensä. Tänä vuonna tosin ilotulituksia on useissa kaupungeissa supistettu huonon taloudellisen tilanteen takia, ja jotkut yritykset, jotka yleensä järjestävät ilotulituksia, ovat peruuttaneet tapahtumat tältä vuodelta.

Pyhä Nikkou

Vielä isän ja Merjan ollessa reissussa täällä Japanissa heinäkuun puolella, ehdimme käymään kahden päivän retkellä Nikkoussa, joka on upea, vuoristojen ja metsien keskellä, parin, kolmen tunnin junailun päässä Tokion keskustasta. Junailimme Nikkouhon halvalla Tobu All Nikko Passilla, jolla pääsi 4400 yenin hintaan matkustamaan menopaluumtkan Asakusan asemalta Nikkouhon, ja tämän lisäksi passilla pystyi reissaamaan vapaasti neljän päivän ajan Nikkoussa busseilla ja junilla. Passi tuli pelkästään parin Nikkoun sisäisen junamatkan jälkeen halvemmaksi kuin normilippu, ja koska meillä oli aikomuksena kierrellä Nikkoussa vähän laajemmin, passi oli oikein hyvä ostos.


Nikkou on kuuluisa maailmanperintökohteistaan, eli kahdesta pyhätöstä, temppelistä ja Shinkyon punaisesta sillasta. Niinpä ensimmäisenä reissupäivänämme kului pyhättöjen ja temppelien uskomattomia puukaiverruksia ja temppelialuetta ympäröivää upeaa, ikivanhaa metsää ihastellessa. Shinkyon pyhä silta on rakennettu luultavasti Nara-kaudella, eli suunnilleen 700-luvulla, mutta tarkkaa rakentamisen ajankohtaa ei ole tiedossa. Punainen, kirkkaana virtaavan kosken yli johtava silta on aikoinaan ollut sisäänkäynti Nikkoun pyhälle temppeli- ja pyhättöalueelle.

Uskomattomia puukaiverruksia

Pyhättöalueella kävimme Rinnojin temppelillä ja Toshogun pyhätöllä, jonne Tokugawa Ieyasu, Tokugawa shogunaatin esi-isän jäänteet on sijoitettu. Pääsymaksu Toshogun pyhättöön oli pyhätön pääsymaksuksi aika järkyttävä, 1300 yeniä, mutta mikäli Japanissa joku pyhättö on käymisen arvoinen, niin se on tämä. Pyhätön rakennusten upeissa väreissä ja lehtikullassa hohtavat puukaiverrukset ovat näkemisen arvoiset. Kuuluisa, perinteiseen japanilaiseen uskontoon liittyvä kolmea apinaa kuvaava kaiverrus "Mizaru, kikazaru, iwazaru" (見ざる, 聞かざる, 言わざる), eli "Ei näe, ei kuule, ei puhu", löytyy myös Toshogun pyhätöltä.


Tokugawan haudalle johtava sammaloitunut, jättimäisten puiden ympäröimä portaikko oli sen sijaan mielestäni mielenkiintoisempi kuin itse Tokugawan hauta.

Sammaloituneet portaat kuuluisan shogunin haudalle...

...ja se itse hauta.

Yön vietimme suhteellisen sopuhintaisessa onsen-hotellissa, Kinugawa onsenin kuumalla lähteellä. Parasta oli, että koska reissumme sijoittui keskelle viikkoa 23.-24.7., ja sää oli ikävän sateinen, hotellissa oli todella vähän väkeä ja illalla saimme kuuman lähteen ulkoaltaan aivan omaksemme! Niinpä päätin aamulla käydä kurkkaamassa, josko altailla ei olisi ketään, ja koska onni oli puolellani, ja altaat tyhjänä, uskaltauduin ottamaan pari valokuvaa hotellin sisäaltaasta ja rotenburosta.

Toisena reissupäivänämme suuntasimme katsomaan Kegon takia, eli noin 100 metristä vesiputousta, joka on yksi Japanin kolmesta suuresta vesiputouksesta.


Vesiputoukselta jatkoimme bussilla kiemurtelevaa vuoristotietä aikoinaan tulivuorenpurkauksessa syntyneelle Chuzenjin järvelle. Jäven pohja on syvimmillään kunnioitusta herättävät 172 metrin syvyydessä. Koska järvi on korkealla vuoristossa, pilvet lähes hipovat järven pintaa.

Pari päivää oli hyvä reissuaika Nikkouhon, sillä junamatkat paljon aikaa, ja halvemmat, hitaammat junat kulkevat melko harvoin, joten matkustukseen tuhrautuu monta tuntia. Kaikenkaikkiaan Nikkou on kohde, jonne jokaisen Tokion matkaajan kannattaisi mielestäni mennä käymään, mikäli aika vain antaa myöden. Se on helppo tapa saada Japanin matkaan ujutettua japanilaista vuoristomaisemaa ikimetsineen, kuumia lähteitä ja upeaa arkkitehtuuria yhdellä kertaa. Lisäksi Nikkou saa erikoisbonusta villeistä vuoristoapinoistaan, jollaisen isi bongasi, mutta jota minä en kylläkään ehtinyt näkemään. -__-''

Syksy saapuu ilmeisesti Tokioonkin

Eilen huomasin, että muutoksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa - ja siis ihan kirjaimellisessa muodossa. Tokion lämpötilat ovat selvästi pudonneet hieman elokuun lukemista, ja Kyushun hirmuhelteiden jälkeen keli tuntuu jopa ihan pikkuisen vilpoisalta iholla. Ihanaa! Tätä on odotettu, sillä 35 asteen yläpuolella keikkuvat lämpöaallot eivät vain oikein sovi minulle, ja jatkuva aurinkorasvalla läträäminenkin on todella rasittavaa. 25 astetta tuntuu täydelliseltä, sillä lyhythihaisella tarkenee täydellisesti, mutta kylmä ei tule alkuunkaan.

Mukavan sään ja varsin ylensyönnin täyteisen kesäloman kunniaksi aloitin myös taas hölkkäämään. Saa nähdä, kuinka kauan aamulenkki-innostus parinkymmenen minuutin joogailulla tulee säilymään, mutta koska koulu alkaa syksyllä aina puolen päivän aikaan, on minulla ainakin periaatteessa mahdollisuus jatkaa lenkkeilyä vaikka koko loppuvaihto. Täällä myös kiva puoli on se, että kun Suomessa marraskuussa joutuu pikkuhiljaa lopettaa juoksemisen, kun alkaa olla liian kylmä (pakkaskeleillä saan aina kurkkuni kipeäksi juostessa), niin täällä tuskin missään vaiheessa tulee niin kylmä, että hengittäminen alkaisi tuntua ikävältä.

Herrrrrkulliset, isot, japanilaiset persikat maksavat 300-500 yeniä(eli 2-3 euroa)/loota. Yksittäin ostettuna ne ovat vielä kalliimpia.

Loman jälkeen olen koettanut jälleen pitäytyä pois Sanwan herkkuhyllyiltä, mutta hedelmähyllyillä sen sijaan palaa rahaa. Kesän sesonkihedelmät, persikat, vetävät selvästi kohta viimeisiään, sillä vaikka ne edelleen ovat kuin taivaan lahja maailmalle makunsa puolesta, ne on siirretty pois uutukaisten syyshedelmien, päärynöiden tieltä. Niinpä olen ostanut persikoita hyvällä omalla tunnolla niiden tähtitieteellisestä yksittäishinnasta (noin 200-400 yeniä!!) huolimatta, sillä kohta niitä ei ole ehkä enää kaupan. Keväällä tein sen virheen, että lykkäsin mansikkaostoksiani, ja yhtäkkiä, kun olisi tehnyt mieli tuoreita mansikoita hottokeekin päälle, niitä ei enää myyty missään. :/

Syyskuun tuoma miellyttävä sää ja kesäloman antoisuus ovat saaneet minut myös taas ajattelemaan tulevaisuutta. Kesäkuukaudet olivat melko tuskaisia, joten silloin mietin, että eihän Japanissa mitenkään jaksaisi asua montaa vuotta, mutta jos kerran pahimpia kesähelteitä kesti loppujen lopuksi vain kesäkuusta elokuuhun, ja loppuvuosi on suhteellisen miellyttävää ilmojen puolesta, niin mikäs täällä on ollessa! Ajatukset maisteriopinnoista ulkomailla ovatkin alkaneet taas kyteä mielessäni, sillä vaikka Suomeen välillä kaipaankin, ei siellä tällä hetkellä minua ainakaan noin periaatteessa pidättele mikään. Ennen keskityin melko tiiviisti rakentamaan elämää parisuhteen ympärille, mutta kun kyseinen suhde kariutui, olen pikkuhiljaa alkanut huomata, miten paljon omia mieltymyksiäni ja haaveitani olen loppujen lopuksi työntänyt jossain vaiheessa syrjään huomaamattani. Tällä hetkellä elämä tuntuukin melko toiveikkaalta, sillä olen vapaa tekemään mitä vaan, ja suunnitelmia riittää - no, niistä minulla ei ole koskaan ollut puutetta. ;)

Jälleen Tokiossa - kotona!

Kesäloma alkaa olla lopuillaan, jonka myötä kauhea totuus iskee päin kasvoja - vaihtovuosi on puolessa välissä!

Lensin tänään Japanin eteläisimmältä pääsaarelta, Kyushulta kotiin Tokyon Hanedan kentän kautta, ja kun Tokion metropolin pilvenpiirtäjät alkoivat näkyä horisontissa, tunsin oloni helpottuneeksi. Kun Sagamiharan tutut korttelit vilisivät ohi bussin kurvaillessa kohti Sagami-Onon asemaa , tajusin, miksi olin niin hyvällä tuulella - oli aivan tavattoman ihanaa päästä kotiin. Pitkä kolmen viikon lomamatka halki Japanin oli aivan upea ja kokemuksien täyteinen reissu, mutta jatkuva turistielämä ja muiden nurkissa luuhaaminen alkoivat pidemmän päälle käymään voimille. Ystäviä oli ihana nähdä, entisen isäntäperheen lasten kanssa hulvattoman hauskaa leikkiä ja paratiisirannan turkoosinsinisessä meressä rentouttavaa pulikoida, mutta loppujen lopuksi taitaa olla kuitenkin niin, että tavallinen arki on se, mikä pitää ihmisen järjissään.

Ensi maanantaina odottaa koulun penkki ja uudet, mielenkiintoiset kurssit. Siihen saakka rentoudun hillumalla kotona ja tässä lähimaastossa, enkä varmasti käy yhdessäkään nähtävyydeksi luokitellussa paikassa. ;)

Reissussa

Vaikka maa järisikin sen verran reippaasti tuossa reilu viikko sitten, etta minäkin jopa huomasin sen jaakaapin heiluessa ja oven rämistessä hieman seinää vasten, niin hengissä ollaan eikä hiljaiselo ole johtunut siis mistään ongelmista - päinvastoin.

En ole ehtinyt viimeiseen pariin viikkoon koneen ääressä juuri blogia kirjoittelemaan, sillä kesaloman alettua olen ollut varsin kiireinen. Isän ja Merjan palattua Suomeen, olen paitsi tehnyt vahan töitä kayntikortin suunnittelun merkeissä, myos ehtinyt kiipeämään Fujille, tapaamaan ystäviäni Sendaissa ja päivittämään omat nettisivuni.

Talla hetkella olen pitkällä reilireissulla, joten en ole liiemmin nettiin päässyt. Aloitin reissun 10. 8 keskiyöllä noustessani Moonlight nagara -yojunaan Odawarassa. Junailin itseni Oogakin ja Maibaran kautta Kobeen, jossa vietin muutaman päivän entisen isäntäperheeni, Hondan perheen kanssa. Kobesta jatkoin Okayaman prefektuuriin, Morien perheen luo Kurashikin kaupunkiin, josta viimeisen viikon aikana olemme ehtineet tehdä jo monta reissua lahiymparistoon, mm. Okayaman kaupunkiin ja viimeksi tänään Shikokun saarelle Takamatsun kaupunkiin. Olen viettanyt pää-asiassa aikaa Morin perheen pikkupoikien ja perheen vaimon Erin kanssa. Perheen isa Daisuke on suurimmaksi osaksi töissä sairaalalla, mutta hänen vapaapäivinään olemme reissanneet hieman kauemmaksi autoillen.

Okayamasta jatkan Morien perheen kanssa yhdessa Hiroshimaan, jossa vietamme tulevan viikonlopun. Minä jatkan Hiroshimasta Fukuokaan, jossa näillä näkymin yövyn hotellissa, silla en ole saanut eräältä ystavaltani vastausta sahkopostiini. Niinpa luvassa on varmaankin kaupungin nähtävyyksien kiertelya itsekseni ja lukemista puistoissa. Muutaman Fukuoka-päivän jalkeen jatkan junaillen Kagoshimaan, jossa tapaan ystäväni Junkon.

1. Syyskuuta lennän takaisin kotiin Tokioon, joten sen jälkeen viimeiset lomapäivät täyttyvätkin luultavasti paitsi ystävien kanssa ulkoilusta, myos ennen kaikkea satojen valokuvien käsittelystä ja järjestämisestä tietokoneella. Sitten siis luvassa taas hirveä kasa matkaraportaaseja. Arkeen, kouluun ja perusmeininkiin palataan monen kuukauden nähtävyysrumban jalkeen toivon mukaan sitten syyskuussa. Alkaa pikkuhiljaa nimittain tämä jatkuva reissaaminen vähän väsyttää. Ei kuulosta yhtaan hassummalta palata taas kouluun ja arkirutiineihin, vaikkei suhteellisen lyhyt, hieman reilu kuukauden kesaloma ole kuin vasta puolessa välissä. Totuushan kuitenkin on, että olen ollut kuin mikäkin turisti oikeastaan jatkuvalla syötöllä kesäkuusta saakka..

Okayaman järkyttävissä helteissa hikoillessani ja Kyuushun viela kuumempia kelejä odottaessani toivottelen Suomeen hieman kateellisena mukavia, kuulaita ja ennen kaikkea miellyttävän viileitä syyspäiviä. Kuulumisiin syyskuun puolella! :)