60 päivää lähtöön: matkavakuutus kuntoon ja puhelinliittymä vaihtoon

Lähtö Japaniin lähenee tavattoman nopeasti, ja yhtä nopeasti hupenevat säästötkin. Tänään kävin tekemässä lopullisen vakuutussopimuksen vaihtovuotta varten Pohjolassa.

Koska pikkuperheessämme ei ennalta ollut minkäänlaista kotivakuutusta, "halvimmaksi" tuli ottaa nuorten vakuutuspaketti, johon kuuluu matkavakuutuksen lisäksi myös kotivakuutus ja tapaturmavakuutus sekä itselleni, että avomiehelleni. Pohjolan valitsin vakuutusyhtiöksi, koska sen nuorten vakuutuspaketti oli paljon kattavampi ja sopivampi omiin tarpeisiini kuin If:in vastaava.

Hintaa koko pompsille tuli semmoiset reilu 500 euroa, mikä ei kauheasti hymyilytä, vaikka olo onkin kuin herran kukkarossa. Sama mitä tekee, niin joku muu maksaa vahingot. :P Tai no, siltä se ainakan vaikuttaa päälisin puolin – käytännössä totuus taitaa olla hieman karumpi.

Suuri osa vakuutusmaksuista (n. 350 euroa) tuli matkavakuutukseeni tarvittavista lisävakuutuskuukausista, sillä perusmatkavakuutus korvaa vain alle kolme kuukautta kestävillä matkoilla tapahtuvat haverit. Ehkä tällä summalla saan sen vakuutuksen ottajan ylle usein lankeavan siunauksen, joka varmistaa, että mitään ei tapahdu, ja vakuutusyhtiö ei menetä rahojaan. Kyllähän siitä kannattaa maksaa, vai mitä?

Kahden viikon kuluessa pitäsi saada matkavakuutuskortit, joita vilautellen kai sitten saa ehkä helpommin ja luonnollisesti vakuutusyhtiön kustannuksella esimerkiksi sairaalahoitoa ulkomailla. Kortista löytyy myös tärkeät puhelinnumerot vakuutusyhtiöön ja sen korvauspalveluun.

Vaihdoin tänään myös varsin impulsiivisesti puhelinliittymäni tarjoajaa. Yleensä inhoan puhelinliittymien kaupittelijoiden soittoja, mutta tällä kertaa kuukausimaksuton liittymä 30 euron puheajalla ja ilmaisilla puheluilla äidille (noh, oikeammin kyseisen palveluntarjoajan matkapuhelinliittymiin, mutta äidilläni sattuu olemaan ko. liittymä) Suomessa oloni ajan, oli vain juuri se mitä olin salaa tarvinnut. Vaikka entisen liittymänikään kuukausimaksut eivät olleet mitenkään kalliit, tuntuisi tylsältä ensi vuonna vaihdossa maksaa yhtään mitään siitä, että ei käytä puhelintaan koko vuonna. Ja hei, kuka nyt ei haluaisi soitella äidilleen ilmaiseksi? X)

Uusi, isompi ja upeampi - Tokyokan!

Olin tänään menossa pistäytymään Tokyokaniin, japanilaiseen ruokaan erikoistuneeseen ihanaan pieneen putiikkiin, mutta hämmästyksekseni liikkeen ikkunat Annankadulla olivat pimeinä. Ovessa oli lappu, jossa luki, että liike oli muuttanut uusiin toimitiloihin seuraavaan kadunkulmaukseen, osoitteeseen Annankatu 24.

Ja mikä siellä olikaan vastassa?! Pikkuruinen Tokyokan oli muuttunut tilavaksi, valoisaksi ja selkeäksi japanilaisen ruoan minimarketiksi - hyvällä tavalla. Hyllyt olivat suuret ja täynnä uusia myyntiartikkeleita, riisiä oli ties mitä sorttia, soijakastikkeessa ei todellakaan tarvinut tyytyä parin merkin valikoimaan, japanilaisia karkkeja oli kokonainen seinällinen. Etenkin japanilainen keramiikka, aikakauslehdet ja japanilaiset kokkiveitset olivat upeasti esillä, ja niitä ainakin silmin nähden tuntui olevan paljon enemmän kuin ennen. Olisi tehnyt mieli ostaa koko kauppa tyhjäksi, mutta pitäydyin kuitenkin suunnitelmassani ja vein kassalle vain kareeraisuun tarvittavat ainekset. Vaikka tilat olivat muuttuneet, henkilökunta oli onneksi säilynyt yhtä välittömänä, lämpimänä ja ystävällisenä, eivätkä isommat tilat olleet hävittänyt kotoisuutta, mikä liikkeestä huokuu.

Yukatassa

Japanilainen ystäväni Junko lahjoitti minulle vanhan yukatansa, eli puuvillaisen kesäkimononsa, koska hänen matkalaukussaan oli takaisin Japaniin lähtiessä aivan liikaa ylipainoa. Laukkuun piti saada lisää tilaa, joten yksi hänen useista yukatoistaan saattoi jäädä minun vaatekaappiani kaunistamaan.

Yukataan pukeudutaan Japanissa etenkin matsureiden, eli kesän festivaalien aikaan, mutta kylpylöissä, hotelleissa ja kodeissa se toimittaa usein oloasun virkaa, ja silloin siihen myös pukeudutaan hieman huolettomammin kuin julkisissa tiloissa. Matsureiden aikaan kaduilla näkee paljon yukatoihin pukeutuneita nuoria naisia ja lapsia. Nuorien naisten yukatoiden sävyt hehkuvat kirkkaissa väreissä, kun taas vanhemmat naiset pukeutuvat yleensä hieman hillitympiin väreihin ja kuvioihin. Junkolta saamani yukata näyttää melko perinteiseltä nuoren tytön tai naisen yukatalta - kirkkaan tummansininen kangas kukkakuvioin.


Unohdin Junkolta saamani yukatan kuitenkin äitini luokse Pohjanmaalle palatessani kotiin joululomalta, ja sain sen takaisin haltuuni vasta tänään. Päätin kokeilla, onko se sopivan kokoinen ja muistanko vielä parin vuoden takaa, miten obi (eli leveä vyötärölle kiedottava kangasvyö) solmitaan. Pukeminen oli melko helppoa muistin varassa, mutta koska tämän yukatan obi on erilainen kuin vanha obini, en ollut ihan varma, miten se tulee solmia. Vanhaan yukataani kuulunut obi on perinteine, itse solmittava malli, kun taas Junkolta saamassani yukatassa on tsukue-obi. Tsukue-boissa on valmis erikseen kiinnitettävä rusettisolmuke, ja itse vyökin on jokin "easy" -versio, jonka pukemisen pitäisi olla helpompaa kuin perinteisen mallin. Minulle se tuotti kyllä enemmän päänvaivaa, kuin tavallinen obi, koska olen tottunut tekemään rusetin itse, mutta lopulta sain sen solmittua kuitenin ihan nätisti. Kiristäminen tosin jäi hieman puolitiehen. Yleensä yukatan obi kiristetään melko kireäksi korsetiksi.

Harmillista, että yukataan pukeutuminen Suomessa herättää vähän turhan paljon katseita, eikä tilanteita, joissa sitä voisi pitää, tule kovin usein vastaan. Niinpä mietinkin, pitäisikö ottaa Japaniin mukaan yksi yukata, koska siellä sitä voisi ihan oikeasti käyttää kesälläaikaan. Toisaalta paikan päältä voisi ostaa toki uudenkin, mutta jotenkin tuntuu, että olisi turhaa maksaa kolmannesta yukatasta, kun Suomessa sitä ei kuitenkaan oikein voi käyttää...

Se uskomaton vieraanvaraisuus

Kaikki ovat varmaan joskus kuulleet puhuttavan siitä, miten uskomattoman avuliaita, kohteliaita ja vieraanvaraisia japanilaiset ihmiset ovat - olipa kyse business-tapaamisesta tai ihan vain ystävistä.

Viime viikolla sain taas kerran muistutuksen siitä, että tuohon huomaavaisuuteen ei voi koskaan varautua kylliksi. Vietimme iltaa Sendain vaihtareiden kämpillä Kohein ja minun pienimuotoisia syntymäpäiviä juhlistaen. Pienimuotoisuus sanana ei tosin oikein sovi kuvaamaan illan tapahtumia. 

Ensitöiksemme hohtokeilailun jälkeen kämpälle saavuttuamme kohotimme maljat shampanjalaseista. X) Lasin sisältö ei tosin ollut sitä itseään, vaan vaihteli lasin pitelijän mukaan oluesta limsaan. Minä annoin Koheille lahjaksi pienen itsetekemäni kännykkäkorun, jossa riippuivat pieni suomuurain ja mustikka muistutukseksi Suomesta. Minä puolestani sain vaihtareilta ison japanilaisella paketointitekniikalla päälystetyn paketin, jonka uumenista paljastui suloinen Totoro-valokuvakehys. 

Jossain vaiheessa pojat alkoivat tekemään japanilaisia makeisia, eli makealla asugi-paputahnalla ja jollain kummallisella jauheella päälystettyjä pieniä riisipalleroita. Siinä vierähtikin melko kauan, ja suomalaisten kanssa jälleen pyörittelimme silmiä sille, miten he aina päätyvät kaikista yrityksistämme huolimatta valmistamaan ties mitä vaivalloisia herkkuja meille. Onneksi keittiö sentään oli olohuoneen välittömssä yhteydessä, joten tällä kertaa kukaan ei ollut sulkeutunut yksin keittiöön. Illan kuluessa Yoshihide ja Anna soittivat kämpässä olevaa pianoa meidän muiden iloksi (he ovat todella taitavia), pelailimme Maaritin paikalle tuomaa Wiitä ja juttelimme mukavia. 

Ja sitten.. Loppuillasta Yoshihide ja Yudai hipsivät pianon ääreen, ja aloittivat pelkäämäni shown. 

Olimme nimittäin samalla viikolla käyneet tavanomaiseen tapaamme japanintuntien jälkeen syömässä ja naureskelleet mm. kaikenmaailman animesarjojen tunnusmusiikeille. Clannad-sarjan 'Dango daikazoku' oli jo pitkään soinut päässäni, koska katsoin sarjan ihan vasta, ja niinpä kysyin, tietääkö kukaan ko. biisiä. Yudai tiesi. Laulelimme ja hyräilimme Pizza Raxin henkilökunnan iloksi dango daikazokua melkein puolet illasta (tai ehkä liioittelen, ja se oikeasti soikin vain minun pääni sisällä), joten kun sitten jossain vaiheessa Yoshihide kertoi, että heidän kämpillään on piano, sanoin leikilläni, että Yudai voisi laulaa biisin Yoshihiden säestyksellä. Vaikka mietinkin tuolloin, että olisipa mahtavaa oikeasti kuulla kappale pianolla soitettuna, en missään vaiheessa uskonut, että he ottaisivat sanani tosissaan.

Mutta he ottivat asian ihan liiankin tosissaan. ^_^'' Yoshihide oli harjoitellut biisiä tuntitolkulla joka päivä ennen illanviettoamme. Yudai oli hankkinut jostain kappaleen sanat, ja niitä oli kaksin kappalein kämpässä - yksi kiinnitettynä muistilapuksi keittiönkaappiin, toinen pianon ääressä harjoittelua varten. Ja niin he sitten esittivät kappaleen minun ja kaikkien muiden suomalaisten hymyillessä hämmentyneesti koko esityksen ajan. Yoshihide soitti todella upeasti, ja huomasin, miten Yudaita jännitti laulaa meidän kaikkien edessä, antamatta sen kuitenkaan häiritä esitystä. Olin ihan sanaton, jopa liikuttunut.

Paluumatkalla kotiin mietimme Maaritin kanssa, että emme voi pyytää japanilaisilta ystäviltämme enää mitään edes leikillämme. X) Luultavasti he eivät koe asiaa samoin kuin me, vaan ehkä he ovat oikeasti vain luonteeltaan sellaisia, että heistä on mukavaa ottaa muut huomioon. Japanin reissullani vannon kuitenkin olevani tarkka sanojeni kanssa - kun haluan tavata Sendain vaihtareita jossain vaiheessa, kysyn ensin heiltä, olisiko heillä aikaa tavata, tai odotan, kunnes he ovat tulossa jostain syystä käymään Tokiossa. Jos menen ja ehdotan jotakin päivää, he mitä luultavimmin suostuvat siihen, vaikka ties mitkä päättökokeet olisivat tuloillaan. ^_~ En voi muuta kuin ihmetellä.. Ja hyräillä päässäni soivaa 'Dango daikazokua'. :D  Jotta voitte jakaa iloni tämän ihastuttavan biisin olemassaolosta, voitte kuunnella sen alta:

5 minuuttia päivästä

Japaninopettajamme kehoitti meitä tänään tekemään päätöksen. "Varatkaa viisi minuuttia japanin opiskeluun, joka päivä." Havahduin kuin jostain koomasta. En ole pitkään aikaan uhrannut japanin tuntien ja japanilaisten tuttavieni kanssa juttelun lisäksi varsinaisille henkilökohtaisille opinnoilleni varmasti edes tuota viittä minuuttia. Toki tarkastelen joskus sanakirjasta yhtä ja toista sähköpostien kirjoittamista varten ja siinä sivussa saatan oppia jotakin, mutta ei sitä lasketa.

Niinpä tein päätökseni. Aion yrittää opiskella tästä eteenpäin, en viittä minuuttia, vaan 5 sanaa ja yhden kanjimerkin päivässä. Yhden päivän viikossa uhraan opiskelemieni sanojen kertaamiselle, jotta ne myös jäisivät jotenkin päähän. Sanojen laskeminen sopii minulle paremmin kuin kellon katsominen. Kuukauden kuluttua minun pitäisi osata jo siis reilu sata uutta sanaa ja kolmisenkymmentä ennen tuntematonta kanjimerkkiä.

Lupaan raportoida vain onnistumisistani, sillä tämän lupauksen aion pitää vähintäänkin sinne maaliskuun loppuun saakka. Sen jälkeen toivon voivani panostaa japanin opiskeluun vähän intensiivisemmin, eli ottamalla oppikirjan esiin ja pänttäämällä lisää kielioppia.

Tämänpäivän kanjimerkki oli muuten 宿題 (shukudai), eli kotitehtävät, joita on loppuviikolle kasapäin. Niitä siis tekemään.. -__-